Sairaalasarja Sykkeen asiantuntijoina ja avustajina häärii joukko tehyläisiä. Juttu kertoo sarjan kolmannen kauden tuotannosta.
Ja lähtee, hiljaisuus, kuvataan. Olkaa hyvä!
Sairaanhoitajaa näyttelevä Tiina Lymi istuu vastapäätä vierailevia kollegoitaan Sanna-Kaisa Paloa ja Susanna Haavistoa.
Poikki! Valaisija huomaa häiritsevän varjon. Muutaman minuutin kohtaus otetaan uusiksi monta kertaa.
Traumapolille sijoittuvan Syke-draaman kuvaukset etenevät rytmikkäästi Helsingin Roihupellossa sijaitsevalla studiolla, joka on lavastettu pieneksi sairaalaosastoksi.
Studiosta löytyy jopa leikkaussali
– Jos leikkaussalissa olisi kaasuvirtaukset ja aseptiikka toteutuisi, täällä pystyisi hätätapauksessa tekemään vaikka sappileikkauksen, esittelee sarjan konsulttina työskentelevä anestesiahoitaja Marjo-Riitta Lintulaakso.
Hän on ollut mukana sarjan ensimmäisestä tuotantokaudesta asti. Tehtävä tuntui heti kiinnostavalta, kun työkaveri vinkkasi, että tv-sarja etsii konsultiksi hoitoalan ammattilaista.
Tv-maailma avautui hyvän työryhmän ansiosta melko helposti. Alan jargon ja toimenkuvat ovat tulleet pikkuhiljaa tutuiksi.
Aiempia kausia kuvattaessa Marjo-Riitta työskenteli samaan aikaan Meilahden sairaalan leikkausosastolla, mutta uusia jaksoja kuvattaessa hän oli virkavapaalla vakityöstään. Välillä studiopäivät ovat venyneet aamusta myöhäiseen iltaan.
Marjo-Riitasta on ollut hienoa auttaa näyttelijöitä saamaan roolihahmoihinsa aitoa sairaanhoitajan henkeä ja olemusta.
– Tämä on ollut aivan uskomaton matka. Olen saanut tutustua uuteen mielenkiintoiseen maailmaan ja päässyt luomaan omaa toimenkuvaani.
Konsultin asiantuntemus ja luovuus ovat studiolla arvossaan. Ohikulkeva näyttelijä naurahtaa, että ohjaaja saa puhua mitä vaan, mutta Marjo-Riitta on pomo.
Kehu tarkoittaa, että ohjaaja Taavi Vartia luottaa konsulttiin päättäessään kohtausten yksityiskohdista.
PÄÄKÄSIKIRJOITTAJA Petja Peltomaan mukaan Syke-sarja vastaa suurten tunteiden janoon. Sairaala on dramaturgisesti antoisa ympäristö: aidosti jännittävä ja täynnä draamaa.
– Olin lapsena astman takia paljon sairaalassa. Hoitajat olivat mukavia. He viettivät kanssani aikaa ja tekivät oloni turvalliseksi.
Petjasta ei tullut hoitajaa, mutta hänen pitkäaikainen ammatillinen haaveensa kotimaisesta sairaalasarjasta toteutui.
Vahva tunnelataus on saanut käsikirjoittajankin välillä kyynelehtimään.
– Olen ihmetellyt, kuinka hoitajat ja lääkärit pystyvät käsittelemään kuolemaa. He antavat ensin kaikkensa ja kävelevät hetkessä auttamaan seuraavaa potilasta.
Sarjan kantaviin teemoihin on kuulunut alusta lähtien sairaalamaailman hierarkia. Aiheet kumpuavat tosielämästä. Moraaliset ongelmat, kuten verensiirtokielto uskonnollisista syistä, ovat käsikirjoittajan näkökulmasta erityisen hedelmällisiä.
Taustatietoa kerättiin kymmeniltä sairaanhoitajilta. Mukaan saatiin solutettua myös sisäpiiritietoa.
– Ei ollutkaan urbaania legendaa, että ihmiset tunkevat peräaukkoonsa mitä ihmeellisimpiä esineitä. Kuulimme asiasta niin monesta suunnasta, että aihe täytyi ottaa mukaan.
ENSIMMÄISEN KAUDEN aluksi Marjo-Riitta järjesti näyttelijöille ja tuotannolle koulutustilaisuuksia kahden lääkärin kanssa. Hoitajia näytteleville hän opetti kädentaitoja kanyloinnista aseptiikan perusteisiin.
Hoitoalan ammattilaisilla aseptiikka on selkäytimessä, mutta näyttelijöille täytyi joskus muistuttaa, ettei leikkaussalissa voi kohentaa kampaustaan tai tehdä itseään muuten epästeriiliksi.
Näyttelijäkaarti tutustui aitoon sairaalamaailmaan muun muassa seuraamalla oikeita leikkauksia. Roolihahmojen luomisessa on auttanut, kun on päässyt näkemään, kuinka ammattilaiset käyttäytyvät, liikkuvat ja puhuvat leikkaussalissa.
– Alussa näyttelijät ajattelivat, että heillä täytyy olla aina jotain tekemistä. Minun piti kertoa, että pelkkä läsnäolokin on hoitamista.
Omaa tietämystään Marjo-Riitta päivitti käymällä seuraamassa toimenpiteitä eri poliklinikoilla. Yksi mielenkiintoisimmista opintomatkoista oli aivoleikkauksen seuraaminen. Käynnillä otettujen kuvien avulla rakennettiin myöhemmin lavastus ja maskeeraukset leikkaussalikohtaukseen.
KÄSIKIRJOITUSTA lukiessaan Marjo-Riitta alkaa miettiä, milIaisia yksityiskohtia ja koreografiaa kohtauksessa voisi näkyä, jotta tunnelma välittyy katsojille käsikirjoituksen mukaisesti.
Jos konsultti ei ole opastamassa näyttelijöitä kuvaustilanteessa, hän suunnittelee esimerkiksi tulevien kohtausten kuvauksia.
– Olen oppinut, etten lavasta liikaa eikä ole yhtä ainoaa tapaa tehdä asioita. Tärkeää on ainoastaan se, mikä näkyy kamerassa. En mieti, kuinka jokin asia tehdään oikeasti, vaan miten lopputulos näyttää mahdollisimman aidolta.
Rekvisitööri Riitta Kytökorpi hioo yksityiskohtia Marjo-Riitan opastuksella. Usein tarvitaan joukko erilaisia jippoja, joita katsojan silmä ei erota. Äskettäin esimerkiksi potilasta esittävälle nukelle loihdittiin lisäkurveja lantiolle kiinnitetyillä pyyhkeillä.
Koska happivirtausta ei ole käytettävissä, ambu, hengityspalje, on täytetty tiiviiksi umpioksi, jolloin se näyttää toimivan oikeanlaisesti.
Kirurginveitsiä on tylsytetty turvallisuussyistä hiekkapaperilla.
ALUKSI sarja sai valtavasti palautetta. Hoitoalan ammattilaisille järjestettiin myös kilpailu, jossa pyydettiin etsimään sarjasta virheitä. Moni bongasi niitä innoissaan. Kävi ilmi, että työkäytännöissä ja säännöissä on paljon eroja sairaaloiden ja osastojen välillä.
Marjo-Riitta muistuttaa, että vaikka sarjaa pyritään tekemään mahdollisimman totuudenmukaisesti, draamallinen vapaus ja liioittelu kuuluvat asiaan. Kyse on ennen muuta viihteestä.
Marjo-Riitta on pysytellyt virheiden ympärillä käydyssä keskustelussa taustalla. Hän on vastannut Sykkeen Facebook-sivuilla vain yhteen palautteeseen. Siinä kritisoitiin sydänsiirrännäisen tuomista leikkaussaliin siviilivaatteissa.
– Niinhän se juuri menee. Ei siirtosydän oikeastikaan odota pukuhuoneessa, kun kirurgi vaihtaa vaatteita. Eikä lopullinen kuva ole koskaan minun, vaan ohjaajan taiteellinen näkemys.
Piirun tarkkaa totuudessa pysymistä haastavat myös kuvaus-, valo- ja äänitekniikka. Joskus faktasta poikkeaminen on tietoinen valinta ja kompromissi.
Marjo-Riitta kertoo oppineensa tv-tuotannossa, mitä ryhmätyössä tarkoittaa työkaverin huomioiminen ja mikä on vuorovaikutustaitojen merkitys. Näitä taitoja hän aikoo hyödyntää entistä enemmän hoitajan työssään.
– Minulle opetettiin, että tämä on paikka, jossa mitkään erimielisyydet eivät näy. Olemme täällä, jotta näyttelijät yltävät huippusuorituksiinsa.
Erityisen hienoa on ollut työskennellä näyttelijöiden, vuorovaikutuksen ammattilaisten, kanssa. He pystyvät omaksumaan tarkkoja ohjeita ihailtavan hyvin.
NÄYTTELIJÄ Lena Meriläinen näyttelee sarjassa uransa ensimmäistä hoitajaroolia. Kun hän kävi äskettäin sairaalassa katsomassa äitiään, hoitaja totesi pilke silmäkulmassa kollegan saapuvan.
– Kun näyttelee hoitajaa, tuntuu, että olisi enemmän kuin oikeastaan on. On ollut ihanaa päästä tällä tavoin pari milliä lähemmäksi tärkeää ammattia.
Lena kuvailee näyttelemäänsä osastonhoitaja Lenitaa vahvaksi naiseksi, joka seisoo aina työväkensä puolella.
– Olen itsekin vihainen siitä, että hoitajat ovat huonosti palkattuja. Tuntuu, että heidän selkärangastaan otetaan kaikki.
Sydänkirurgi Max Hanssonia näyttelevä Antti Luusuaniemi muistaa lapsuudestaan, kuinka Helena-äiti teki sairaanhoitajana raskasta vuorotyötä. Äiti on jo jäänyt eläkkeelle Hyvinkään kotisairaanhoidosta, mutta sarjan innoittamana Antti on puhunut hänen kanssaan alan kiireestä ja stressistä.
– Olemme keskustelleet, kuinka lääkärit tuntuvat olevan lähes jumalasta seuraavia. Aihe näkyy sarjassakin. Äidiltä tulee ehkä oppi siitä, kuinka tärkeää on kuunnella potilasta. Ettei kannata tehdä heti nopeita johtopäätöksiä sen perusteella, mistä potilas tulee tai mikä hän on ammatiltaan.
Kun Antti on tutustunut roolinsa kautta sairaala-arkeen, hänen arvostuksensa terveydenhuollon ammattilaisia kohtaan on vähintäänkin kymmenkertaistunut. Jo se ihmetyttää, kuinka hoitohenkilökunta onnistuu jättämään työasiat mielestään rankan työpäivän jälkeen.
SUUNNILLEEN PUOLET sarjassa näkyvistä taustanäyttelijöistä on hoitoalan ammattilaisia. Heitä on ollut helppo neuvoa: tee vain sitä, miten teet työssäsikin.
Avustajia on etsitty sosiaalisen median kautta. Avustajapankissa on lähes parin tuhannen ihmisen yhteystiedot, mutta miesavustajista on ollut välillä pulaa.
Improvisaatioteatteria ja näyttelemistä harrastava Kalle Kause on ollut avustamassa sarjaa yli kymmenen kertaa.
– Hoitajana tunnen liikkuvani täällä kuin kala vedessä, sanoo Taysin lastenosastolla sairaanhoitajana työskentelevä Kalle.
– Kerran sain muutaman vuorosanankin, kun mainitsin, ettei vuoronvaihto potilaan luona hoidu pelkällä hymyllä ja nyökkäyksellä.
Parasta on ollut päästä seuraamaan sivusta ammattinäyttelijöiden työtä, heidän heittäytymiskykyään tunnetiloihin.
Sarjan aiempiin kausiin Kalle on suhtautunut hoitoalan ammattilaisena aika kriittisesti.
– Vähän just joo -asenteella. Uudet osat jännittävät, kun ei tiedä, missä niistä itse vilahtaa.
Kallen työpaikalla sarjan käänteitä on puitu vilkkaasti kahvihuoneessa. Varsinkin naiskollegat ovat tuntuneet katselleen tarkasti sarjan mieskirurgeja.
