Kolumni: Mikä on tarpeeksi?

Sähköisen ajanvarauskirjan nurkkaan ilmestyy I-kirjain. Se tarkoittaa, että asiakas on ilmoittautunut vastaanotolle. Varmistan, että olen kerännyt työpöydän nurkalle tarvittavat materiaalit, lisään nenäliinoja pöydällä olevaan rasiaan, jonka ostin joulun jälkeen alennusmyynnistä. Nenäliinat ovat tärkeitä, niitä ei saa unohtaa. Kävelen odotusaulaan, jossa vielä tuntemattomat kasvot odottavat minua.

Ohjaan asiakkaan huoneeseen, annan hänen valita tuolin: ”Ota se, jossa tuntuu kivemmalta olla.”

Käymme läpi taustatietoja, luen lääkärinlausuntoa, johon on kirjoitettu diagnoosiksi ADHD. Olemme aloittamassa yhteistä matkaa, jota kutsutaan neuropsykiatriseksi valmennukseksi.

Tämänpäiväinen asiakas toivoo, että valmennuksen avulla hän saisi arkeensa lisää järjestystä. Että keittiössä ei olisi aina vastassa hometta kasvava astiaröykkiö ja että laskut olisi maksettu eräpäivään mennessä. Että hän pääsisi näyttämään koulussa, että oikeasti minä osaan.

Asiakas, nuori mies, vispaa jalkaansa koko vastaanoton ajan. Hän on lukenut aiheesta ja tietää, että ADHD-henkilön aivoissa on erilaisuutta niin sanottuihin neurotyypillisiin verrattuna. Hänen kanssaan pääsemme nopeasti keskustelemaan siitä, miten hän voi saavuttaa tavoitteensa.

Osan kanssa juttelen useamman kerran ihan muista asioista. Toisia ärsyttää, toisia itkettää, jollakin on niskassaan vuosikausien puhumattomat surut. Nenäliinoja kuluu. Ajallaan päästään asioihin, jotka yhdistävät miltei jokaista asiakasta. Arjenhallintaan. Toiminnanohjaukseen. Opiskeluun. Lääkitykseen. Työelämään. Tavalliseen elämään, jossa käydään kaupassa, tehdään ruokaa, keitetään illalla teetä voileivän kaveriksi ja katsotaan perjantaisin Vain elämää.

Annan nuorelle miehelle kotitehtäväksi miettiä, haluaako hän pitää siivouspäivän kerran viikossa vai hajauttaa tekemistä useammalle päivälle. Hän kirjaa tehtävän itselleen puhelimeen ja laittaa siitä hälytyksen. Tarkennan tehtävänantoa: ”Mieti asiaa siltä kannalta, mikä on sinulle itsellesi tarpeeksi? Mikä riittää juuri sinulle?” Jalan liike pysähtyy hetkeksi.

Asiakkaan lähdettyä jään miettimään omaa kysymystäni, havahdun. Milloin olen kysynyt viimeksi itseltäni samaa? Tai kollegalta, puolisoltani?

Mikä on tarpeeksi? Mikä riittää juuri sinulle, huolimatta kenenkään muun ajatuksista, tavoista tai mielipiteistä?

Saara Pasanen on sairaanhoitaja ja neuropsykiatrinen valmentaja, joka nauttii tarinoista, ihmisten kohtaamisesta ja vavahduttavasta musiikista.