Jenni Korpinen löysi lempityönsä psykiatrian osastolta.
Tuoreena ylioppilaana Jenni Korpinen pyrki opiskelemaan ensihoitajaksi, mutta hän ei saanut kutsua pääsykokeisiin heikkojen lukioarvosanojensa vuoksi.
”Opiskelu oli ollut siinä elämänvaiheessa tuskien taival, mutta periksiantamattomana en ollut jättänyt sitä kesken.”
Niin hän lähti pätevöitymään kaupan alan puutarhuriksi ilman erityistä urasuunnitelmaa.
”Päädyin pienen kylän kukkakauppaan kolmeksi vuodeksi. Palvelin asiakkaita ja tein sidontatöitä morsiamille, syntymäpäiväsankareille ja kastetilaisuuksiin.”
Paikallinen yhteisö tuli tutuksi. Jennistä oli mukavaa saada kulkea kyläläisten rinnalla heidän eri elämäntilanteissaan.
Yksi tilaustyö jäi erityisenä mieleen.
”Asiakas tuli kauppaan ruostuneen pokasahan kanssa ja tuumasi, että se pitäisi sisällyttää metsämiehen syntymäpäiväkimppuun. Otin haasteen vastaan hieman hämmentyneenä, mutta olihan sitä tosi kiva väkertää.”
Alanvaihtoon Jenni päätyi työilmapiiriongelman vuoksi. Paineet kaupassa kasvoivat niin koviksi, että hän irtisanoutui työstään. Työelämään oli etsittävä uusi suunta.
”Olin ollut onnekas saatuani mahdollisuuden täysiaikaiseen palkkatyöhön. Se on kukkakaupoissa harvinaista herkkua. Enää en uskonut saavani toista, yhtä hyvää mahdollisuutta.”
Saman vuoden syksynä Jenni pääsi kolmen vuoden mittaiseen turvallisuusalan koulutukseen. Koulutukseen kuului laajasti lainsäädäntöä sekä esimerkiksi hälytysjärjestelmien asennusta, ohjelmointia ja käyttöä. Samalla Jenni suoritti vartijakortin.
Teleskooppipatukkaa ja kaasusumutinta en joutunut koskaan käyttämään, toisin kuin käsirautoja.
Jenni palkattiin yhteen Suomen suurimmista turvallisuuspalveluyrityksistä. Siellä hän teki kahdeksan vuoden ajan kaikkia tehtäviä, joita talo tarjosi. Hän esimerkiksi vartioi tehdasta, liikkui kauppakeskuksissa, työskenteli vastaanottovirkailijana ja kiersi hälytystehtävien perässä päivisin ja öisin.
”Työvarustuksiini kuuluivat teleskooppipatukka ja kaasusumutin, mutta niitä en joutunut koskaan käyttämään – toisin kuin käsirautoja. Tärkein väline häiriötilanteissa oli keskustelu.”
Jenni piti turvallisuusalan vaihtelevista työajoista ja siitä, että jokainen vuoro oli erilainen ja yllättävä.
”Hälytyksen tullessa en usein tiennyt etukäteen, mitä vastaan tulee. Enemmistö hälytyksistä oli kuitenkin turhia.”
Työvuorojen pituudet saattoivat vaihdella rajusti, viidestä tunnista kuuteentoista.
Kun työ turvallisuusalalla vakiintui eikä tarjonnut enää mitään erityistä uutta, Jennin vanha haave alkoi nousta pintaan.
”Ajattelin, että nyt voisin kouluttautua hoitoalan ammattiin.”
Vuonna 2017 Jenni pääsi opiskelemaan ensiyrittämällä sairaanhoitajaksi. Samana vuonna elämään tuli toinenkin onni – tieto ensiraskaudesta.
Ennen äitiysvapaata Jenni ehti tehdä ensimmäisen lukukauden opintoja ja harjoittelun sisätautien osastolla.
Pienokaisen hieman vartuttua Jenni teki satunnaisia työvuoroja vartiointialalla, kunnes opintopisteitä oli karttunut sen verran, että lähihoitajan keikat olivat mahdollisia.
”Silloin tuumailin, että valmiina sairaanhoitajana voisin hankkia vielä ensihoitajan pätevyyden. Siitähän olin lukiossa unelmoinut.”
Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun Jenni pääsi harjoitteluun aikuispsykiatrian osastolle Etelä-Karjalan keskussairaalaan. Siellä hän tunsi löytäneensä oman alansa.
Tällä hetkellä Jenni viettää jälleen vauvavapaita, sillä tämän vuoden helmikuussa perheeseen syntyi toinen lapsi. Äitiyslomalle hän jäi vakituisesta sairaanhoitajan pestistä Etelä-Karjalan keskussairaalan nuorisopsykiatrian osastolta.
”Kyseessä on pieni, nykyisin ympärivuorokautisesti palveleva yksikkö. Pidän vuorotyöstä ja siitä, että potilaiden kanssa tehdään töitä keskustellen.”
Jennin entinen ammatti on ollut tänä vuonna paljon esillä julkisuudessa. Uutisissa on kerrottu vartioiden kovista otteista pääkaupunkiseudulla.
”Virheitä ja ylilyöntejä on varmasti tapahtunut, ja se on hyvin valitettavaa. Samalla uskon, että moni tilanne näyttää kuvattuna rajummalta kuin se on todellisuudessa. Salassapitovelvollisuus estää kertomasta, millaisia tilanteet pohjimmiltaan ovat.”
Kukkakaupassa harjaannuin kohtaamaan surun ja järkytyksen keskellä eläviä ihmisiä.
Nykyään vartijakortin voi saada sadan tunnin koulutuksella, ja järjestyksenvalvojalta ei vaadita siitä puoltakaan.
”Ovathan nuo oppimäärät huomattavan pieniä verrattuna kolmen vuoden koulutukseeni. Mielestäni alalle päätyy sille soveltumattomia henkilöitä.”
Aiemmista ammateista on Jennin mielestä hyötyä myös nykyisessä työssä.
”Kukkakaupassa harjaannuin kohtaamaan esimerkiksi surun ja järkytyksen keskellä eläviä ihmisiä. Turvallisuusala puolestaan opetti kommunikoimaan selkeästi ja ymmärrettävästi sekä ratkomaan ongelmia puhumalla.”
