Kollegani Saara Partanen kirjoitti huhtikuussa Instagramissa: ”Uskon puhuvani laajasti kollegoideni puolesta kun sanon, että tästä on vaikea palata yhteistyön rinnakkaiseloon. Työnantajien puheillaan aiheuttamat arvet ovat jättäneet omanlaisensa trauman ja luottamuspulan, mutta tämä sattui syvemmälle ja on vaikeampi unohtaa.” Saara oli lukenut Lääkärilehden artikkelin Ilman lääkärien joustamista potilaat olisivat joutuneet heitteille (14.4.22). Myös minä luin ja mietin, millaiset maskit on lopullisesti riisuttu siinä kohtaa, kun lääkäri twiittaa hoitajien laillisesta lakosta, että ”nyt meni viimeinenkin sympatia”.
Tämä ei ole onneksi koko kuva. On myös heitä, jotka eivät vertaa hoitajien lakkoa Venäjän hyökkäyssotaan. On myös yliopistollisen sairaalan osastonylilääkäri, joka sanoo, että ”teho-osastollamme suojelutyö on toiminut mallikkaasti. Mielestäni potilasturvallisuus ei ole alentunut tai vaarantunut teho-osastollamme”.
On myös erikoislääkäri, joka kysyy Twitterissä näin: ”Kuka haluaisi itselleen tai läheiselleen pakolla töihin määrätyn väsyneen ja nujerretun hoitajan?”
Monet meistä kokevat ammattinsa maailman parhaaksi. Hinta siitä on melkoinen. Kun sopu lopulta syntyy, millaiseen kahvihuoneeseen me palaamme? Yksikään sopimus ei ole jäänyt syntymättä, mutta tämän synnytyksen vaurioiden korjaaminen tulee viemään aikaa. Tätä ei Burana paranna.
Mutta jokin on jo nyt eri tavalla: te. Te olette löytäneet äänenne ja rohkeuden puolustaa itseänne ja oikeuksianne. Teidän venymisenne on loppunut. Olen valtavan ylpeä teistä. Kynnysmattoja Suomen hallitus ja työnantajat nimittäin saavat tarvittaessa rautakaupasta.
