Lukijan mielipide: ”Miksi olet saikulla, kun pystyt lenkillä käymään?”

Minussa ei ole mitään vikana ulkoisesti. Näytän terveeltä. Minussa ei myöskään kuulosta olevan mikään vialla, kun puhun. Miksi en ole sitten ollut töissä? Olen pitkällä sairaslomalla ja tiedän saavani arvostelevia katseita, kun lenkkeilen ja yritän olla sosiaalinen.

Pitäisi muistaa, että koskaan emme tiedä, mitä emme tiedä.

Olen työterveyshoitaja. Olen uupunut, ja uupumus johti masennukseen. Olen oppinut pelkäämään ihmisiä ja ihmiskontakteja – minä, jolle aiemmin työn motto on ollut ”ihminen ihmiselle”. Minun pitäisi olla työterveyden ja työhyvinvoinnin asiantuntija. Silti päästin itseni tähän tilaan.

Monien keskustelujen jälkeen ymmärrän myös, että organisaatio ja esimieheni ovat päästäneet tilanteeni tähän pisteeseen. Tämä ala on todella hieno ja antoisa, mutten voi ymmärtää, miksei työhyvinvointiin panosteta.

Esimiesten neuvo on, että tehkää vain välttämätön.

Toimenkuvani on laaja, ja työterveyshoitajan työ on vain osa työtäni. Silti minullakin on noin 1 200 henkilöasiakasta. Kollegallani on lähes 2 000. Esimiesten neuvo on, että älkää tavoitelko parasta vaan tyytykää työssänne keskinkertaisuuteen, tehkää vain välttämätön.

Onko tämä vetovoimaista? Tahtovatko yritykset tätä? Tahtovatko työntekijät tehdä työnsä näin?

Minulla on huono omatunto olla sairauslomalla. Asiaa ei auttanut, kun esimiehen ensimmäinen kommentti sairaslomalle jäädessäni oli, että siirretään sinut toiseen toimipisteeseen. ”Kyllä joku sinun töistäsi täällä selviää.” Miten voisin tämän kommentin jälkeen enää olla avoin jaksamisestani?

Kun seuraavan kerran näet saikulla olevan henkilön lenkillä tai kaupungilla kahvilla ja ihmettelet sitä, mieti, mitä taustalla voi olla. Ehkä ihminen tarvitsee juuri luontoa tai kahvittelua eheytyäkseen ja parantuakseen.