Koska taantumasta ei ole tietoakaan, onko työnantajalla vielä syitä evätä tehyläisiltä paremmat työolot ja palkka, jolla tulee toimeen?
Näyttää viisaalta valita sama strategia kuin 8-vuotiaani, joka tuli joulun alla siihen tulokseen, että joulupukki on feikkiä. Hän googlaa päättäväisesti tarkat lahjatoiveet, kirjoittaa ne lapuille ja jakaa toiveet mahdollisimman monelle läheiselle maksimoidakseen lahjansaannin, ”koska te aikuiset ne lahjat ostatte”. Meidän tehyläistenkään ei kannata jäädä odottelemaan mahdollisia lahjoja: kilttinä oloon uskominen ei ole tuonut meille alamme omaa työehtosopimusta eikä palkkatasa-arvo-ohjelmaa. Nämä kovat ja parhaimmat paketit on parasta kääriä itse.
Joukko ihmisiä laulaa kauneimpia joululaulujakin kiihkeämmin viisua siitä, että tavoitteemme ovat mahdottomia toteuttaa eikä rahaa ole. Mutta rahaa on: on ainoastaan arvovalinta, kuinka sen jaamme. Samalla tavalla kuin joulusesongin avaus Black Friday villitsi osan meistä ostoksille, myös työnantaja yrittää tes-shoppailla päättäväisesti. Vaikka postilaiset saivat torpattua tes-halpuutuksen – samoin kuin rohkeat tehyläiset joulun aikaan 2017 Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy:ssä – työnantaja lähtee uudestaan ja uudestaan ostoksille työehtosopimusten maailmaan. Siksi ammattiliittoon järjestäytyminen on nykyään entistä tärkeämpää.
Jälleen moni teistä pitää meistä muista huolen myös jouluna. Aina eivät listatoiveet osu kohdalleen ja perheen joulusuunnitelmat asetellaan työvuorolistan mukaan. Omat työjoulut eivät hevin unohdu. Eräs niistä ei koskaan. Poliisit toivat kaksi alle kouluikäistä sisarusta jouluyönä lastenkotiin, ja otin heidät vastaan. Sen jälkeen joulut eivät ole olleet entisellään. Ymmärsin, kuinka etuoikeutettuja juhlapyhiä olen saanut viettää syntymästäni saakka, niin kotona kuin työn merkeissä.
Silti on jouluaattoja, jolloin olen käynyt itkemässä salaa ikävääni liinavaatevarastossa, kun olen tiennyt lapseni avaavan joululahjojaan ilman minua. Mutta hetken kuluttua olen saanut pukea punaiset potkupuvut ja tonttulakit maailmaan auttamilleni lapsille ja ihmetellä tuoreiden vanhempien kanssa joulun ihmettä hämyisessä synnytyssalissa. Haikeuden on pyyhkinyt pois se erityinen joulun taika, joka löytää tiensä myös tehyläisille työpaikoille.
Toivotan kaikille tehyläisille iloista joulunodotusta! Ja kaikkien anatomian oppien vastaisesti kehotan uskomaan Katri Helenaa: eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä, joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!