Millariikka Rytkönen

Euroopan parrasvaloissa

Suomen hallitus tarjoilee varoittavia esimerkkejä Euroopan unionille, kirjoittaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Suomen valtiovarainministeri poseeraa sosiaalisessa mediassa suurien saksien kanssa samaan aikaan, kun hallitus leikkaa työttömyysturvaa ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta ihmisiltä. Tällaista on uusi Suomi-kuvasto, ja se puhuttaa jo muutakin Eurooppaa. Tämä kävi ilmi, kun pääministeri Petteri Orpo oli pari viikkoa sitten europarlamentin täysistunnossa Strasbourgissa europarlamentaarikkojen tentattavana.

En ihmettele, että tilanteemme puhuttaa Euroopan unionissa.

Samalla mietin, ymmärrämmekö me täällä Suomessa, kuinka laajasti EU:n tulevaisuus vaikuttaa meidän yhteiskuntaamme, työelämäämme ja talouteemme? Pienen maamme asema olisi mahdottoman vaikea maailman myllerryksen keskellä ilman samoihin arvoihin sitoutuneita liittolaisia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tiesitkö, että Euroopan unionilla on pitkät perinteet työmarkkinaosapuolten välisessä vuoropuhelussa? Tämä sosiaalidialogiksi kutsuttu menettely on turvattu muun muassa EU:n perussopimuksissa. Työlainsäädäntöä kehitetään ja työelämän myrskyihin ja tyrskyihin tartutaan yhdessä. On sanomattakin selvää, että ay-liikkeen asemaa ja sopimisen kulttuuria työehdoista päätettäessä on vahvistettava koko EU:ssa.

Varoittavia esimerkkejä sopimisen kulttuurin romuttamisesta tarjoilee Euroopan unionille parhaillaan Suomen hallitus pääministerimme johdolla. Kuka olisi uskonut, että päädymme tällaisiin parrasvaloihin?

Kahden kuukauden kuluttua saamme äänestää europarlamenttivaaleissa. Ne ovat meille tehyläisille todella tärkeät. Europarlamenttivaalit sunnuntaina 9. kesäkuuta määrittelevät meidän työntekijöiden asemaa seuraavan viiden vuoden aikana enemmän kuin ehkä Suomesta käsin näemmekään.

On hyvä muistaa, mistä EU syntyi. Euroopan unioni on ainutlaatuinen rauhanprojekti, jonka juuret juontavat useisiin toisen maailmansodan jälkimainingeissa allekirjoitettuihin sopimuksiin. Kuten olemme historiantunneilla oppineet, täältä Euroopasta alkoivat molemmat veriset maailmansodat. Nykyään saamme elää EU:ssa, joka on tuonut meille yli puoli vuosisataa rauhaa, vakautta ja vaurautta. Meidän elintasomme on noussut ja meillä on yhteinen valuutta.

Kesäkuussa saat päättää, kuka päättää sinun asioistasi Euroopan unionissa.

Millariikka Rytkönen
Kirjoittajana

Millariikka Rytkönen

Tehyn puheenjohtaja

Tehyläinen, joka uskoo, että kaikki on mahdollista. Myös pyöröovesta hiihtäminen.

Katso kaikki kirjoitukset