Mainio – Jan Holmberg

Keikkailu ei ollut hoitajakollegani juttu

Keikkahoitajan työ ei ole kaikkien juttu. Moni hoitajakollegani on tyytyväinen vakituiseen työhönsä. Siinä on omat hyvät puolensa, jotka keikkahoitajanakin on helppo ymmärtää.

Kuva: Canva

Törmäsin pari viikkoa sitten hoitajakollegaani. Hän oli kokeillut vuoden päivät keikkahoitajan hommia ja palannut takaisin vakituiseen hoitotyöhön. Jutustelumme lomasta jäi mieleen hänen puuskahduksensa: Keikkailu ei todellakaan ollut minun juttuni.

Olen työskennellyt iät ajat keikkasairaanhoitaja. En ottaisi vastaan vakituista työsopimusta. Haluan päättää työpäivien määrästä, työajoista, työpaikoista ja vapaajaksoista. Silti ymmärrän hyvin kollegaani. Myönnän, että vakituisessa työssä on omat hyvät puolensa.

Nyökyttelin mukana hänen kertoessaan, miten mahtavaa on kuulua omaan työyhteisöön, oppia tuntemaan työkaverit ja heidän tapansa tehdä hoitotyötä, saada esihenkilö, joka järjestää kehityskeskustelut, johtaa ja kuuntelee. Keikkahoitajana hän oli kokenut itsensä aina työyhteisön ulkopuoliseksi heittopussiksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vakituisten hoitajien porukalla työt sujuvat, hän sanoi. Sitten hoitajakollegani jatkoi, miten kaikilla vakituisilla työkavereilla oli syvällistä osaamista työpaikan käytännöistä ja paljon tuttuja potilaita. Työporukalla oli omanlaisensa huumori, vaikka välillä asioista otettiinkin yhteen.

Käytännön etuina hän luetteli muun muassa työnantajan maksamat koulutuspäivät, liikunta-, kulttuuri- ja työmatkaedut sekä tyhy-päivät. On totta, että keikkahoitajana olen töissä muiden virkistyessä. Koulutukset maksan pääsääntöisesti itse tai apurahoilla, muista vakituisen hoitotyön eduista puhumattakaan.

Hetken tunsin lievää kateutta siitä, ettei hänen tarvinnut hakea rahoja laskuihinsa nuohoten keikkoja siellä täällä. Palkka ja lisät napsahtivat hänen tililleen säännöllisesti. Vakituinen työpaikka oli ollut myös selkeä valtti lainaneuvotteluissa pankin työntekijän kanssa.

Hoitoalalla vakituinen työpaikka tuo ennen kaikkea turvaa. Silloin ei tarvitse pelätä vaikkapa sairastumista, sillä sen ajalta maksetaan palkka. Ymmärrän hyvin, ettei moni hoitaja halua ennakoimatonta keikkaelämää esimerkiksi lasten ollessa pieniä.

Kollegaani kuunnellessani mietin, miten  hienoa on, että hoitoalalla on vapaus valita. Olen onnellinen kollegastani, josta on kasvamassa työpaikkansa tervaskanto: se huipputyyppi, johon voin keikalle mennessäni turvautua ja luottaa. Hän tietää talon tavat kuin omat taskunsa.

Ennen lähtöään hän huomautti vielä ilkikurisesti, ettei ole naimisissa työnsä kanssa. Hänellä on vapaus kaikessa rauhassa vilkuilla työpaikkailmoituksia ja opiskelupaikkoja. Tarvittaessa hän anoo vuorotteluvapaata tai voi irtisanoutua. Keikkahoitajan töitä kun löytyy koska tahansa, vaikka samasta työpaikasta, jossa hän nyt työskentelee vakituisessa hoitajan pestissä.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

Mainio Jan Holmberg.
Kirjoittajana

Mainio – Jan Holmberg

Olen sairaanhoitaja, kouluttaja ja tietokirjailija. Bloggaan mainioista asioista, jotka eivät jätä kylmäksi.

Katso kaikki kirjoitukset