Häkkinen kiinnostui aiheesta toimiessaan tieteellistä maailmankuvaa puolustavan Skepsiksen puheenjohtajana 2000-luvun taitteessa. Monet lähestyivät häntä ja aloittivat kertomaan kokemuksestaan sanomalla, en ole hullu, mutta…
Elämme aivojen tuottamassa virtuaalitodellisuudessa.
Kun Häkkinen palasi aiheen pariin viime vuonna ja alkoi kirjoittaa kirjaa Outojen kokemusten psykolologia, hän hämmästyi tutkimusten määrää. Psykologit, neurotieteilijät ja lääkärit olivat tarttuneet outoihin ilmiöihin innolla, ja uusia selityksiä niiden aivomekanismeista oli tarjolla paljon.
– Huuhaaksi aiemmin mielletyt aiheet on nykyään hyväksytty kiinnostaviksi tutkimuskohteiksi. On tajuttu, että ne kertovat jotakin todella kiinnostavaa siitä, miten aivomme toimivat. Myös aivotutkimusmenetelmät, kuten aivotoiminnan kuvantaminen, ovat kehittyneet, ja niiden käyttö on levinnyt neurologiasta psykologiaan.
Kiehtovinta oudoissa kokemuksissa on Häkkisestä se, miten joustavasti ja luovasti aivomme toimivat.
– Aivot eivät vain passiivisesti rekisteröi sitä, mitä aistielimet tuottavat, vaan ne luovat aktiivisesti todellisuutta. Elämme aivojen tuottamassa virtuaalitodellisuudessa, mutta emme huomaa sitä.
1. Kehostapoistuminen
Liikemies kävelee kadulla päänsäryn juuri helpotuttua. Yhtäkkiä hän havahtuu siihen, että hänen vieressään värisee ja häilyy epätarkka kopio hänestä itsestään. Muutaman minuutin kuluttua mies tarkentuu takaisin yhdeksi.
Kovassa kuumeessa oleva mies lepää sängyssä ja odottelee lapsiaan koulusta kotiin. Kesken kuumeisen puoliunen hän huomaa leijuvansa huoneen katossa. Kokemus kestää vain pari sekuntia.
Liikemiehen ja perheenisän oudot kokemukset kuuluvat autoskooppisten ilmiöiden ryhmään, joille on ominaista se, että ihminen näkee tavalla tai toisella oman kehonsa kopion.
Tieteellisissä julkaisuissa kehostapoistuminen liittyy usein migreeniin tai epilepsiaan. Myös huumetripeissä tai meditatiivisessa tilassa ihmiset saattavat lähteä astraalilennoille. Jukka Häkkisen tuttava taas koki kehostapoistumisen kuumeisena.
Kehostapoistumiskokemus voi yllättää myös intensiivisesti keskittyessä. Usein kokemukseen liittyy stressi, väsymys ja ylikuormitus, mutta toisaalta kokemus voi tulla myös rentoutuessa.
– Kehostapoistumiskokemukset ovat tulosta näkö-, tunto- ja tasapainoaisteista saadun tiedon sekaannuksesta. Meillä on aivoissamme neuraalinen malli omasta kehosta ja sen jäsenten paikoista. Kehostapoistuminen syntyy, kun aivomme eivät syystä tai toisesta yhdistelekään eri aistikanavista tulevaa tietoa totutulla tavalla, ja neuromatriisi hajoaa.
Kehostapoistumiskokemukset eivät ole merkki mielenterveyden menettämisestä.
Neurotieteellisissä tutkimuksissa kehostapoistumiskokemukset on usein paikallistettu ohimo- ja päälaenlohkon liitosalueelle, jota kutsutaan temporoparietaaliseksi liitokseksi. Liitos yhdistelee näkö-, kosketus-, tasapaino- ja asentotietoa ja muodostaa mallin siitä, minkälainen keho on, missä asennossa se on ja mitä se on tekemässä.
Vakaviin mielenterveyden häiriöihin kuten dissosiaatioon tai skitsofreniaan voi liittyä kehostapoistumiskokemuksia. Häkkinen huomauttaa, että tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että kehostapoistumiskokemukset eivät ole merkki mielenterveyden menettämisestä.
– Se, että asioiden välillä on korrelaatio, ei tarkoita, että niiden välillä olisi syy-yhteys.
2. Déjà vu
Yhtäkkiä hetki tuntuu kihelmöivän tutulta. Mieli yrittää jahdata linkkiä aiemmin koettuun, mutta ratkaisu karkaa. Samanaikaisesti ymmärrät, että tuttuuden kokemuksessa ei voi olla mitään perää, koska tilanne on täysin uusi.
Lyhyt tuttuuden häivähdys, déjà vu, on hyvin arkinen ja yleinen kokemus. Nimi tulee ranskan kielen sanoista, jotka tarkoittavat ”jo nähty”.
Déjà vu kertoo, että tuttuuden kokemukselle ei löytynyt muistista vastinetta.
Déjà vun taustalla ovat aivojen kognitiiviset prosessit sekä tietoisuus näistä prosesseista eli metakognitio. Aivot alkavat etsiä muistista linkkiä, joka yhdistäisi tuttuuden johonkin aiemmin koettuun.
– Déjà vun metakognitiivista selitystä kutsutaan kaksoisprosessiteoriaksi. Sen mukaan déjà vu on metakognitiivinen tiedote, joka kertoo, että tuttuuden kokemukselle ei ole löytynyt muistissa vastinetta. Kyseessä on siis tunnistusvirhe.
Häkkinen huomauttaa, että ihminen on biologinen järjestelmä, ja tietoisuudessamme on paljon erilaista kohinaa. Kognitiiviset prosessit eivät toimi tarkasti. Déjà vu on yksi sivutuote tästä epätäsmällisyydestä.
Viime vuosina myös déjà vun aivoperustaa on alettu ymmärtää paremmin. Kokemus syntyy aivojen ohimolohkojen ja hippokampuksen välisissä tunnistusprosesseissa. Hippokampus on kokemuksen ytimessä, sillä se on keskeinen muistiin tallentamisen ja muistista palauttamisen kannalta.
3. Kuolemanrajakokemus
Katossa henkenä leijaileva potilas tarkkailee elvytystään rauhallisena. Hän miettii, miksi lääkäreillä on niin kova hätä palauttaa hänet henkiin. Rauhan tunne täyttää hänet, stressi ja tuska ovat poissa.
Toinen kriittisessä tilassa oleva potilas taas tuntee, kuinka viilettää vauhdilla pitkin tunnelin päässä häämöttävää kirkkautta kohti ja päätyy paratiisimaiseen maisemaan.
Kuolemanrajakokemukset ovat hyvin harvinaisia. Todennäköisesti kuolemanrajakokemuksia tapahtuu kuitenkin enemmän kuin tiedetään, sillä monet eivät halua puhua niistä. Joskus kokemus voi olla myös kauhea, jopa helvetillinen.
– Kuolemanrajakokemukset ovat kulttuurisidonnaisia. Kristityt kohtaavat usein enkelin, intialaisessa kulttuurissa kohdataan puolestaan kuolemanjumalan sanansaattaja, Häkkinen mainitsee.
Kuolemanrajakokemusta on selitetty hapenpuutteella ja hiilidioksidin määrän lisääntymisellä aivoissa, stressitilanteessa tulevalla endorfiiniryöpyllä ja aivojen välittäjäaineiden, kuten serotoniinin, erittymisellä.
– Mikään teorioista ei näytä kuitenkaan yksinään selittävän ilmiötä. Tutkimuskenttä onkin jakautunut leireihin, jotka kannattavat joko ilmiön psykologista ja neurotieteellistä selittämistä tai aivoista riippumattoman sielun olemassaoloa.
Kristityt kohtaavat usein enkelin, intialaiset kuolemanjumalan sanansaattajan.
Häkkinen huomauttaa, että kuolemanrajakokemus voi tulla myös psykologisista syistä, kun ihminen luulee kuolevansa. Kuoleman uhka saattaa tuottaa tajunnantilan, joka muistuttaa kuolemanrajakokemusta. Näissä tilanteissa aika hidastuu, mielen täyttää rauha, ja elämänkokemukset vilahtelevat näkökentässä.
– Olen itse sitä mieltä, että kuolemanrajakokemus on aivoperäinen ilmiö, jolle on olennaista se, että aivot joutuvat tavalla tai toisella koville.
Häkkinen pohtiikin, onko kuolemanrajakokemus edes hyvä termi, sillä aivojen näkökulmasta kyseessä on vain yksi outo kokemus muiden joukossa.
4. Unihalvaus
Nukkumassa ollut nainen herää, avaa silmänsä ja havahtuu siihen, että makuuhuoneen nurkasta häntä lähestyy musta hahmo, joka huokuu pahuutta. Nainen yrittää kauhuissaan päästä pakoon, mutta on kuin halvaantunut. Hän yrittää huutaa, mutta suusta ei tule ääntä.
Unihalvausta on aikoinaan selitetty demoneilla, vampyyreilla ja noidilla, mutta nykyään tiedetään, että taustalla on uni- ja valvetilan säätelyssä tapahtuva häiriö. Kun unilaboratoriossa on mitattu unihalvauksen aikaista sähkökäyrää, siinä näkyy sekä REM-unen että valvetilan piirteitä.
– Unihalvauksessa unitilat sekoittuvat niin, että siirtyminen valvetilasta unitilaan tai REM-unen ja perusunen välillä ei onnistu. Kyseessä ei ole pelkkä paha uni, vaan eräänlainen aivojen tuottama lisätty todellisuus: henkilöä näkee makuuhuoneensa, johon unikuvat projisoituvat. Osa kehosta on siis unessa ja osa ei.
Vuorotyö ja unenpuute voivat alistaa unihalvauksille.
Aiemmin unihalvaus yhdistettiin vain narkolepsiaan, mutta nykyisin tiedetään, että narkolepsiaan liittymätön unihalvaus on yllättävän yleinen. Stressi, jet lag, vuorotyö ja unenpuute voivat alistaa unihalvauksille.
5. Synestesia
Vuonna 1980 amerikkalainen neurologi Richard Cytowic oli illallisella tuttavansa Michael Watsonin luona. Watson viimeisteli illallista, maistoi tekemäänsä kastiketta ja totesi, että kastikkeessa ei ole riittävästi pisteitä. Hämmästyneelle Cytowicille Watson selitti, että koki maut muotoina. Esimerkiksi kanaruoasta piti tulla terävä, mutta siitä tulikin aika pyöreä.
Synestesia tarkoittaa kykyä kokea yhden aistin kautta tuleva ärsyke kahden tai useamman aistin välityksellä. Synesteetikko voi vaikkapa nähdä sävelet väreinä. Jean Sibeliuksen kerrotaan jo pienenä yhdistelleen kuulemiaan pianon säveliä räsymaton värillisiin raitoihin.
Yleisin synestesian muoto on grafeemi-väri-synestesia eli numeroiden ja kirjaimien yhdistäminen tiettyihin väreihin.
Sibeliuksen kerrotaan yhdistelleen pianon säveliä räsymaton raitoihin.
Synestesiaa on selitetty ainakin kolmella teorialla. Yhden teorian mukaan synestesian syynä on hermoyhteyksien ristiinaktivoituminen. Synestesia syntyy, kun aivoalueiden välisiä yhteyksiä ei vauvavaiheen jälkeen karsiudukaan pois niin paljon kuin muita yhteyksiä.
Toisen teorian mukaan kyseessä ei olisi aivojen rakenteellinen poikkeavuus vaan ero aivojen tietojenkäsittelyssä. Uusimman teorian mukaan synesteetikoilla olisi perinnöllinen alttius hermosyiden poikkeukselliseen kasvuun.
Häkkinen ei sulkisi pois mitään teoriaa.
– Olen taipuvainen ajattelemaan, että asioille löytyy aina monia selityksiä. Synestesiakin voi syntyä monta eri kautta.
6. Enteet
Eräänä syysaamun Jukka Häkkinen oli kiiruhtamassa töihin. Kävellessään hän ajatteli filosofianopettaja Arno Kotron kirjoittamaa kolumnia, jonka hän oli lukenut. Häkkinen tunsi Kotron, mutta ei ollut nähnyt häntä vuosiin. Yllättäen Kotro käveli häntä vastaan suojatiellä.
Häkkisen mielen täytti voimakas tunne ajatustensa ja Kotron ilmaantumisen välisestä yhteydestä. Aivan kuin hän olisi pystynyt ennustamaan kohtaamisen!
– Mutta ei mennyt kuin puoli sekuntia, kun analyyttinen minäni heräsi, että mietihän vähän.
Häkkinen ynnäili: Hän on lukenut Kotron tekstejä kymmeniä kertoja, mutta Kotro ei ole koskaan aikaisemmin putkahtanut sen jälkeen hänen eteensä. Sama pätee myös toisinpäin: Niillä kerroilla, kun Häkkinen oli sattunut törmäämään Kotroon, hän ei ollut lukenut Kotron tekstejä eikä ajatellut häntä.
– Asioiden välillä ei siis ollut yhteyttä, mutta aivoja ei kiinnostakaan yhteyden puuttuminen vaan yhteyksien löytäminen. Aivomme suorastaan rakastavat asioiden välisten yhteyksien havaitsemista. Tätä kutsutaan illusoriseksi korrelaatioksi.
Illusorista korrelaatiota selittää vahvistusvinouma. Se tarkoittaa positiivisiin yhteyksiin kohdistuvaa valikointia. Vahvistusvinouma voi kohdistua myös menneisyyteen, jolloin puhutaan valikoivasta muistamisesta.
Muistamme helpoiten ne harvat unet, jotka tuntuvat toteutuneen.
Häkkinen laskeskelee, että näemme joka yö neljästä kuuteen unta, mikä tekee vuodessa yli tuhat unta. Muistamme kuitenkin helpoiten ne harvat unet, jotka tuntuivat toteutuneen.
Tutkimuksissa on todettu, että enteisiin uskovat herkemmin ihmiset, jotka panevat enemmän painoa intuitiiviselle kuin analyyttiselle ajattelulle.
– Intuitio ei ole automaattisesti paha asia, vaan siitä voi olla hyötyä vaikkapa ongelmanratkaisussa. Mutta sen on todettu myös altistavan kognitiivisille harhoille, kuten illusoriselle korrelaatiolle.
Häkkinen korostaa, että hänellä ei ole mitään tarkoitusta tyrmätä ihmisten kokemuksia ja tulkintoja.
– Jos joku haluaa ajatella nähneensä enneunen tai enkelin, on turha kiistää näitä kokemuksia. Ne voivat olla hänelle hyvinkin merkityksellisiä ja auttaa häntä jäsentämään omaa elämäänsä.
Jukka Häkkinen: Outojen kokemusten psykologia, Docendo Oy 2018.
Teksti Tiina Suomalainen
