Mainio – Jan Holmberg

Miksi vaihdoit entisen alasi hoitotyöhön?

Keikkasairaanhoitaja Jan Holmberg kysyi muilta aloilta tulleilta kollegoilta, miksi nämä valitsivat hoitotyön. Yksi syy oli halu auttaa muita kokemaan elämänsä arvokkaaksi.

Kuva: Canva

Juttelin muutaman hoitajakollegani kanssa. Heillä kaikilla on rutkasti työkokemusta, mutta toisilta aloilta kuin hoitotyöstä. Paloin halusta tietää, miksi he olivat valinneet juuri hoitotyön.

Hoitajaksi oli opiskeltu monesta syystä, mutta yksi asia nousi itsepintaisesti keskusteluissamme esiin: hoitotyön merkityksellisyys. Monelle alanvaihtajalle työssä oli tärkeää saada auttaa muita kokemaan elämänsä arvokkaaksi. He halusivat tehdä inhimillistä työtä, jolla on yhteiskunnallisesti tärkeä merkitys.

Aiemmassa työssä oli kärsitty siitä, ettei asiakkaiden kanssa saanut jäädä hetkeksikään juttelemaan. Oli tehty töitä liukuhihnalla, yritetty päästä epätoivoisesti myyntitavoitteisiin tai pyöritelty päivästä toiseen numeroita, joihin oli totaalisesti kyllästytty. Hoitajan työ oli aiempaan ammattiin verrattuna vaihtelevaa, monipuolista ja inhimillistä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hoitoalan eduksi nähtiin, että alalta löytyy töitä myös tulevaisuudessa. Moni oli kärsinyt aiemmissa työpaikoissa muun muassa nollatuntisopimuksista, jatkuvista yt-neuvotteluista tai sietämättömistä tulospaineista. He eivät halunneet mistään hinnasta palata niihin töihin. 

Mikä alaa vaihtaneita hoitotyössä sitten palkitsi? Vastaus tuli kuin pyssyn suusta. Huippuhyvä työtiimi ja mukavat asiakkaat. Usein kuvattiin kokemusta läheisen kiitollisuudesta. Yksi kollegoistani paljasti potilaansa kommentin: kävipä minulla tuuri, että olet tänään hoitajani. Sanat saivat molemmille hyvän mielen pitkäksi aikaa.

Pikku hiljaa hoitotyöstä karttuva tietotaito ja itselle haastavien tilanteiden hallitseminen saivat kuulemma riemun tunteet pintaan. Monen oli vaikea kuvata, kuinka hienolta tuntui, kun oli onnistunut työssään. Silloin he kokivat voimakkaasti valinneensa itselleen sopivan alan.

Eniten ihmeteltiin sitä, miksi alalle vaihtaneiden aiempaa tietotaitoa ja vahvuuksia osattiin hyödyntää hoitotyössä niin vähän. Siksi päätin, että joskus johdan vielä hoitoalan kehittämishanketta alalle vaihtaneiden kanssa. Pyrimme hyödyntämään täysimääräisesti heidän työkokemustaan muilta aloilta hoitajien arkisen työn sujuvoittamiseksi.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

Mainio Jan Holmberg.
Kirjoittajana

Mainio – Jan Holmberg

Olen sairaanhoitaja, kouluttaja ja tietokirjailija. Bloggaan mainioista asioista, jotka eivät jätä kylmäksi.

Katso kaikki kirjoitukset