Kun ongelmista puhutaan, niihin voidaan etsiä ratkaisuja. Silloin yhä useampi valitsee alan ja myös jää, kirjoittaa Tehy-lehden päätoimittaja Maria Tuominen pääkirjoituksessaan.
”Ai niin, sulle tuli joku kirje.”
Olin ihan unohtanut ruskean, ison kirjekuoren, jonka olin hakenut postilaatikosta. Vasta illalla muistin mainita siitä äidille. Kun hän melkein repi kirjeen käsistäni, ymmärsin, että kyse oli jostain tärkeästä. Äiti oli hyväksytty opiskelemaan röntgenhoitajaksi.
Pian meillä alkoi uusi aika. Äiti opiskeli päivät ja istui illat makuuhuoneessa suljetun oven takana. Hän luki, alleviivasi, kirjoitti ja niputti konseptipapereita mappeihin.
Minä suhtauduin opintoihin teini-ikäisen välinpitämättömästi – paitsi silloin, kun äiti veti päälleen luokkapaidan, jossa luki ”Radiographers know the best positions”, röntgenhoitajat tietävät parhaat asennot. Se oli minusta jo pikkuisen liian noloa.
Äiti opiskeli uuden ammatin nelikymppisenä ja ehti tehdä röntgenhoitajan töitä yli kaksikymmentä vuotta ennen eläkkeelle jäämistään.
Nykyisin ammatinvaihtoa tapahtuu yhä enemmän myös toiseen suuntaan. Moni alun perin sosiaali- ja terveysalan valinnut päätyy opiskelemaan sittenkin kokonaan toisen työn. Tehy-lehden 3/2020 jutussa kolme hoitoalalta lähtenyttä kertoo syistä, jotka saivat heidät uusille urille.
Taustalla ovat hoitotyön ongelmat. Viime aikoina julkisuudessa on kerrottu paljon niistä: kiireestä, kriiseistä, uupumuksesta ja epätasa-arvoisesta palkkauksesta.
Ongelmista puhuminen luo joskus tunteen, että kaikki on pielessä. Ei ole. Puhetta tarvitaan, jotta ongelmiin voidaan etsiä ratkaisuja. Epäkohtien esiin nostaminen ei silti tarkoita, että hoitotyön valitseva opiskelisi itselleen kauhuammatin. Tästäkin lehdestä löydät monta tarinaa siitä, miksi hoitoala on ollut juuri oikea valinta, tieto opiskelupaikan saamisesta onnenhetki, työ antoisaa ja työyhteisö sellainen, jossa haluaa pysyä.
Vähän aikaa sitten kysyin äidiltä ensimmäistä kertaa, miksi hän valitsi röntgenhoitajan työn ja miltä sen tekeminen hänestä tuntui. Vastaus tuli ilman, että sitä tarvitsi erikseen miettiä. Ammatissa yhdistyivät ihmisten hoitaminen ja tekniikka niin, että työ oli kiinnostavaa vuodesta toiseen.
Kysäisin myös luokkapaidasta. Sitä hän ei muistanut ollenkaan.
