2. Miten yleisiä ne ovat?
Toiminnallisia häiriöitä tavataan joka viidennellä perusterveydenhuollon potilaalla. Tieto perustuu Englannissa ja muualla Euroopassa tehtyihin tutkimuksiin. Myös suurella osalla polikliinisista erikoissairaanhoidon potilaista on samanaikaisesti selviä somaattisia ja toiminnallisia oireita. Esimerkiksi reumapotilaalla on samaan aikaan oireita, jotka eivät selity reumalla.
Toiminnalliset häiriöt voivat jopa invalidisoida ihmisen. Vähintään kymmenen prosenttia kroonista väsymysoireyhtymää sairastavista on täysin työkyvyttömiä.
3. Millaisia toiminnallisia häiriöitä esiintyy?
Ne muuttuvat ajan kanssa. Tällä hetkellä tavallisia toiminnallisia häiriöitä ovat esimerkiksi krooninen väsymysoireyhtymä, fibromyalgia, ärtynyt suoli, ympäristöherkkyys, epätyypilliset kiputilat, neuroborrelioosi ja lievän aivovamman jälkitilat.
4. Mistä ne johtuvat?
Toiminnallisten häiriöiden taustalla on todellisia biologisia mekanismeja, joita vasta ollaan oppimassa ymmärtämään. Ne eivät ole kuvittelua tai huijausta.
Kun ihminen ei pääse esimerkiksi uupumuksen vuoksi sängystä ylös, hänen aivonsa toimivat eri tavalla kuin ihmisen, joka ei ole uupunut. Ne eivät toimi kuitenkaan siten, että voitaisiin nimetä jokin sairaus.
Samalla tavalla immuunipuolustus ja hormonitoiminta toimivat toiminnallisista häiriöistä kärsivillä hieman eri tavalla kuin terveillä.
5. Millaisia riskitekijöitä on löydetty?
Erilaisista toiminnallisista häiriöistä kärsivillä on yhteisiä taustatekijöitä. He ovat yleensä työikäisiä, vaikka mukana on myös lapsia ja vanhuksia. Kolme neljästä on naisia. On myös havaittu, että mukana on paljon vaativan persoonallisuuden omaavia. Lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö tai muu trauma on heillä selvästi yleisempi kuin muulla väestöllä.
6. Entä laukaisevat tekijät?
Voimakas psyykkinen tai fyysinen stressi voi laukaista häiriön. Tällaisia ovat kielteiset elämäntapahtumat ja traumat, äkillinen sairaus, lääketieteellinen toimenpide tai tapaturma. Myös pitkittyneet infektiot tai flunssakierre edeltävät usein oireita, mutta harvinaisia aivotulehduksia lukuun ottamatta infektioiden ja pitkittyneen uupumisen välillä ei ole osoitettu suoraa yhteyttä.
7. Miten näihin potilaisiin suhtaudutaan terveydenhuollossa? Saavatko he apua?
Eivät aina. Ihmiset kokevat, ettei heitä uskota, lääkäri ei halua kuunnella tai heidät leimataan psykiatrisiksi potilaiksi. Ensimmäinen lääkärikäynti on ratkaiseva. Jos potilaalla on lievä toiminnallinen oire, mutta lääkäri hoitaa asian huonosti, se voi vaikeuttaa oireistoa, lisätä epäuskoa ja johtaa lääkäriltä toiselle hakeutumiseen.
Suurin osa potilaista tulee kuitenkin hoidettua hyvin perusterveyden huollossa.
8. Mitä pitäisi välttää?
On vältettävä väärin suunniteltuja tutkimuksia ja hoitoja, jotka saattavat vain pahentaa potilaan oireita.
Esimerkiksi kroonista väsymysoireyhtymää sairastavalle ei pidä tehdä aivojen magneettikuvausta vain väsymyksen vuoksi, ellei ole aihetta epäillä neurologista syytä. Seurauksena on, että saadaan sattumalöydöksiä, joilla ei ole mitään tekemistä potilaan sairauden kanssa.
Kun tutkitaan ja tutkitaan, ennemmin tai myöhemmin löytyy jotakin lievästi poikkeavaa. Potilas ahdistuu tästä ja haluaa lisätutkimuksia, jotka voimistavat entisestään oireita. Voi syntyä myös puhtaasti lääketieteellistä haittaa, jos jokin turha tutkimus johtaa turhaan toimenpiteeseen.
9. Ovatko uskomushoidot vaaraksi?
Kun potilas ei saa terveydenhuollosta apua, hän saattaa turvautua uskomushoitoihin. Se on ymmärrettävää, ja tärkeintä on, että potilas toipuu. Niistä saatava apu ei kuitenkaan perustu itse hoitoon, kuten vitamiineihin tai muuhun, vaan empaattiseen toisen kuuntelemiseen ja seurantaan.
10. Auttavatko ruokavaliohoidot?
Ruokavalioon kannattaa kiinnittää huomiota, kunhan ei mene äärimmäisyyksiin. Esimerkiksi ärtyvän suolen hoitamisessa ruokavaliolla on tärkeä merkitys.
Yhä enemmän tutkitaan myös suolen bakteeriflooran vaikutusta. Ulosteen siirtoa on tutkittu muun muassa ärtyvän suolen ja väsymysoireyhtymän hoidossa.
11. Miten potilasta hoidetaan parhaiten?
Se hetki, kun lääkäri kertoo diagnoosin, on äärimmäisen tärkeä. Potilaalle on pystyttävä vakuuttamaan, että kyseessä on sairaus, joka on nyt tutkittu eikä lisää hoitoja tai tutkimuksia tarvita. Kysymys on toiminnallisesta häiriöstä, ei vakavasta somaattisesta sairaudesta. Potilaan oireet ovat todellisia, mutta nyt on mietittävä keinoja, miten potilaan oloa voidaan helpottaa ja toimintakykyä palauttaa.
Jokaiselle potilaalle tulisi suoda mahdollisuus hakea aina tarvittaessa apua. Potilasta on turha lähettää psykiatriselle puolelle, ellei hän ole siihen motivoitunut. Potilas loukkaantuu ja kierre on valmis.
Monet toiminnallisista häiriöistä kärsivät hyötyvät kognitiivisesta psykoterapiasta samalla tavalla kuin somaattiset potilasryhmät, kuten Parkinson-potilaat tai aivoverenkiertohäiriöiden jälkihoitoa tarvitsevat. Terapiassa muokataan vääristyneitä ajatusmalleja, jotka voivat olla este toipumiselle.
Noin vajaalla puolella toiminnallisista häiriöistä kärsivillä on samaan aikaan mielialahäiriöitä, kuten masennusta ja ahdistusta. Niiden hoitaminen helpottaa usein myös fyysisiä oireita.
12. Miten potilaiden hoitoa tulisi kehittää?
Toiminnallisia häiriöitä varten tarvitaan hoito- ja kuntoutuspolut. On tiedettävä, mikä on terveyskeskuksen, erityispoliklinikan tai yliopistosairaalan osuus. Muissa sairausryhmissähän meillä on tällaisesta tarkat sopimukset.
Asialle aletaan vähitellen herätä sairaanhoitopiireissä. Myös oikeusasiamies on vaatinut, että sosiaali- ja terveysministeriö ohjaisi kroonisen väsymysoireyhtymän hoitokäytäntöjen yhtenäistämistä.
13. Toivot avointa keskustelua teemasta ”mieltä ja kehoa ei voi erottaa”. Miksi?
Perusterveydenhuollon tai somaattisen erikoisalan lääkärin tulisi ajatella, että vaikka sairaudelle ei aina löydy rationaalista selitystä, minun kuuluu se hoitaa eikä lähettää psykiatrille.
Oireileva potilas taas voisi pohtia, etteivät selittämättömiksi jääneet oireet ehkä johdu lääkärin huonoudesta tai piittaamattomuudesta. Suurelle yleisölle täytyy saada se ikivanha viesti, että mieli vaikuttaa elimistön toimintaan. Stressi voi laukaista hyvinkin vaikeita oireita.
Asiantuntijana neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri Risto Vataja Hyksin psykiatriakeskuksesta.
Teksti Merja Perttula
