Sairaanhoitaja ja kahvilayrittäjä: ”Minulla on monta rautaa tulessa”

"Minulla oli onnellinen lapsuus. Vartuin vanhempieni, kahden vanhemman sisarukseni sekä mummon kanssa intialaisen miljoonakaupungin lähiössä. Kotini vieressä oli temppeli sekä viehättävä puisto, jossa käyskenteli lehmä, lampaita ja kanoja. Koulun jälkeen sieltä löytyi aina kavereita.

Lukion käytyäni opiskelin kaupallista alaa. Päädyin myyntiedustajan työni ohella kahden intialaisen apteekin eli ayurveda-kaupan omistajaksi. Viikonloppuisin matkasin lapsuudenkotiini, jossa mummoni tarvitsi hoitoa. Hän piti kovasti minusta – ja minä hoidin häntä mielelläni.

Vuonna 2000 osallistuin ystäväni pitämille kutsuille. Sinne tulivat myös hänen suomalaiset tuttavansa, Minna äitinsä kanssa. Esittelin heille seuraavina päivinä kotikaupunkiani. Jatkoimme Minnan kanssa kuulumisten vaihtoa, kumpikin kotimantereeltaan. Tutustumisemme eteni pikku hiljaa ja tunteet lämpenivät, kun taas tapasimme jossain.

Ajatuksemme oli asettua Intiaan, mutta jouluna 2001 päätimme jäädä Minnan diabeteksen takia Suomeen. Ilmoittauduin saman tien suomen kielen kurssille, ja vuonna 2002 minut valittiin Tampereelle lähihoitajaopiskelijaksi. Samana vuonna menimme naimisiin.

Vielä silloin maahanmuuttajat olivat suomalaisessa ammattikoulutuksessa melko harvinaisia. Sain paljon kiitosta, kannustusta ja mediahuomiota yritteliäisyydestäni ja hoitoalalle sopivasta asenteestani. Tunsin, että elämässäni on myötätuulta! Oli selvää, että halusin suuntautua vanhustyöhön.

Sairaanhoitajaksi en päässyt opiskelemaan ensi yrittämällä, mutta kun paikka avautui, pätevöidyin saman tien työn ohessa terveydenhoitajaksi. Vuodesta 2017 olen työskennellyt kolmivuorotyössä Janakkalan sairaalan akuuttiosastolla.

Kun presidentti Niinistö haastoi vuonna 2016 yrittäjät työllistämään nuoria, perustin Hämeenlinnaan jäätelökioskin, jossa palkkaa nautti kuusi nuorta. Samalla sain itse opiskella suomalaisia yrittäjyyden käytäntöjä. Seuraavaksi toin grillivaunun torin kulmalle.

Nykyisin omistan kaksi kahvilaa. Green Raparperi sijaitsee kaupungintalon kupeessa, Raatihuoneenkadulla. Toinen on Rengossa. Vakituisesti työllistän viisi henkilöä, sesonkiaikoina enemmän. Kun joku yllättäen sairastuu, tartun itse kauhan varteen, ellen ole töissä sairaalassa. Olen edennyt onnistumisten ja erehdysten opettamana, mutta nykyhetkeen olen kohtuullisen tyytyväinen.

Politiikkaan päädyin yllättäen. Vuoden 2008 kuntavaalien alla Hämeenlinnassa kävi niin, että yksi sosiaalidemokraateista vetäytyi viime metreillä ehdokaslistalta. Suostuin tilalle, kun pyydettiin. Viime kuntavaaleissa olin demariryhmässä toiseksi suosituin Tarja Filatovin jälkeen! Niin minusta tuli kaupunginvaltuutettu.

Tuon mielelläni näkemyksiäni julki lehtien mielipidepalstoilla. Keväällä kirjoitin, miten hienoa on, kun saatiin vanhustenhoidon hoitajamitoitus.

Myönnän, että minulla on monta rautaa tulessa. Koronapandemian ansiosta minulla on vapaata enemmän kuin pitkään aikaan – vaimoni on tyytyväinen! Ehdin juosta Ahveniston kuntoportaita joka päivä. Olen joutunut sulkemaan kahvilani keskustassa. Rengossa olemme lisänneet listalle take away -ruokaa.

Keskityn siihen, mitä minulla on – en siihen, mitä puuttuu. Arvelen, että siksi minut valittiin Positiivisimmaksi hämeenlinnalaiseksi vuonna 2009 ja Mr. Maahanmuuttajaksi 2013.”

Ranjith Kumar Prabhakaran

45-vuotias sairaanhoitaja, kahvilayrittäjä ja kunnallis­poliitikko Hämeenlinnasta.

Jos en olisi näissä tehtävissä, työskentelisin pankki- tai vakuutusalalla.

Teksti Erja Taura-Jokinen