Millariikka Rytkönen: Oi palkkaepätasa-arvon mallimaamme Suomi!

Suomen kasvutarina sodan runtelemasta maasta maailman onnellisimmaksi maaksi on menestystarina vailla vertaa. Olemme kuulemma myös tasa-arvon mallimaa. Miten ihmeessä meille on siis jäänyt pysyvä palkkaepätasa-arvo sodan jälkeisiltä vuosilta?

Tiesitkö, että sotien jälkeen vuonna 1945 Suomessa säädettiin laki, jonka mukaan naisen palkka on 80 prosenttia saman vaativuustason miehen palkasta? Naisten tekemää työtä pidettiin niin arvottomana, että jopa täysin samasta työstä päätettiin maksaa vähemmän kuin miehille.

Tänään, yli 70 vuotta myöhemmin, meillä on jotakin pysyvää sodan jälkeisestä Suomesta: palkkaero on lähestulkoon sama. Naisen palkka on 84 prosenttia miehen palkasta. Muutosta lienee tapahtunut ainoastaan siinä, että kukaan ei kehtaa enää sanoa ääneen naisvaltaisten alojen työtä huonommaksi ja väittää, että miehet elättävät perheet.

Vuonna 1962 Marion Rung lauloi Tipi-tiin listaykköseksi, mutta naisvaltaisten alojen ammattilaiset tuskin visersivät onnesta tilipäivisin. Vaikka Suomeen säädettiin samana vuonna laki samapalkkaisuudesta ja aloille piti luoda yhtenäiset palkkataulukot, kuinkas sattuikaan: naisvaltaiset ammatit saatiin survottua palkkataulukon pohjalle ja siitä saakka montussa ollaan sitten pysyttykin. Että tipitii vaan.

Suomen hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat 13 vuoden ajan pyörittäneet ns. samapalkkaisuusohjelmaa, jonka tarkoituksena on ollut kuroa tuota palkkaeroa umpeen. Ja mitä on tapahtunut? Ero on kaventunut neljällä prosenttiyksiköllä. Jos samaa etananvauhtia jatkamme, palkkatasa-arvo saavutetaan vuonna 2090. Monikaan meistä sote- ja vaka-ammattilaisista ei ole silloin enää elossa nauttimassa vihdoin saavutetusta palkkatasa-arvosta.

Palkkamonttua ei ole mahdollista kuroa umpeen työehtosopimuspöydässä Kuntatalolla, koska työnantajia edustavalla Jalosen Markulla ei ole siihen tarvittavia rahoja ilman valtiovallan apua. Tehy ja SuPer esittivät tasa-arvon päivänä 19.3. tuleville päättäjille vaatimuksen: hoitoalan palkkoja on korotettava 1,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin miesvaltaisten alojen palkkoja joka vuosi kymmenen vuoden ajan. Ja rahat tähän on kaivettava valtion budjetista. Vain tällä tavoin saamme edistettyä palkkatasa-arvoa ja pidettyä koulutetut ja osaavat hoitajat alalla.

On kestämätön väite, että kuntasektorilla voitaisiin ohjata normaalista palkankorotusvarasta kuoppakorotuksia naisvaltaisille aloille, sillä 80 prosenttia julkisen sektorin työntekijöistä on naisia! Kuoppakorotusten täytyy tulla järjestelmän ulkopuolelta. Tässä me kaikki tehyläiset voimme tehdä osuutemme: varmista, että ehdokas, jolle olet ääntäsi antamassa, haluaa tehdä Suomesta tasa-arvoisemman myös palkkojen osalta.

Vaadimmeko mahdottomia? Emme todellakaan. Kokemukset muualta osoittavat, että samapalkkaisuuden tavoite on täysin mahdollista saavuttaa. Uusi-Seelanti on päättänyt nostaa naisvaltaisen sote-alan minimipalkkoja 15–49 prosenttia viiden vuoden aikana. Päätöksen taustalla oli tuomioistuinprosessi. Saksassa on tänä vuonna päätetty nostaa julkisen sektorin palkkoja kahdeksan prosenttia. Lisäksi Saksan hoitoalalle on kohdennettu satojen eurojen korotukset alan vetovoiman lisäämiseksi.

Tasa-arvoinen palkkaus ei voi olla kohtuuton vaatimus 2020-luvun kynnyksellä. Onko Sinusta?