Kun Terhi Valkeapää uupui viestintäalan töissä toistamiseen, hän päätti vaihtaa alaa.
Ei se uuvuta, että on paljon tekemistä. Se uuvuttaa, ettei sun tekemisellä ole merkitystä sulle.”
Näin kiteyttää espoolainen sosionomiopiskelija Terhi Valkeapää, 47, uupumuksen perussyyn Ihanuusolo-nimisellä Instagram-tilillään. Hän itse on kokenut uupumuksen kaksi kertaa viestintä- ja markkinointialalla.
Terhi muistuttaa, että uupumus on yleensä monen asian summa, mutta hänellä uupumus johtui ennen muuta merkityksettömyyden tunteesta.
”On vaikeaa jatkaa päivästä toiseen, kun työllä ei koe olevan yleistä merkitystä tai se ei ole merkityksellistä itselle.”
Ensimmäisen kerran Terhi uupui vuonna 2013. Hän oli saanut töissä uusia tehtäviä, joten hänellä oli näytönpaikka. Kotona oli pienet lapset, jotka nukkuivat huonosti. Tästä seurasi monenlaisia oireita.
”Unettomuutta, päänsärkyä ja erilaisia vatsavaivoja.”
Tilannetta pahensi se, että Terhi oli liikkunut parikymmentä vuotta piireissä, joissa viini oli ruokajuoma arkenakin. Hänellä tuli tavaksi juoda yhdestä kahteen lasillista viiniä työpäivän päätteeksi useana päivänä viikossa.
”Kun oli koko ajan paha mieli, viinistä sai hetken helpotuksen. Mutta tietysti se pahensi vatsavaivoja ja heikensi yöunta.”
Käänne parempaan tapahtui, kun Terhi alkoi kiinnittää huomiota syömisiinsä ja juomisiinsa. Viini jäi kokonaan ja kahvin juonti väheni. Kotiruoka ja säännölliset ruokailuajat helpottivat vähitellen vatsaoireita.
Viinistä sai hetken helpotuksen, mutta tietysti se pahensi vatsavaivoja ja heikensi yöunta.
Omien kokemusten innostamana Terhi alkoi tehdä ravintovalmennusta myös työkseen.
”Tein sitä pari vuotta. Silloin se ei ollut vielä niin suosittua kuin nykyään.”
Koska Terhi koki parantuneensa, hän päätti palata entiselle uralleen. Työ viestintäpäällikkönä ja siihen kuuluva hyvä palkka olivat olleet hänen pitkäaikainen unelmansa. Nyt unelma toteutui – ja vieläpä mahdollisimman haastavissa tehtävissä.
Terhi koki pärjäävänsä unelmatyössään hyvin. Kollegoilta ja yhteistyökumppaneilta tuli hyvää palautetta, mutta johdosta ei kuulunut mitään.
”Surullisinta on, jos ei sanota mitään. Tulee sellainen olo, ettei sinulla ole mitään väliä.”
Omaa työtään joutui perustelemaan koko ajan, vaikka tulosten osoittaminen paperilla ei ole viestintä- ja markkinointimaailmassa joka tilanteessa mahdollista, Terhi sanoo. Asiaa pahensi työrauhan puute. Päälle tulivat vielä organisaatiomuutokset.
Terhi uupui toisen kerran tammikuussa 2020. Hän joutui myöntämään, että viestintäalalle palaaminen oli virheratkaisu.
”Onhan se tyhmyyttä, että iskee päätään samaan seinään kahdesti.”
Toisen uupumiskerran jälkeen Terhi päätti, että tämä oli nyt tässä. Yli 20 vuoden työkokemus viestintäalalla oli tuonut sekä hyvää että pahaa, mutta nyt oli uuden vuoro.
Terhi aloitti hierojan opinnot. Asiakashieronnoissa hän tapasi naisen, joka oli jättänyt aiemman ammattinsa it-alalla ja opiskellut lähihoitajaksi. Nainen kehui työtään osastosihteerinä sairaalassa.
Aiemmin Terhi oli ajatellut, että lähihoitajat hoitavat lähinnä vanhuksia, mikä ei Terhiä innostanut.
”Mutta kun huomasin, että lähihoitaja voi suuntautua mielenterveys- ja päihdetyöhön, kiinnostuin heti.”
Terhi haki koulutukseen ja suoritti opinnot 13 kuukaudessa.
”Opiskelu oli todella kivaa. Tein paljon töitä ja sain hyviä arvosanoja.”
Yksi työharjoitteluista oli mielenterveyskuntoutujien palveluasumisyksikössä – paikassa, johon Terhi tekee edelleen keikkaa uusien opintojensa ohella. Nykyään Terhi opiskelee sosionomiksi.
”Lähihoitajaksi valmistuttuani ajattelin, että eihän tämä nyt tähän jää. Laitoin paperit yhteishakuun ja pääsin opiskelemaan sosionomiksi Laurea-ammattikorkeaan.”
Tulot ovat pudonneet, mikä on tarkoittanut myös luopumista joistain asioista.
Työssä nuorten mielenterveyskuntoutujien kanssa Terhi kokee olevansa oikeassa paikassa, mutta ennakkoluulot vanhustenhoitoakin kohtaan ovat opintojen myötä karisseet. Opintoihin kuulunut vanhuspuolen työharjoittelu oli Terhille silmiä avaava kokemus.
”Olin ajatellut, että jään työpäivän jälkeen liikaa miettimään työasioita. Elämänkokemuksen ansiosta osaan kuitenkin jättää ne taakseni, kun suljen työpaikan oven.”
Terhi on huomannut, että monet hänen ikäisensä 40–50-vuotiaat miettivät elämänsä suuntaa. Mitä on saanut aikaiseksi ja mitä voisi tehdä seuraavaksi?
Moni on ihmetellyt, miten Terhi uskalsi tehdä niin ison elämänmuutoksen.
”Ihmiset kysyvät, olenko voittanut lotossa. Eihän tämä taloudellisesti niin helppoa ole. Tulot ovat pudonneet, mikä on tarkoittanut myös luopumista joistain asioista. Jännää, miten paljon ihminen pystyy sopeutumaan.”
Samalla Terhi kokee saaneensa jotain paljon tärkeämpää. Hänen elämänsä arvopohja on muuttunut. Kova bisnesmaailma on taakse jäänyttä elämää. Sote-alan työpaikat tuntuvat Terhistä entisiä työpaikkoja välittömämmiltä.
”Täällä ihmiset osaavat nauraa itselleen ja ihmiset välittävät toisistaan. Välillä viljellään hurttia huumoria. On helpompi hengittää, kun ei tarvitse varoa koko ajan.”
