”Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin”, lauloi Anssi Kela jo neljättä kertaa peräkkäin sen vuorokauden aikana radiossa. Olin vastavalmistunut kätilö ja tajusin, että oma synnytykseni oli kestänyt hyvin pitkään. Kesän 2001 hittibiisi täytti synnytyssalin ja kivun kuplassani kuuntelin tuota Kelan kasvutarinaa. Kappale jäi tunnemuistiini vahvasti: edelleen kun kuulen biisin alkutahtien kajahtavan, kyyneleet alkavat valua ja tunnen kiitollisuutta siitä, että kaikki kääntyi lopulta hyvin.
Myös Lordin Hard Rock Hallelujah muistuttaa jostakin paljon pysäyttävämmästä kuin Suomen ensimmäisestä euroviisuvoitosta. Palaan tuohon synnytyssalin yövuoroon hetkessä pelkän ensitahdin voimin.
Talvella 2018 kuuntelin moottoritiellä ajaessani kerta toisensa jälkeen biisiä Nothing’s gonna stop us now. Olin matkalla työehtoneuvotteluihin ja voimaannuttava kappale sai adrenaliinin virtaamaan niin, että perille päästyäni istuin neuvottelupöytään rohkeana ja päättäväisenä.