”Tärkeintä on paras mahdollinen loppu”

”Saattohoitokoti on paras työpaikka, missä olen ollut töissä”, sanoo Minna Downey. Hän on töissä hoiva-avustajana kymmenpaikkaisessa saattohoitokoti Hospice Wellingtonissa Kanadassa. Aiemmin hän on työskennellyt hoiva-avustajana vanhusten hoivakodissa.

 Asukkaat tulevat saattohoitokotiin yleensä siinä vaiheessa, kun elinaikaa on alle kolme kuukautta. Jotkut tulevat niin myöhään, että he ehtivät olla hoitokodissa vain muutamia tunteja. Vuorossa on hoiva-avustajan lisäksi aina sairaanhoitaja ja lähihoitaja. Lääkäri käy päivittäin.

”Pidän todella paljon täällä työskentelystä, sillä kaikilla työntekijöillä on sama tavoite: tehdä potilaan loppuelämästä mahdollisimman rauhallinen ja kivuton”, Minna sanoo.

Minna tekee 12 tunnin työvuoroja kello 8–20 ja 20–8. Hänellä on ensin kaksi päivävuoroa, sitten kaksi yövuoroa ja sen jälkeen neljä vapaata. Yövuoroista ja viikonlopuista ei makseta mitään ylimääräistä.

Saattohoitokodissa oleminen on asukkaalle ilmaista. Talon budjetti on kolme miljoonaa dollaria vuodessa. Yksi miljoona tulee valtiolta ja muut lahjoittajilta. Isoissa rahankeruutapahtumissa, esimerkiksi golf-turnauksessa, voidaan saada päivän aikana monta tuhatta dollaria.

”Saamme paljon lahjoituksia myös omaisilta. Muistokirjoituksissa meitä kiitetään kauniisti ja hautajaiskutsussa toivotaan usein kukkien sijaan rahalahjoituksia meille.”

Vapaaehtoisia saattohoitokodilla on kaikkiaan 180. Keittiö toimii täysin lahjoitusvaroin ja vapaaehtoistyövoimalla. Keittiössä tehdään joka päivä lämmin ruoka sekä asukkaille että läheisille. Omaisille järjestetään myös paljon ohjelmaa.

Monet saattohoitoon tulevista ovat alle 60-vuotiaita. Vanhuksia on harvoin, koska heidän palliatiivinen hoitonsa on yleensä hoivakodissa. Eutanasia on Kanadassa sallittu, ja se tehdään sairaalassa, kotona tai hautaustoimistossa.

Kannabista kipuun

Vuoronsa alkaessa Minna käy joka huoneessa tervehtimässä potilaita, ja sitten tiimi suunnittelee yhdessä tekemisiään. Potilaat pestään joka päivä sängyssä, sillä vain harvoin he kykenevät siirtymään sängystä suihkutuoliin.

”Avustan sairaanhoitajia, kun he huolehtivat makuuhaavoista tai katetroivat potilaan. Jos huomaan potilaalla kipuja, ilmoitan siitä hoitajille.”

Kannabiksen käyttö on Kanadassa laillista. Lääkkeenä sitä on käytetty pitkään muun muassa öljyinä, tabletteina ja rasvoina. Viihdekäyttökin vapautettiin vuonna 2018.

”Kun työskentelin hoivakodissa, muutama vanhus käytti siellä kannabista reumaan, Parkinsonin tautiin ja MS-tautiin. Jos potilas on käyttänyt kannabista kivun lievitykseen ennen meille tuloa, hänellä täytyy olla siihen lääkärin resepti.”

Saattohoitokodin työntekijät ja vapaaehtoiset pyrkivät helpottamaan viimeisiä elinpäiviä ja -viikkoja kaikin tavoin. Taide- ja musiikkiterapeutti järjestävät ohjelmaa, ja vapaaehtoiset käyvät juttelemassa potilaiden kanssa. Joskus potilas viedään sängyn kanssa ulos patiolle nauttimaan ulkoilmasta.

Potilaan kuoltua perheelle annetaan aikaa olla huoneessa rauhassa. Sairaanhoitaja varmistaa stetoskoopilla sydämen pysähtyneen.

”Otamme potilaan sormen päästä musteella kuvan, jonka painamme korttiin, laitamme kehyksiin ja annamme muistoksi läheisille. Muistoseremonia on hyvin intiimi ja oikeastaan hautajaisia koskettavampi tapahtuma.”

Vainaja kääritään valkoiseen lakanaan ja peitetään kauniilla tilkkutäkillä. Huoneeseen sytytetään led-kynttilä ja oven ulkopuolelle kiinnitetään lasikyyhkynen, josta tietää jonkun menehtyneen huoneessa.

Hautaustoimisto soitetaan paikalle, ja kaikki töissä olevat tulevat aulaan osoittamaan kunnioitusta. Musiikkiterapeutti saattaa soittaa laulun, ja joku työntekijöistä tai kuolleen omainen lukee elämän loppuun liittyvän runon. Kaikki menevät ulos seuraamaan ruumisauton lähtöä.

Takaisin Kanadaan

Minna syntyi vuonna 1970 Torontossa. Äiti oli kotona ja isä töissä rakennuksilla nopeasti kasvavassa Torontossa. Suomeen perhe muutti Minnan ollessa ­viisivuotias. Sen jälkeen vanhemmat aina muistelivat, kuinka hyvä paikka Kanada on.

”Jo lapsena haaveilin muuttavani takaisin. Ja vuonna 1998 muutinkin Kanadaan silloisen mieheni ja kahden lapsemme kanssa. Kolmaskin oli tuloillaan, sillä olin silloin kuudennella kuukaudella raskaana. Miehelle löytyi heti töitä suomalaisten rakennusfirmoissa. Minä hakeuduin kaupan alalle, sillä sitä kautta pääsin tutustumaan hyvin yhteiskuntaan.”

Myöhemmin parille tuli ero. Minna tapasi nykyisen miehensä Ronin työpaikallaan supermarket Walmartissa.

”Täällä on hyvä palautusoikeus kaikille tavaroille, niinpä nauran aina miehellenikin, että voin palauttaa hänet Walmartiin. Hän lähti rohkeasti matkaani, vaikka minulla oli kolme pientä lasta. Hänelläkin on kolme lasta, ja myöhemmin saimme kaksi yhteistä.”

Nuorin, Aava, aloitti juuri viimeisen luokan lukiossa. Olivia opiskelee yliopistossa Tennesseessä kansainvälistä bisnestä. Hän on pelannut lacrossea eli haavipalloa pienestä pitäen, minkä ansiosta hän sai hyvän opiskelustipendin. Syyskuussa hän pelaa Suomen joukkueessa sisälacrossen maailmanmestaruuskisoissa. Muut lapset ovat jo omillaan.

Hoitoalalle nelikymppisenä

Nelikymppisenä Minna päätti alkaa opiskella hoitoalaa. Hoiva-avustajan ­(personal support worker, PSW) opinnot kestivät yhdeksän kuukautta. Osa opiskelusta oli työskentelyä vanhusten parissa, sillä koulu on senioritalon alakerrassa.

Minna nautti opiskelusta. Moni opiskelukavereista tuli suoraan lukiosta, mutta ryhmässä oli myös vanhempia alanvaihtajia. Minnan oli tarkoitus jatkaa opintoja lähihoitajaksi, mutta koulutus olisi maksanut paljon eikä palkka olisi juurikaan parempi kuin hoiva-avustajalla.

Aina ajaessaan kotiaan lähellä olevan saattohoitokodin ohi Minna mietti, voisiko hän työskennellä siellä. Ajatus saattohoidosta tuntui kuitenkin henkisesti raskaalta.

”Sairaanhoitajaksi opiskeleva työkaverini suoritti työharjoittelunsa saattohoitokodissa ja suositteli sitä minulle. Vuonna 2021 veljelläni Suomessa todettiin ALS. Hoidin häntä viimeiset viikot ennen kuin hän meni Terhokotiin. Tämän jälkeen ymmärsin, että kaikilla pitäisi olla hyvä kivuton loppu, ja uskaltauduin hakemaan työpaikkaa saattohoitokodista.”

Suomeen opiskelemaan?

Hoiva-avustajan tuntipalkka on 19–35 Kanadan dollaria (12,50–23 euroa). Lomaa saa usein ensimmäisenä kolmena työvuotena kaksi viikkoa, sen jälkeen kolme ja viiden vuoden kuluttua neljä viikkoa.

”Minun työpaikassani ei kerry eläkettä, eli maksan itse vähän eläkerahastoon. Lisäksi saan työnantajalta 1 000 dollaria vuodessa, jonka voi käyttää esimerkiksi pyörän ostamiseen, kunto­sali­korttiin tai laittaa eläkesäästöön.”

Silmälasit Minna saa työnantajaltaan joka toinen vuosi. Hieronnassa tai akupunktiossa saa käydä 500 dollarin edestä vuodessa. Terapiaan saa käyttää 600 ja hammashoitoon 1 500 dollaria vuodessa.

Lisäkoulutusta Minnan työnantaja tarjoaa hyvin. Viimeisin Minnan suorittama kurssi käsitteli Amerikan alkuperäiskansojen huomioimista terveydenhoidossa.

Tulevaisuudessa Minna saattaa muuttaa Suomeen. Muuttaminen kiinnostaa erityisesti hänen kanadalaista miestään.

”Hän jää eläkkeelle neljän vuoden kuluttua. Äitini talo on tyhjillään, sillä hän asuu hoivakodissa. Minä voisin tehdä hoitoalan töitä ja opiskella lähihoitajaksi.”