Millariikka Rytkönen: Hoitaja ei kasva turpeessa

Katsoessani Elossa 24h -sarjaa tunnen ylpeyttä ja kirpeää ikävää. En ole enää osa tuota joukkoa, johon kuuluin pitkän aikaa elämästäni. Tuota työarkea, jonka sanoittaminen ulkopuolisille on usein vaikeaa: mitä koemme, mitä näemme ja mitä koemme.

Jotain samaa tunsin myös päästessäni kurkistamaan ennalta valokuvaaja Meeri Koutaniemen otoksia tehyläisistä. Valokuvat tulevat Koutaniemen ja Tehyn toteuttamaan ainutlaatuiseen näyttelyyn, joka on esillä kesällä eri puolella Suomea. Tehy haluaa kiinnittää valokuvaprojektilla huomiota puheiden ja tekojen väliseen ristiriitaan. Siihen, että vaikka sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen on Suomen hallitusohjelman keskeinen tavoite, palkkatasa-arvo ei etene.

Voimakkaista ihmiskuvistaan tunnettu Koutaniemi on saanut vangittua kuviin jotakin, mikä sai minut itkemään. Kun katson kuvissa esiintyvää Maria ja luen hänen tarinaansa, kyyneleet valuvat poskillani. ”Sen puolesta, että tulevaisuudessakin perheillä olisi hoitaja, jolle sanoa ’Jää vielä’.”

Kirjoitan tätä tekstiä samalla, kun Suomen hallituksella on puoliväliriihi.

Pettymykseni on hallituskauden puolivälissä todella suuri. Vaikka koronapandemia on vienyt päättäjien huomion, sillä ei voi selittää sitä, ettei hallitusohjelman tavoitteisiin pyritä. Tai sitä, että hallitus on sivuuttanut kokonaan suurimman naisvaltaisen alan eli sote-alan ja sillä työskentelevät hoitajat viime vuoden maaliskuusta lähtien.

Hallitus on kyykyttänyt hoitajia johdonmukaisesti. Uskallan ennustaa, että kyykyttämisellä on johdonmukaiset seuraukset. Hakijamäärät alan oppilaitoksiin ovat laskussa. Sekä kokeneet että nuoremmat hoitajat vaihtavat alaa kiihtyvällä tahdilla. Leikkaussaleja ja osastoja suljetaan. Jopa kokonaisia hoivakoteja suljetaan. Syynä on hoitajapula. Tai oikeammin hoitajakato.

Sote- ja vaka-alaa ja niillä työskenteleviä hoitajia ei halua pelastaa kukaan, mutta turpeen puolesta ministeri Saarikko kyllä vetoaa.

Kasvuturpeessa kasvatetaan valtaosa suomalaisista yrteistä, salaateista ja kesäkukista, mutta hoitajansiemenet eivät siinä alustassa idä.

Tehyn opiskelijayhdistys on muistuttanut, että tulevaisuutta rakentava nuoriso tarvitsee toivoa, mutta se näyttää hiipuvan vääjäämättömästi pois heidän näköpiiristään. Ne, joiden pitäisi pitää meistä muista huolta tulevaisuudessa, kysyvät nyt ”miten voimme pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaa, jos sen toimintaa jatkavat ihmiset eivät voi hyvin?”

Olemme juuri valinneet Tehyn vaaleissa ne, jotka päättävät jatkossa tehyläisten työelämään liittyvistä asioista seuraavan neljän vuoden ajan.

En osaa ennustaa, millainen tuleva kausi on meille tehyläisille, mutta työmarkkinamarinadeissa muhineen ja kokeneen Tehyn ekonomistin Ralf Sundin visio tulevasta tuskin menee kovin pahasti metsään. Hän on todennut, että ”ay-liike ei jää katsellaan seuraamaan mitä tapahtuu. Todennäköistä on, että tanner jyrisee ja aitaa kaatuu.”

Lupaan olla mukananne, mihin ikinä haluattekin tehyläiset joukkomme yhdessä kuljettaa!