Salla Penttilä odotti vuoroaan laskuvarjohyppyyn, kun kone syöksyi maahan hänen silmiensä edessä. Seuraavat minuutit antoivat sysäyksen uuteen ammattiin, ensihoitoon.
"Synnyin 1 185 gramman painoisena ja 37 sentin pituisena raskausviikolla 28. Minua hoidettiin kaksi ensimmäistä kuukautta sairaalassa.
Äitini on kertonut, että revin irti hengityskoneen putken puolentoista päivän ikäisenä. Se oli hänelle merkki siitä, että selviän.
Keskosuus ei jättänyt jälkiä. Minusta kasvoi energinen ja ulospäin suuntautunut tyttö, joka sai riesakseen kaksi alati kiusaavaa pikkuveljeä. Ilo heistä on aikuisena ollut huomattavasti suurempi kuin nuoruusvuosina!
Yläkouluiässä kiinnostuin valokuvaamisesta ja hankin kesätyörahoillani ensimmäisen kamerani. Lukiossa ostin järjestelmäkameran.
Palo kuvaamiseen oli niin voimakas, että halusin siitä ammatin. Opiskelin valokuvausta ensin opistossa ja sitten ammattikorkeakoulussa, josta valmistuin medianomiksi. Koulutuksen sisältö ei istunut minulle parhaalla mahdollisella tavalla. Se painottui taidevalokuvaukseen, kun itse olin kiinnostunut dokumentoivasta työstä kuten lehtikuvauksesta.
Lopputyössäni oli sarja kuvia, joihin olin dokumentoinut sukupuolen korjaamisen miehestä naiseksi. Se oli mielenkiintoinen, opettavainen ja kuvatulle henkilölle voimaannuttava projekti. Antoisimpia jaksoja oli harjoittelu maakuntalehdessä, jossa tein myös keikkoja opintojeni aikana.
Työttömyysjakson jälkeen päädyin valokuvausalan liikkeeseen, jossa työ painottui myyntiin ja asiakaspalveluun.
Vapaa-aikani oli sitäkin rikkaampaa. Ystäväni olivat hankkineet minulle valmistumiseni kunniaksi tandem-hypyn laskuvarjolla. Se oli niin huikea kokemus, että heti seuraavana päivänä ilmoittauduin laskuvarjohyppäämisen alkeiskurssille Jämille.
Jämillä olin myös huhtikuussa 2014, kun siellä sai surmansa kahdeksan henkilöä pienkoneturmassa.
Olin pukemassa laskuvarjoani ja odottamassa vuoroani saman koneen kyytiin, kun näin koneen savuavan ja pyörivän oudosti. Se syöksyi maahan.
Hetken päästä ohjaajani tuli ilmoittamaan, että tänään ei päästä ilmaan. Lähdin haravoimaan onnettomuuspaikan metsää yhdessä pelastustoimiin osallistuvien kanssa. Silloin tajusin, että pystyn toimimaan hätätilanteessa järkevästi.
Lentokone-onnettomuus oli lähtölaukaus uuteen ammattiin. Ryhdyin kartoittamaan tuttujen kokemuksia ensihoidon tehtävistä ja kiinnostukseni kasvoi. Hain Tampereen ammattikorkeaan. Ehkä tein haastattelussa vaikutuksen, kun vakuutin tietäväni, mihin ryhdyn.
Kun opiskelupaikka varmistui, äitini ja minä hihkuimme ja kohkasimme ilosta! Olemme samaa maata, ulkonäöllisestikin – ja mummoni myös. Kun katson heitä, tiedän, miltä näytän muutaman kymmenen vuoden päästä!
Opiskelu on ollut vaativaa, sillä on täysin erilaista päntätä anatomiaa kuin valokuvataiteen helmiä tai kameran tekniikkaa. Olen ottanut härkää sarvista ja hakenut tuntumaa Keniasta ja Japanistakin, opiskelijavaihdosta.
Syksyn huippuhetkiin lukeutui Tampereen ensihoitajaopiskelijapäivät, joiden järjestelytiimissä urakoin muutaman muun kanssa. Oli hienoa, että Tehy ryhtyi pääsponsoriksi.
Valmistun keväällä, joten kalenterissani on ambulanssityön harjoittelua sekä lopputyön viimeistelyä. Teen työparini kanssa laskuvarjokerhoille suunnatun ensiapuoppaan ja -koulutuksen."
30-vuotias valokuvaaja ja ensihoidon opiskelija Tampereelta.
Haaveilee työstä lääkärihelikopterissa tai ensihoidon kenttäjohtajana.
