Päättäjät eivät osaa kuvitella, millaista on olla vastuussa toisesta ihmisestä, toisen hengestä, kirjoittaa mielenterveyskuntoutujien yksikössä työskentelevä hoitaja.
Hoitajien työstä on viime aikoina puhuttu paljon. Päättäjät ovat kyseenalaistaneet työn, jota me hoitajat teemme. Heidän onkin varmasti vaikea kuvitella, millaista on olla vastuussa toisesta ihmisestä, toisen hengestä.
Millaista se sitten on?
Kello soi aamuvuoroon 5.15. Töihin päästyäni herätän kuusi aikuista aamupalalle ja toimintoihin. Joinakin aamuina heitä on tuplat. Työyksikköni on mielenterveyskuntoutujien yksikkö.
Yksi asukas sotkee puseronsa aamupuurolla, ja ohjaan hänet vaihtamaan puhtaan. Toinen tarvitsee minut tueksi aamupesuille ohjaamaan vierestä: nyt pestään hampaat, nyt harjataan hiukset. Kolmas ei jaksa nousta kouluun ja neljäs ei halua aamulääkkeitä. Joku uskoo tänä aamuna sairastuneensa syöpään, toisen harhaäänet puhuvat pahoja asioita.
Haastavinta on lääkehoitoon sitouttaminen. Käymme lääkärissä ja laboratoriossa, ulkoilemme, askartelemme ja laulamme karaokea. Paljon. Kirjaamme kaikki tekemiset. Tarkasti. Myös oman oikeusturvamme vuoksi.
Päättäjät haluaisivat luopua sunnuntaikorvauksesta. Viikonloppuvapaita minulla on noin kerran kuussa. Ikävöin normaalia sosiaalista elämää, mutta viikonloppuisin asukkaiden kanssa on mahdollista sukeltaa vähän syvemmälle, jutella enemmän, tehdä vaikka retkiä. Pidän työstäni paljon, mutta en ajattele jatkavani tätä työtä enää tulevaisuudessa. Surettaa, että palkka on niin pieni.
Yli viiden vuoden työkokemuksella vuorolisien kanssa tilille saattaa parhaimmillaan rapsahtaa 1 700 euroa. Säästöön ei jää mitään, enkä pysty varautumaan yllättäviin menoihin. Kuka olettaa minun jaksavan tehdä tällaista työuraa puoli-ilmaiseksi?
Vanhukset, mielenterveyskuntoutujat ja kehitysvammaiset halutaan piilottaa vähin äänin. Heitä hoitamaan otetaan ne, jotka tekevät työn halvimmalla ja heidät hoidetaan paikoissa, joissa hoito on halvinta. Ihmisiä ei hoideta ihmisinä vaan kuluina.
Kotiin päästessäni tunnen vielä syyllisyyttä siitä, etten ole antanut tarpeeksi. Illalla nukkumaan mennessä pyörii mielessä, muistinko tehdä kaiken, muistinko kirjata kaiken.
Mutta usein myös mietin asukkaitamme suurella lämmöllä. Töistä lähtiessä saa monta halausta ja töihin on aina kiva tulla. Tiedän, että nämä ominaisuudet tekevät minusta hyvän hoitajan, empaattisen, tuntevan elävän olennon. Hoitajan, joka haluaisi tehdä tätä työtä loppuelämänsä, jos se vain olisi mahdollista.
