Toimittajat kysyvät minulta usein, valitsisinko tämän alan, jos saisin palata alle parikymppiseksi Millaksi. Vastaus on helppo: valitsisin. Nyt 29 vuotta myöhemmin alamme on muuttunut valtavasti, mutta hinkuni ja kiinnostukseni sitä kohtaan on edelleen se sama kuin 17-vuotiaana.
Hoivavietin takia en alalle hakeutunut, sillä sitä minulle ei ole koskaan ollut. Sen sijaan minua on lapsesta saakka kiehtonut sairaalamaailman äksöni ja eräänlainen tosielämän macgyvermaisuus, jossa ratkaistaan mysteereitä ja pelastetaan ihmishenkiä. Tiedän, että sana kutsumus saa teistä monella ihon näppylöille, mutta itselleni se on synonyymi juuri sille hingulle ja kiinnostukselle alaamme kohtaan.
”Ulkotutkimus sujuu ihan mukavasti, samoin KTG-seuranta. Mutta se sisätutkimus. Ihan musta tunneli, missä tuntuu milloin mitäkin. Ohjaaja loistavasti ohjasi sisätutkimukseni tekoa, mutta silti kaikki tuntui vain pehmeältä ja lämpimältä; ei hajuakaan kohdunsuun senteistä, spinoista…”
Tämä sitaatti oppimispäiväkirjastani muistuttakoon sinua, tuleva kollegani, että mustan tunnelin päästä kajastaa aikanaan valo. Sinä opit ja sinusta kasvaa rautainen ammattilainen, joka pääsee juuri sinne, minne tähtäät. Uskon vahvasti, että myös työmarkkinatilanteen pimeydestä ja alamme palkkamontusta noustaan aikanaan päivänvaloon.
Ai miksi uskon näin? Koska yksin voi pyytää, mutta joukolla voi vaatia. Ja sitä me olemme tehneet, pysyneet tiiviisti rinta rinnan meidän kaikkien asiassa.
