Jos nyt saisin antaa muutaman neuvon opiskeluaikaiselle itselleni, mitä sanoisin?
Neuvottavaa olisi varmasti paljonkin, mutta ainakin nämä kuusi:
1. Älä murehdi niin paljon. Pärjäät kyllä, ehdit ja opit. Kaikkea ei tarvitse hallita heti. Aina on joku, joka osaa jonkin asian paremmin kuin sinä. Se ei tarkoita, että sinä olisit huono.
2. Uskalla kysyä ja kyseenalaistaa. Ota puheenvuoro. Ota se isossakin joukossa. Älä kuitenkaan aloita puheenvuoroasi sanomalla, että tämä kysymys on varmaan aika tyhmä. Tyhmäksi ajattelemasi kysymys on todella harvoin oikeasti tyhmä. Ja jos onkin, sen esittämiseen ei kuole.
3. Rönsyile. Jos mahdollisuus tarjoutuu, opiskele muutakin kuin mitä opinto-ohjelmaan kuuluu. Lupaan, että kaikesta siitä on iloa myöhemmin.
4. Älä uuvuta itseäsi. Älä nyt, äläkä myöhemmin. Siitä ei ole mitään iloa kenellekään.
5. Älä pelkää muutoksia, sillä niistä koko elämä koostuu. Kulje mukana ja muista hengittää.
6. Nauti. Jos löydät rinnallesi samanhenkisiä ystäviä, pidä heistä kiinni ja pidä hauskaa. Nämä ihmiset saattavat hyvin olla niitä, joille vielä vuosikymmenienkin kuluttua ja hetkeäkään miettimättä soitat, kun elämä potkii päähän.
Mitä järkeä on jälkiviisaudessa, joku saattaa nyt kysyä. Miksi antaa neuvoja elämäntilanteeseen, joka on ollutta ja mennyttä? Eikö pitäisi katsoa tulevaan?
Joskus jälkiviisaudessa on järkeä. Asiaa on tutkittukin. Pari vuotta sitten Clemsonin yliopistossa Yhdysvalloissa selvitettiin, millaisia neuvoja ihmiset antaisivat nuoremmalle itselleen ja miksi. Tutkimus osoitti, että tavallisesti elämänohjeet koskivat koulutusta, omanarvontuntoa ja ihmissuhteita. Niiden miettiminen auttoi hahmottamaan, mitkä asiat ovat itselle tällä hetkellä tärkeitä ja millainen ihminen pohjimmiltaan haluaa olla.
Kun tämän luin, mieleeni tuli vielä seitsemäskin ohje: Pysähdy säännöllisesti ja kysy itseltäsi, mitä sinulle oikeasti kuuluu.
