Tuleva kollega kirjoitti minulle kesällä Instagramissa yksityisviestin, jossa kertoi hakeneensa kätilöopintoihin. Haave kätilöydestä oli syttynyt, kun hän oli seurannut Instagramissa, miten puhuin ammatistani ja koko edustamastani alasta somessa.
Samaan aikaan X:ssä, entisessä Twitterissä, keski-ikäiset miesoletetut, jotka eivät työskentele alallamme, kävivät kilpaöyhötystä siitä, kuka solvaisi minua rumimmin siitä, mitä olen heidän nähdäkseen tehnyt edustamalleni alalle. ”Tämä muija singlehandedly tappoi koko hoitoalan.”
Minulla on vieläkin ikävä rivityötäni, vaikka siirryin esihenkilötehtäviin yli 11 vuotta sitten. En ole päivääkään katunut alanvalintaani ja sitä, että avasin terveydenhuolto-oppilaitoksen ovet tasan 30 vuotta sitten.
Muistan edelleen, miltä tuntui avata valintakirje lähihoitajaopintoihin ja miltä tuntui saada paikka Helsingin väliaikaisesta ammattikorkeakoulusta kätilötyön linjalta. Muistan, millainen hinku ja halu minulla oli onnistua pääsykokeissa tavoitellessani jatko-opintopaikkaa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa varten.