Elämme vuodenaikaa, johon on ladattu valtavasti odotuksia. Meille tehyläisille lisämausteen joulun odotukseen tuo jännitys loppuvuoden työvuorolistoista.
Kuten Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija Anna Moring on nostanut esille (Kaleva 24.12.2016), jouluun liittyy monilla kipeitä tunteita. Meillä Suomessa jouluna mitataan ja määritellään Moringin mukaan perheyhteydet ja niiden tärkeysjärjestys. ”Ensisijainen perheesi on se, jonka kanssa olet aattoillan klo 17:n ja 20:n välisen ajan. Mitään muuta aikaa ei nähdä yhtä arvokkaana.”
Tämän määritelmän mukaan minulla on monia perheitä, sillä olen viettänyt aattoiltaa niin lastenkodissa ohjaajana kuin synnytyssalissa kätilönä. Joku totuuden siemen (tai manteli) tässä piilee, sillä ainakin minulle nämä erityiset hetket työssä ovat osaltaan muovanneet työkavereistani jotain enemmän kuin nimiä samassa työvuorolistassa.