Hoitohenkilöstön kannattaa tiedostaa tarpeettomien hoitojen vaarat, sanoo Suomen Akatemian kliininen tutkija, lääkäri Kari Tikkinen.
1. Miksi ylidiagnostiikasta ja ylihoidosta puhutaan yhä enemmän, lääkäri Kari Tikkinen?
Asiasta ollaan huolestuneita niin kansainvälisesti kuin meillä Suomessa. Vielä kymmenen vuotta sitten ylidiagnosointi sivuutettiin olankohautuksella. Nykyään tunnustetaan, että sekä ylidiagnostiikka että ylihoito ovat isoja ongelmia.
2. Terveydenhuollon ammattilaisia on opetettu varomaan alihoitoa. Eikö sitä enää ole?
Alihoito on vakava ongelma erityisesti köyhissä maissa. Meilläkin sitä tapahtuu edelleen. Sen pelko on siis ymmärrettävä. Alidiagnostiikasta on kysymys, jos tilaa tai sairautta ei osata diagnosoida oikein tai ajoissa. Se johtaa usein alihoitoon, jolloin tauti voi edetä ja pahimmassa tapauksessa tappaa.
3. Millaista on ylidiagnosointi ja ylihoito?
Ylidiagnosointia on se, että todetaan sairaus, joka ei olisi aiheuttanut koskaan oireita tai lyhentänyt elinaikaa. Ääritapauksena voidaan ajatella, että jos haluttaisiin estää rinta- ja eturauhassyövät, kaikilta poistettaisiin rinnat ja eturauhanen ennen keski-ikää. Jokainen ymmärtää, ettei näin voi tehdä. Tämä johtaisi valtavaan ylihoitoon, sillä suurin osa ihmisistä ei koskaan saisi syöpää.
Viime vuosikymmeninä on menty tähän suuntaan: jos on hyvin pieni riski, että mahdollinen sairaus löytyy, käytetään monenlaisia seulontoja sekä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia.
Tarkkoja tutkimuksia tehtäessä saattaa löytyä pieniä muutoksia. Koska ei osata sataprosenttisesti ennustaa, miten muutokset etenevät, niitä aletaan hoitaa. Joku yksittäinen potilas voi tästä hyötyä, mutta valtaosalle se merkitsee ylihoitoa.
Tutkimuksissa saatetaan havaita myös muita löydöksiä, jotka eivät välttämättä liity mitenkään alkuperäiseen ongelmaan eivätkä ole vaarallisia. Kun niitä selvitellään, tarvitaan toimenpiteitä, joista voi aiheutua haittoja potilaalle.
Ylihoitoa tapahtuu myös silloin, kun käytetään liian raskaita hoitoja. Esimerkiksi vanhuksella on diagnosoitu sepelvaltimotauti, joka aiheuttaa joskus lievää rintakipua rasituksessa. Lääkehoito olisi tässä tapauksessa oikea tapa hoitaa. Potilaalle voidaan kuitenkin tehdä pallolaajennus ja stentata sepelvaltimot. Toimenpiteestä ei ole hyötyä, mutta se altistaa vaarallisille komplikaatioille.
4. Mistä ylihoito johtuu?
Lääketieteessä on vallalla uskomus, että mitä aikaisemmin tauti löydetään ja hoito aloitetaan, sen parempi. Niin lääkärit kuin potilaat ovat ylioptimistisia hoitojen tehon suhteen, mutta aliarvioivat niiden haittoja. Erikoisalat haluavat myös innokkaasti laajentaa omaa aluettaan.
Merkitystä on myös sillä, miten erilaisia terveyden ja sairauden raja-arvoja luodaan. Esimerkiksi kolesteroliarvoja, veren sokeriarvoja ja verenpainerajaa on pudotettu jatkuvasti, jolloin sairauden käsite on laajentunut. Ylihoitoon johtavat myös entistä tarkemmat laitteet ja menetelmät, joiden ansiosta löydetään yhä pienempiä muutoksia. Toimenpiteitä tekevät lääkärit ottavat uudet menetelmät mielellään käyttöön, sillä niiden avulla opitaan uutta sekä pidetään yllä ammattitaitoa.
Joskus ylihoitoon voi johtaa pelko alihoidosta: jos jätät tekemättä jonkin tutkimuksen ja potilas menehtyy, sinua syyllistetään hyvin herkästi, toisinaan aina mediaa myöten.
5. Kuinka paljon ylihoitoa esiintyy?
Enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta tarkkoja määriä on vaikea sanoa. On arvioitu, että esimerkiksi neljännes naisten rintasyöpäleikkauksista Yhdysvalloissa on turhia. WHO on puolestaan arvioinut, että pohjoismaisista kilpirauhassyöpäleikkauksista noin puolet on ylihoitoa.
Ylihoitoa tapahtuu niin julkisella kuin yksityisellä puolella. Terveysjärjestelmät, joissa palkkaus määräytyy toimenpiteiden määrän perusteella, kannustavat ylihoitoon. Myös ilman lähetettä tehtävät geenitestit, laboratoriokokeet ja magneettikuvaukset lisäävät ylidiagnostiikkaa.
6. Onko ylihoitoa purettu?
Aika vähän. Kilpirauhassyövän kriteeristöä on tiukennettu: on alettu puhua esiasteesta sellaisissa tapauksissa, joita aikaisemmin pidettiin syöpänä. Yhdysvalloissa raskausajan diabeteksen rajaa ensin laajennettiin, mutta se palautettiin takaisin vanhaan. Myös polven tähystysleikkaukset ja selän operaatiot ovat uuden tiedon valossa vähentyneet.
7. Tuleeko ylihoito kalliiksi?
Kyllä, sillä kustannukset menevät hukkaan. Kun esimerkiksi iäkkäällä miehellä on matalariskinen eturauhassyöpä, syövän leikkaamisesta ei ole hyötyä. Sen sijaan miehen vaarana on saada erilaisia leikkaukseen liittyviä komplikaatioita.
Julkisessa terveydenhuollossa ihmiset odottavat jonossa leikkaukseen pääsyä. Niiden, jotka oikeasti tarvitsisivat leikkausta, hoitoon pääsy viivästyy, kun samaan aikaan toisia potilaita ylihoidetaan. Odotusaika on usein ahdistavaa ja pahimmassa tapauksessa tauti voi edetä.
8. Millaisia riskejä ylihoitoon liittyy?
Suuri ongelma on potilaiden turha huolestuneisuus. Tiedetään, että sydäninfarktin ja itsemurhan riski kasvaa muutaman viikon aikana siitä, kun ihmiselle on kerrottu, että hänellä on syöpä.
Kun otetaan koepaloja, voi tulla infektioita ja verenvuotoja. Ihminen voi joutua käyttämään vuosia lääkkeitä, joista ei ole mitään hyötyä. Kirurginen hoito altistaa vakaville haittavaikutuksille.
9. Ketkä tai mitkä hyötyvät ylihoidosta?
Monet erikoisalat tulevat ylihoidon ansiosta tärkeämmiksi kuin ne ovatkaan. Rahaa ohjautuu tutkimukseen, hoitoihin ja hoitoketjuihin. Ylihoito voi nostaa yksityispuolen lääkärien palkkoja. Lääkkeiden ja laitteiden valmistajat saavat entistä enemmän kaupaksi tuotteitaan.
10. Miten ylihoitoa voitaisiin vähentää?
Tavoitteena ei tule olla mahdollisimman varhainen, vaan oikea-aikainen diagnosointi. On saatava enemmän tietoa sairauksien ennustettavuudesta. Sen sijaan että mietitään, onko A-hoito parempi kuin B-hoito, järkevintä on ensin päättää, tarvitaanko hoitoa ollenkaan. Jos tarvitaan, sitten vasta mietitään, kumpi hoito on parempi.
Hoitosuositukset tulisi määritellä järkevästi. Niiden luojien tulisi ymmärtää alaa laajasti ja olla vapaita taloudellisista sidonnaisuuksista. Mukaan tarvitaan huippuspesialistien lisäksi yleislääkäreitä, metodologeja ja potilaita.
Potilaiden arvot ja valinnat vaikuttavat hoitopäätöksiin. Heidänkin olisi hyvä tiedostaa liiallisen – ja myös liian vähäisen – lääketieteen vaarat.
11. Mitä yksittäinen terveydenhoidon ammattilainen, esimerkiksi hoitaja, voi tehdä, jotta ylihoitoa ei tapahtuisi?
Lääkärit tekevät diagnoosin, mutta hoitajat ovat ohjaamassa hoitoa. Sillä on suuri merkitys, millaista tietoa he antavat lääkärille. On tärkeää, että hoitajat ovat tietoisia ylihoidon mahdollisuudesta omalla alallaan.
Kliinisen epidemiologian dosentti ja urologiaan erikoistuva lääkäri Kari Tikkinen työskentelee Helsingin yliopistossa ja Hyksin Urologian klinikalla.
