Riikka kertoo tarinansa Tehy-lehdessä. Työuupumuksen jälkeen hän päätyi irtisanoutumaan sairaalasta ja ryhtyi tatuointiyrittäjäksi. Hoitajan identiteetti ei kuitenkaan kadonnut. Riikan haaveissa on, että tulevaisuudessa hän voisi tehdä sekä sairaanhoitajan töitä että tatuointeja.
Riikan tarina tekee näkyväksi tämän: Sote-alalla työskenteleville työ itsessään on lähes aina merkityksellistä ja tärkeää. Muut asiat uuvuttavat kuin työn ydin. Usein voimat vie kiire, joka vain kovenee. Se taas saa aikaan eettistä stressiä, joka valtaa mielen, ujuttaa työasiat vapaa-ajalle ja vaikeuttaa palautumista.
Työuupumuksen riski koskee yhä suurempaa joukkoa suomalaisia, ja erityisesti naisilla uhka on kasvanut. Näin kertoo Työterveyslaitoksen tuore Miten Suomi voi? -tutkimus.
Mitä asialle sitten voidaan tehdä? Kysymys on tärkeä etenkin sote-alalla, jolla kärsitään työvoimapulasta. Työpaikoille tarvitaan uusia ihmisiä ja siellä olevista olisi pystyttävä pitämään kiinni.
Työterveyslaitos muistuttaa, että työpaikoilla voidaan edistää hyvinvointia paljon kehittämällä työoloja yhdessä työntekijöiden kanssa.
Lisäksi tarvitaan rahaa. On jo nähty, että palkkoja parantamalla työnantajan on mahdollista saada lisää hakijoita avoimiin työpaikkoihin.
Kuka tahansa voi uupua. Se ei ole merkki heikkoudesta vaan siitä, että asioiden on muututtava.