Itsetuntemusta voi parantaa piirtämälle paperille elämänsä mittaisen janan ja sille omat seksuaaliset muistonsa, kuten lapsuuden lääkärileikit, ihastukset, nykyisen kumppanin tapaamisen ja mahdolliset raskaudet sekä tilanteisiin liittyneet ajatukset ja tunteet. Onko joukossa hämmentäviä ja ikäviä kokemuksia? Saitko puhua niistä jollekin? Voisiko niistä jokin selittää asenteitasi tai sitä, miten toteutat seksuaalisuuttasi?
Seksuaalisuuteen vaikuttaa moni asia – sellaisetkin, joita emme aina tule ajatelleeksi. Niiden huomaaminen auttaa pääsemään oman nolouden jäljille. Ne kertovat siitä, miten sinusta on tullut sinä. Oman seksuaalihistorian, asenteiden ja ennakkoluulojen tunteminen sujuvoittaa seksistä puhumista – ja se on taito, joka jokaisen hoitajan tulisi osata.
– Yhtä lailla kuin potilaan henkinen, myös hänen seksuaalisuutensa tukeminen kuuluu hoitajan työhön. Seksuaalisuus on voimavara, joka auttaa jaksamaan sairauden kanssa.
Vakavasti sairastuneella riittää pohdittavaa, eikä seksuaalisuuden toteuttaminen eli seksi yleensä mahdu ajatuksiin tuossa tilanteessa. Kahden voimavaroja vaativan asian sovittaminen yhteen voi tuntua mahdottomalta ja usein tarpeettomalta: voimat ovat vähissä, mutta niin ovat halutkin.
Mutta kun tilanne helpottuu, herää luottamus tulevaisuuteen – ja samalla seksuaalisuus. Tässä vaiheessa hoitajan kannattaa olla kuulolla tukemassa potilasta.
– Potilaan seksuaalisuuden tukeminen tarkoittaa vähimmillään luottamuksellista hoitosuhdetta, jossa potilaalla on lupa puhua.
Seksistä puhuminen voi nolottaa myös potilasta. Hän voi ajatella, ettei seksi kuulu sairaille.
– Hoitajan tehtävänä on rohkaista potilasta puhumaan ja ottaa hänen viestinsä vakavasti, vaikka potilas vitsailisikin asiasta. Vähättely on potilaan torjumista.
Puhuminen ylläpitää seksuaalisuutta. Mitä pidempään seksi on poissa ajatuksista, sitä vaikeampaa siihen on virittäytyä.
– Seksiin liittyvistä ongelmista keskusteleminen on monesti helpompaa vieraan kuin oman kumppanin kanssa. Juttuhetki hoitajan kanssa voi avata padon keskusteluun puolison kanssa.
Keskustelun avaukseksi käy vaikkapa kysymys, miten potilas voi tällä hetkellä parisuhteessaan. Hänet voi haastaa pohtimaan tilannettaan kysymällä, kuinka sairaus vaikuttaa häneen naisena tai miehenä, tai muuttaako se hänen kehonkuvaansa.
– Seksistä puhumiseen ei tarvita ammattitermejä, vaan hienovaraisuutta ja sanoja, jotka kumpikin osapuoli ymmärtää ja jotka tuntuvat kummankin suussa omilta. Jos potilaan ja hoitajan ilmaisut eroavat paljon toisistaan, voidaan sopia, että kumpikin käyttää itselle tuttuja käsitteitä.
Ei haittaa, vaikka omat ajatukset ja suuntautuneisuus eroaisivat potilaan ajatuksista. Omista ennakkoluuloista pitää kuitenkin saada kiinni ja asettaa ne tietoisesti sivuun hoitotilanteessa.
– Seksi ei ole vain terveiden, nuorten heteroiden oikeus. Miehen ja naisen sijaan kannattaa puhua kumppanista tai puolisosta.
Kun keskustelun avaus on tehty, potilas päättää, haluaako hän puhua aiheesta vai ei. Joskus potilas ohittaa asian, mutta saatuaan luvan keskusteluun hän saattaa palata siihen seuraavalla kohtaamisella.
– Jos siltä tuntuu, tarvittaessa hoitaja voi ohjata potilaan seksuaaliterveyden ammattilaiselle.
Haluanko, pystynkö, kelpaanko? Sairastuminen muuttaa seksielämää, sillä se voi vaikuttaa halukkuuteen, kyvykkyyteen ja itsetuntoon.
– Seksuaalisuus ymmärretään usein pelkkänä yhdyntänä, vaikka sillä tarkoitetaan kaikkea läheisyyttä ja aistillisuutta. Tapa toteuttaa seksiä muuttuu monesti sairastumisen jälkeen. Jotain jää pois, mutta jotain tulee tilalle.
Hoitajan tehtävänä on tukea potilasta kertomalla, ettei seksi välttämättä muutu huonompaan suuntaan. Sairaus tekee usein seksistä suunnitelmallisempaa ja ohjaa pois yhdyntäkeskeisyydestä. Suunniteltu seksi voi sytyttää kipinän, joka h-hetkeä kohden voimistuu. Yhdynnän tilalle voi tulla uusia, unohduksissa olleita tapoja koskettaa toista.
– Huumori ja kokeilunhalu kuuluvat hyvään seksiin. Läheisyys ja aito läsnäolo sitovat kumppaneita voimakkaammin toisiinsa kuin seksi.
Omassa kehossa tapahtuneet muutokset voivat saada sairastuneen pelkäämään, ettei hän enää kelpaa kumppanille ja kumppani alkaa pettää. Hoitaja voi tukea potilasta kertomalla, että omassa kehossa tapahtuneita muutoksia on lupa surra.
– Hoitaja voi auttaa potilasta huomaamaan, mikä omassa kehossa on hyvää ja kaunista. Arpiakin voi pikku hiljaa katsoa hyväksyvästi osana omaa minää. Tärkeintä on saada potilas ymmärtämään, että hän on paljon muutakin kuin sairautensa.
