”Olemme tietoisesti lisänneet silittelyä ja koskemista. Illalla ennen nukkumaan menoa hoitaja ottaa vanhusta kädestä kiinni ja silittää käsivartta tai päätä. Vaikka maski peittää suurelta osin kasvot, vanhus voi tunnistaa hoitajan äänestä.”
Tarja Kämppi muistuttaa vanhusten pitkästä elämänhistoriasta. Useimmat palvelutalon asukkaat ovat kokeneet sota- ja pula-ajan, mikä on jättänyt vanhuksiin jälkensä ja vaikuttaa myös koskettamiseen. Sopivan kosketustavan selvittämiseksi hoitajan pitää osata lukea myös rivien välistä.
Samaa korostaa myös Oulun yliopiston kulttuuriantropologian yliopistonlehtori Taina Kinnunen, jonka johtama työryhmä on kirjoittanut kirjan ammatillisesta kosketuksesta.
”Etenkin hoitotyössä kosketus on tärkeä työväline, jonka käyttämistä pitää opetella tietoisesti. Kosketusta työssään käyttävän pitää työstää ajatuksella oma kosketushistoriansa ja suhteensa koskettamiseen”, hän sanoo.
Taina Kinnusen aikaisempi tutkimus Vahvat yksin, heikot sylityksin käsittelee kosketuksen merkitystä eri sukupolvien kokemusten kautta. Tutkimusta varten lähettämissään kirjoituksissa varsinkin vanhemmat ihmiset kertoivat siitä, kuinka kipeä asia suhde koskettamiseen voi olla.
”Monet iäkkäät kirjoittivat, että he ovat eläneet koko ikänsä kosketusvajeen kanssa. Kosketushistorian selvittäminen on väylä kokonaisen kansakunnan tunnehistoriaan”, Kinnunen miettii.
Miehellä on lupa koskettaa toista miestä lähinnä humalassa ja voiton hetkellä.
Kaikissa kulttuureissa pyritään luomaan normeja koskettamiselle. Suomalaisessa kulttuurissa kosketus on ollut – ja on edelleen – erittäin säädeltyä. Miehillä normit ovat erityisen tiukat.
”Miehellä on lupa koskettaa toista miestä lähinnä humalassa ja urheilussa voiton hetkellä. Vaikka nuorten miesten kulttuuri on muuttunut sallivammaksi, julkisissa tiloissa miehet koskevat harvoin muuten kuin kätelläkseen. Se tulee heteromiesten kulttuurista ja kuuluu uskottavaan miehisyyteen myös homomiehillä.”
Kättelyä, halausta, olkapäälle taputtamista. Nämä tulevat koskettamisesta ehkä ensimmäisenä mieleen, mutta kyse on paljon muustakin.
Taina Kinnunen korostaa, että olemme koko ajan kosketuksessa johonkin. Muut aistit – näön, kuulon, maku- ja hajuaistin – voimme sulkea ainakin hetkeksi, mutta tuntoaistia emme pääse pakoon. Iho on ihmisen suurin aistielin.
”Kosketuksen kautta ihminen on koko ajan kiinni maailmassa.”
Istumme, kävelemme ja seisomme. Yöllä kosketuksen antaa peitto ja sänky.
Biologisesti ihminen muistuttaa edelleen metsästäjä-keräilijää, vaikka elinympäristömme on muuttunut radikaalisti. Elämäämme hallitsevat nykyään tekniset laitteet.
”Luonnon tekstuurien sijaan koskettelemme kovia pintoja, kuten puhelimen ja tietokoneen ruutua ja näppäimiä. Miten oikein koemme tämän maailman?” Kinnunen pohtii.
Hän arvelee, että pandemia on ainakin osittain tervehdyttänyt elinympäristöämme.
”Korona-aikana monet ihmiset ovat löytäneet uudelleen luontoyhteyden.”
Ei ole yhdentekevää, kuka koskettaa ja millä tavalla. Linköpingin yliopiston tutkijatohtori Juulia Suvilehto on ollut mukana tekemässä vertailevaa tutkimusta kuuden eri maan välillä siitä, miten ja kuka saa ketäkin koskettaa. Verkkokyselyssä ihmisille annettiin väritystehtävä, jossa on ihmisen kokovartalokuva edestä ja takaa. Kuvaparit alkavat äidistä, siskosta ja puolisosta ja päättyvät tuttavaan ja vieraaseen henkilöön. Kaikkiaan kuvapareja on 15.
Tutkimuksen tulokset ovat selkeät.
”Mitä läheisemmäksi henkilö koetaan, sitä enemmän tämä saa toista koskettaa kulttuurista riippumatta.”
Väritystehtävät kertovat selkeästi sen, että mitä vieraampi henkilö on, sitä vähemmän on kohtia, mihin saa koskea. Eniten sallittua kosketuspintaa on puolisolla ja äidillä.
Käsivarret, hartiat ja yläselkä ovat paikkoja, joihin vieraammatkin ihmiset saavat useimpien mielestä koskea.
”Ihmiset ovat keskimäärin hyvin tietoisia siitä, mihin toinen voi koskettaa ja mihin itse voi toista koskettaa. Siksi kuulostaa epäuskottavalta, kun jotkut ovat Me too -kampanjan aikana sanoneet, etteivät tienneet millainen koskettaminen on sopimatonta. Höpö-höpö.”
Kosketus on ihmissuhdeliimaa.
Kaikissa kulttuureissa naiset saavat koskettaa toisiaan enemmän kuin miehet. Ero näkyy selkeästi esimerkiksi kahden tyttöserkun ja kahden poikaserkun välillä. Juulia Suvilehto pitää tätä tasa-arvo-ongelmana, mikä pitää murtaa normalisoimalla miesten välinen kosketus.
”Se on hyväksi mielenterveydelle ja yhteisöllisyydelle.”
Juulia Suvilehto painottaa, että erityisen tärkeää kosketus on elämän alussa. Vauva ei osaa puhua, vaan tarvitsee syliä ja kosketusta. Kosketuksen avulla vanhempi ja lapsi rakentavat ja ylläpitävät ihmissuhdettaan.
”Kosketus on ihmissuhdeliimaa.”
Korona-aika on hänen mukaansa osoittanut, miten tärkeää kosketus on myös aikuisille. Vaikka nykyteknologia mahdollistaa toisten tapaamisen videokuvan välityksellä, se ei korvaa fyysistä läsnäoloa.
Erityisen miellyttäväksi ihminen kokee hitaan silittelyn. Tämä liittyy tutkijoiden 1990-luvulla tekemään havaintoon, jonka mukaan kivusta viestivän hermojärjestelmän rinnalla toimii toinen, C-tuntohermoihin perustuva järjestelmä, joka reagoi hitaaseen silittelyyn.
Korona-aika on saanut ihmiset hakemaan kosketuksen korvikkeita. Lohtua on etsitty paitsi luonnosta myös mieluisasta liikunnasta ja nautintoaineista, jotka vapauttavat mielihyvähormoneja.
”Kyllähän vaikka suklaa tuo hyvää oloa”, Taina Kinnunen sanoo.
Lemmikkieläimen silittäminen tuo turvaa ja läheisyyttä, ja pehmolelun halaaminen toimii fysiologisena korvikkeena kosketukselle.
”Mutta ei pehmorobotista saa samoja läheisyyden vaikutuksia kuin oikeasta ihmisestä”, Juulia Suvilehto sanoo.
Hän muistuttaa, kuinka yhdessä nauraminen ja laulaminen lähentävät ihmisiä toisiinsa. Taina Kinnunen lisää listaan vielä yhdessä tanssimisen, joka on luonnollinen osa yhdessä olemista vaikkapa monilla alkuperäiskansoilla.
”Ihminen tykkää liikkua ryhmässä, olemmehan laumaeläimiä. Vaikka me suomalaiset olemme hyviä olemaan yksin, kaipaamme omaa laumaa.”
Kosketuksesta on ainakin kahdenlaista hyötyä. Fysiologinen hyöty on se, että kosketus lievittää stressireaktioita. Sosiokognitiivisesti kosketus tuo puolestaan turvaa ja lähentää ihmisiä toisiinsa. Tämä näkyy myös Juulia Suvilehdon pandemian aikana keräämästä tutkimusaineistosta.
”Kosketuksen puute korreloi ahdistuksen ja yksinäisyyden kanssa. Tilanne on hankalin yksinasuville, joille on voinut mennä viikkoja ennen kuin on saanut halata toista ihmistä.”
Ihmiset haluaisivat kättelyn sijaan enemmän halauksia.
Eräässä saksalaisessa tutkimuksessa kysyttiin, millaisesta kosketuksesta ihmisillä on erityisesti puutetta.
”Vastaus oli pusuista ja halauksista. Olisikin hyvä, jos tulisi normaaliksi kysyä, sopiiko, että halaan sinua.”
Kättely on ollut sen sijaan kulttuurissamme normi, vaikka se ei ole ollut mitenkään erityisen rakastettu tapa.
”Ihmiset haluaisivat kättelyn sijaan enemmän halauksia. Eikä haittaisi, vaikka kättely korvattaisiin vaikkapa kyynärpäätervehdyksellä.”
Taina Kinnunen ym.: Ammatillinen kosketus, Kirjapaja 2019. Taina Kinnunen: Vahvat yksin, heikot sylityksin, Kirjapaja 2013.
Lue lisää:
Hoitaja, opettele läsnäolo ja kunnioittava kosketus – unohda turha tsemppipuhe
Mainio-blogi: Miesten välinen kosketus oli kauhistus
