Työnantajan toimesta sinut saadaan uskomaan, että olet huono hoitaja, kun et kykene hoitamaan montaa vaikeasti sairasta potilasta tai haurasta vanhusta samanaikaisesti, kirjaamaan, osallistumaan kehitystyöhön, opiskelemaan uudet laitteet, lääkkeet ja järjestelmät, perehdyttämään uusia hoitajia ja opiskelijoita ja tietysti velvollisuudentuntoisena jäämään ylitöihin.
Vuorosi jälkeen lähdet kotiin riittämättömyyden tunteen kanssa, koska olet lukemattomia kertoja kertonut olevasi tulossa viemään vessaan, antamaan kipulääkettä tai syöttämään, mutta aina tielle on tullut uusi potilas, kirjaaminen tai hoitotilanne.
Lopulta uskot itsekin olevasi hoitajana huono ja tehoton, mikä purkautuu kireytenä vuoronvaihtoraportilla, ehkä tiuskaisuna toiselle väsyneelle kollegalle tai sille kotona odottavalle.
Urasi alussa vielä uskoit, että terveydenhuollon päätösten takana on ensisijaisena arvo laadukkaasta, ihmisarvoisesta hoidosta. Sairaanhoitajan koulutus oli alkanut hoitotyön etiikasta, jota syvennettiin pohdinnoilla arvoista ja ammatti-identiteetistä. Nyt löydät itsesi keskeltä liiketoimintaa, jota ohjataan hyvin kaukaa ja ylhäältä. Arvoksi on nostettu tehokkuus, joka ensisijaisesti tarkoittaa kustannustehokkuutta.
Yleisessä keskustelussa toistetaan kerta toisensa jälkeen, miten hoitajat ja vanhukset ovat valtava menoerä ja siksi on vain tyydyttävä pienempään palkkatasoon ja heikompaan hoidon laatuun.
Joustoa vaaditaan työntekijältä joka suuntaan. Sähköpostiin (jotka on luettava joka vuorossa) tulee liikuntatiedotteita, pyöräilyhaastetta, ohjeita median käsittelystä ja sairaan lapsen hoitopalvelua, mutta pyyntöihin lisäresursseista, virkavapaasta tai työnkierrosta vastataan useimmiten kieltävästi. Elämänrytmin määrittää tietysti työnantaja päättämällä työvuoroista ja lomista, parhaimmillaan näistä päätöksistä tulee tieto viikkoa ennen.
Ja kaiken sen helvetin humpan keskellä oli vainaja vielä paikoillaan…
Tuo dokumentin lause pukee sanoiksi sen tuskan, joka tulee, kun kiire estää sinua hoitamasta ihmisiä siten kuin oma hoitajan moraalisi vaatisi.
12-vuotias tyttäreni tulee koulusta ja kertoo heidän käsitelleen oppitunnilla Suomen ikärakennetta ja kestävyysvajetta.
Humppa jatkuu.
Mia Selander, ratkaisukeskeinen terapeutti, sairaanhoitaja
