Millariikka Rytkönen: Älä ole käkikello

Pitkäperjantaina aamupäivällä pihaamme ajoi punainen volkkari, enkä tunnistanut maskia käyttävää kuljettajaa. Hän antoi minulle kolme paperikassia, joissa luki ”Rytkönen ja koira”. Sisältä paljastui kolmen ruokalajin pääsiäismenu koko meidän perheellemme.

Silmäni täyttyivät liikutuksen kyynelistä. Johtoryhmäni halusi yllättää minut tämän myrskyn keskellä. Siinä he todella onnistuivat. On vaikeaa pukea sanoiksi tällaista elettä, joka auttaa jaksamaan navigoidessani läpi koronakevään työehtoneuvotteluiden. Johtajana minun pitäisi pitää huolta myös johtoryhmästäni, ja nyt he pitivät huolta minusta.

Silmiini osui tietokirjailija Tapio Aaltosen kirjoitus kriisiajan johtamisesta. Hän kuvasi tutkittua tietoa 1990-luvun kriisiajan paikallispankkien johtamisesta ja sitä, millainen johtaminen auttoi toivottomissa tunnelmissa eläviä työntekijöitä selviytymään.

Ihmiset pärjäsivät, jos johtaja oli läsnä. Kävi kuuntelemassa ja jutustelemassa toimistolla ja osoitti kiinnostusta. Sen sijaan jos johtaja sulkeutui työhuoneeseensa suljetun oven taakse ja hiipi henkilöstön luokse vain kertoakseen joitakin erityisiä asioita, työntekijät pärjäsivät huonosti. Aaltonen nimittää tätä jälkimmäistä johtamistapaa osuvasti käkikellojohtamiseksi.

Kun korona on sulkenut yhteiskuntamme, asettaa kriisitilanne tehyläisten johtajille erityisiä haasteita. Vaikka jokainen johtaja toivottavasti tietää, että esimiehen paras hyve on läsnäolo, sen toteuttaminen vaatii näinä aikoina erityistä paneutumista ja kekseliäisyyttä. Tässä hetkessä työntekijät tarvitsevat erityistä tukea ja edestäpäin johtamista. Uskallan väittää, ettei se ole mahdotonta, vaikka noudatamme koronaan liittyviä ohjeistuksia.

Monen meidän tehyläisen normaali työarki on kohdata ihmisten hätää ja poikkeustilanteita. Olla turvatyyny siinä kohtaa, kun elämä ottaa lekan ja huitaisee. Nyt elämme koko maailmaa ravistelevassa poikkeustilanteessa, jossa kenelläkään meistä ei ole erityistä suojamuuria ympärillään, vaan myös auttajista on tullut autettavia.

Viimeistään nyt on käkikellojohtajienkin astuttava rohkeasti ulos turvaboksistaan ja kohdattava tiiminsä. Läsnäolo vaikeina aikoina kuormittaa johtajaa, ja siksi myös johtajista täytyy pitää hyvää huolta. Heillä tulee olla riittävästi tukea heidän työnsä tekemiseen: johtamiseen.

Puolustusvoimissa vuorovaikutus esimiesten kanssa on parantunut, kun ryhmänjohtajat ovat alkaneet nukkua alokkaiden kanssa samassa tuvassa. Porin prikaatin komentaja Rami Saari kertoi pari vuotta sitten Ylen haastattelussa, että ”lähetin ryhmänjohtajat alokkaiden kanssa samoihin tupiin, koska siellä he pystyvät tutustumaan yksilöihin ja tunnistamaan, kuka sopii mihinkin rooliin”.

Meidän muiden johtajien ei tarvitse siirtyä nukkumaan tiimiemme kanssa, vaan riittää, että olemme käkikellojen sijaan seinäkelloja: läsnä ja käytettävissä. Näkyvillä. Ja me seinäkellot: muistetaan vaihtaa patterimme säännöllisesti, jotta pysytään ajassa kiinni. Asetetaan se happimaski ensin itselle, jotta voidaan auttaa muita.

Me selviämme tästä. Yhdessä.