Mainio – Jan Holmberg

Konkarin teoilla on kauaskantoinen merkitys, kun kesäsijainen saapuu taloon

Kenellekään ei ole epäselvää, miten vakava hoitajapula Suomessa tällä hetkellä on. Kesäaikaan pulma korostuu entisestään, kun hoitajat lähtevät ansaituille lomille. Onneksi sairaanhoitajaopiskelijat ovat valmiita käärimään hihat ylös ja lähtemään kesätöihin.

Kuva: Canva

Vaikka kesäloma olisi monelle opiskelijalle ansaittu lepohetki, monet sairaanhoitajaopiskelijat näkevät kesätöissä mahdollisuuden oppia ja kehittää taitojaan käytännön työssä. Tapaan työssäni paljon sairaanhoidon opiskelijoita. Ihailen heidän asennettaan lähteä rohkeasti varsin vaativiinkin työpaikkoihin sijaisiksi.

Miksi sairaanhoitajaopiskelijat sitten lähtevät keskellä huutavaa hoitajapulaa pitkillekin työkeikoille? Ilmiselvä vastaus ovat lisätienestit, mutta töissä pääsee myös soveltamaan koulussa opittua käytännössä. Hoitotyö on taitoa vaativa laji, joka karttuu voin loputtomista toistoista. Moni opiskelija kertoo oppivansa meidän kokeneiden hoitajien hiljaisen tiedon parhaiten kokemalla.

Opiskelijat tiedostavat hyvin senkin, että ilman heidän työpanostaan moni työpaikka olisi pulassa. Vaikka työ on välillä hyvin haastavaa, se kasvattaa opiskelijoita ammatillisesti. Erilaisissa työpaikoissa saa työskennellä monipuolisesti eri potilasryhmien ja työtiimien kanssa. Se laajentaa hoitotyön tietotaitoa ja ongelmanratkaisukykyä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Opiskelijat tiedostavat hyvin vastuun määrän, jonka he ottavat vastaan ensi kesänä. He tiedostavat, että työtehtävät voivat olla monimutkaisia ja vaativia, mutta he ovat valmiita konkreettisesti tarttumaan niihin. He myös korostavat hyvän perehdytyksen, mentoroinnin ja hoitajien porukkaan ottamisen tärkeyttä, jotta onnistuminen on mahdollista.

On tärkeää, että tunnustamme opiskelijoiden arvon ja toivotamme heidät tervetulleiksi käytännön työelämään. Opiskelijat tuovat kaivattua energiaa ja uusia näkökulmia työyhteisöön. Heidän sitoutumisensa ja halukkuutensa oppia on ratkaiseva tekijä hoitotyön ja sote-alan tulevaisuuden kannalta.

On hienoa nähdä, miten opiskelijat tuleva hoitoalalle täynnä intoa ja halua auttaa. Toivon, että jokainen meistä konkareista ymmärtää fiksulla tavalla tukea, kannustaa sekä toimia pitkämielisesti ja kollegiaalisesti heitä kohtaan. Pienillä arkisilla teoilla ja sanoilla kun on valtava ja kauaskantoinen merkitys hoitoalan veto- ja pitovoimalle keskellä hoitajien pula-aikaa.

Odotan innolla jo syksyä, kun saan kuulla mitä sairaanhoidon opiskelijat ovat kesän aikana oppineet. Se on varmaa, että odotamme opiskelijoita jo hartaasti kesäksi töihin, jotta voimme tarjota yhä useammalle potilaallemme hoitoa ja huolenpitoa.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

Mainio Jan Holmberg.
Kirjoittajana

Mainio – Jan Holmberg

Olen sairaanhoitaja, kouluttaja ja tietokirjailija. Bloggaan mainioista asioista, jotka eivät jätä kylmäksi.

Katso kaikki kirjoitukset