Pääkirjoitus: En minä mutta muut

En minä ole ihminen, joka uupuu. Näin ajatteli sairaanhoitaja Riikka Repo – ennen kuin uupui. On tyypillistä, että työuupunut yrittää sitkeästi vain jatkaa ja ajattelee, että kyllä tämä tästä. 

Jossain vaiheessa kuitenkin tulee pysähdys. Tämän tietävät työterveyslääkärit, joiden vastaanotolle hakeudutaan vaikkapa unettomuuden vuoksi, mutta yhtäkkiä itkusta ei tulekaan loppua.

Työuupumuksen taustalla on pitkäaikainen stressi. Voimat hupenevat, kun palautumista ei enää tapahdukaan. Sinnikkyydellä koossa pidettyyn ihmisen kuoreen tulee lopulta halkeama.

Riikka kertoo tarinansa Tehy-lehdessä. Työuupumuksen jälkeen hän päätyi irtisanoutumaan sairaalasta ja ryhtyi tatuointiyrittäjäksi. Hoitajan identiteetti ei kuitenkaan kadonnut. Riikan haaveissa on, että tulevaisuudessa hän voisi tehdä sekä sairaanhoitajan töitä että tatuointeja.

Riikan tarina tekee näkyväksi tämän: Sote-alalla työskenteleville työ itsessään on lähes aina merkityksellistä ja tär­keää. Muut asiat uuvuttavat kuin työn ydin. Usein voimat vie kiire, joka vain kovenee. Se taas saa aikaan eettistä stressiä, joka valtaa mielen, ujuttaa työasiat vapaa-ajalle ja vaikeuttaa palautumista.

Työuupumuksen riski koskee yhä suurempaa joukkoa suomalaisia, ja erityisesti naisilla uhka on kasvanut. Näin kertoo Työterveyslaitoksen tuore Miten Suomi voi? -tutkimus.

Mitä asialle sitten voidaan tehdä? Kysymys on tärkeä etenkin sote-alalla, jolla kärsitään työvoimapulasta. Työpaikoille tarvitaan uusia ihmisiä ja siellä olevista olisi pystyttävä pitämään kiinni.

Työterveyslaitos muistuttaa, että työpaikoilla voidaan edistää hyvinvointia paljon kehittämällä työoloja yhdessä työntekijöiden kanssa.

Lisäksi tarvitaan rahaa. On jo nähty, että palkkoja parantamalla työnantajan on mahdollista saada lisää hakijoita avoimiin työpaikkoihin.

Kuka tahansa voi uupua. Se ei ole merkki heikkoudesta vaan siitä, että ­asioiden on muututtava.