Olin luullut ystäväni jo ymmärtävän suomalaista yhteiskuntaa. Ei ole niin, että meiltä olisi viety mahdollisuus hoitaa ikääntyvät perheenjäsenemme yhteisessä kodissa. Se vain ei liene monellekaan ykkösvaihtoehto, oli siihen sitten mahdollisuus tai ei.
Ystäväni oli ymmällään, kun ehdotin vaaliteemaksi jotain muuta. Tuskastuin hieman yrittäessäni selittää. Suomessa laitokset toimivat hyvin, ja hoito- ja hoivakodit ovat hyvin valvottuja. Hoidon laatu ei ole ongelma, vaan hoitojonot ja hoitoon pääsy. Jos epäkohtia olisikin, joku toisi ne esiin. Joko omaiset tai henkilökunta, kuten Ruotsissa parikymmentä vuotta sitten. Ja sitten asiaan puututtaisiin, koska kaikki haluavat vanhusten hoivapalveluiden toimivan hyvin.
Olinpa väärässä.
Kotihoidon laadusta on puhuttu jo pitkään; hinnan ovat saaneet maksaa hoitajat ja hoidettavat. Valituksia ovat tehneet sekä hoitajat että omaiset, mutta homma on saanut jatkua entiseen tahtiin. Miksei tästä ole tullut lööppejä? Siksikö, että kuntapuolella kukaan ei ole saanut miljoonavoittoja hoidon laadun kustannuksella? Sensaatiokriteerit eivät täyty.
Hävettää sanoa, mutta hoitokotien epäkohdat eivät olleet minulle yllätys, kuten eivät varmasti monelle muullekaan hoitoalan ammattilaiselle. Järjestelmällisyys ja tietoinen harhauttaminen tekevät siitä kuitenkin kauhutarinan, jota en odottanut näkeväni suomalaisessa yhteiskunnassa. Pitäisikö meidänkin katsoa peiliin? Miksei hoitohenkilökunnan ja omaisten ääntä ole kuultu? Ruotsissa hoivalaki saatiin aikaan nuoren lähihoitajan korotettua äänensä hoidon tasosta – miksei sama toimi Suomessa?
En edelleenkään halua vanhuksena lasteni vaivoiksi, enkä kotihoitoa, ellen itse pysty liikkumaan kotoani. Ajatus laitoshoidosta ei tätä nykyä innosta. En pelkää vanhenemista, päinvastoin. Mutta inhoan ajatusta olla rasite, josta halutaan päästä mahdollisimman halvalla.
Ystäväni pääsi kaupunginvaltuustoon ja on nyt jo kokenut kuntavaikuttaja. Hän ei ottanut kuningasajatustaan ensivaaliensa kampanjavaltiksi, vaikka oli vakuuttunut olevansa oikeassa ja minun ajatukseni kiireellisen elämänmenon vääristämä. Pitäisikin ottaa yhteyttä ja kysellä kuulumisia.
Hanna Kaskinen on sairaanhoitaja ja ekonomi. Hän työskentelee Lääkärit ilman rajoja -järjestön projektikoordinaattorina.
