Kolarissa asuva sairaanhoitaja Minna Rantapää käy töissä Ruotsin puolella. Viime keväänä valmistuneessa väitöskirjassaan hän selvitti, miten muistisairaus muuttaa kuurojen vuorovaikutusta.
Minna Rantapään työmatka Kolarin Sieppijärveltä työpaikalle Pajalaan on 52 kilometriä. Hän ylittää Muonionjoen ja samalla Suomen ja Ruotsin rajan kahdesti päivässä. Minnan tapaisia suomalaisia työntekijöitä kulkee Norrbottenin lääniin paljon.
”Työmatkallani näen usein jäniksiä, kettuja, poroja ja hirviä. Kesäkelillä matka kestää vajaat 40 minuuttia, mutta talven liukkailla pimeillä saa varata tunnin aikaa. Radio Suomi on viihdykkeeni matkalla”, Minna kertoo.
Hän tekee vain aamu- ja iltavuoroja arkisin ja joka toinen viikonloppu. Töihin päin mennessä Suomen ja Ruotsin välinen aikaero on mukava, kun saa tunnin lahjaksi. Takaisin tullessa se harmittaa, koska iltavuorosta kotiuduttua kello on lähemmäs puolta kahtatoista. Aikaisemmin Minna sai järjestettyä kimppakyydin toisen kolarilaisen sairaanhoitajan kanssa, mutta nyt he ovat harmillisesti eri vuoroissa.
Minna työskentelee terveyskeskuksen yhteydessä olevalla kuusipaikkaisella vuodeosastolla. Osastolla hoidetaan potilaita, jotka tarvitsevat sairaalahoitoa esimerkiksi tulehduksen tai sydäntapahtuman takia. Osa on ollut leikkauksessa ja viipyy osastolla, kunnes kunto sallii kotiutumisen. Joskus potilas saattaa joutua olemaan osastolla jopa kolme kuukautta, kun kunnasta ei löydy pitkäaikaista hoivapaikkaa.
Saattohoitoakin tehdään, ja virka-ajan ulkopuolella osaston henkilökunta hoitaa myös päivystyspotilaat. Jällivaaran yhteispäivystyksen lääkärit ovat etäyhteyden päässä.
Suomalainen ja ruotsalainen työkulttuuri eroavat hiukan toisistaan. Karrikoidusti voi Minnan mukaan sanoa, että suomalaiset painavat töitä ja siirtävät omia taukojaan kiireen takia. Ruotsalaiset taas pitävät kiinni kahvitauoista eli fika-tuokioista ja ruokatunneista. Moni virasto ja yritys on kiinni lounastunnin ajan kello 12–13. Myös terveyskeskuksen vastaanotto on kiinni, kun työntekijät menevät yhtä aikaa lounaalle. Osaston työntekijät syövät vuorotellen osaston tiloissa.
Minna kertoo esimerkin ruotsalaisten ja suomalaisten eroista. Samana iltana tuli kaksi ambulanssia, joista toinen haki potilasta Suomeen Rovaniemelle ja toinen Ruotsiin Jällivaaraan.
”Rupattelin pitkään Jällivaaran ambulanssihoitajien kanssa, koska potilaalla ei ollut hengen hätää. He kertoivat päivästään ja tarjosin heille kahvit. Suomalaisen ambulanssin ensihoitaja kysyi heti potilaan tietoja ilman mitään pehmentävää jutustelua. Ero oli kuin yöllä ja päivällä.”
Rakkaus toi Jyväskylän seudulla asuneen Minnan Lappiin marraskuussa 1995. Hänen kaksi aikuista lastaan asuvat Oulussa, ja mies on eläkkeellä. Mies kokkaa aina ruuan valmiiksi aamuvuorosta tulevalle vaimolleen.
”Pohjoisessa parasta on rauha ja puhdas ilma. Tykkään vaeltaa tunturilla, ulkoilla ja kävellä. Minulla on myös kuntosalikortti sekä Pajalaan että Kolariin. Ruotsin kortin maksan työnantajan hyvinvointisetelillä. Käsityöt ovat rakas harrastukseni, neulon ja ompelen paljon.”
Minnan äidinkieli on viittomakieli, sillä hänen molemmat vanhempansa olivat kuuroja. Äidin perheessä oli kahdeksan lasta ja heistä neljä oli kuuroja. Minnan sisarukset ovat kuulevia, eikä serkusparvessa eikä siitä seuraavassakaan polvessa ole kuuroja.
”Viittomakieli ja kuurojen yhteisö on minulle tärkeä. Olin viisi vuotta töissä Kuurojen palvelusäätiössä Turussa. Siellä on ympärivuorokautista tuettua palveluasumista kuuroille.”
Minna valmistui terveystieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 2014. Opiskeluaikanaan hän tiedusteli Kuurojen palvelusäätiöltä, olisiko heillä tarvetta tutkimukselle. Samoihin aikoihin Helsingin yliopistosta oli otettu heihin yhteyttä, että pitäisi tutkia muistisairautta kuurojen näkökulmasta. Sitä ei ollut aikaisemmin tutkittu. Jo Minnan gradu käsitteli tätä aihetta, ja keväällä 2024 valmistunut väitöskirja syvensi asiaa.
Suomessa on noin 3 000–5 000 kuuroa, joista 150–250:llä arvioidaan olevan muistisairaus. Sairauden edetessä sosiaaliset suhteet ja aloitekyky voivat vähentyä, mikä johtaa usein syrjäytymiseen. Minna selvitti väitöskirjassaan, miten muistisairaus muuttaa kuurojen vuorovaikutusta. Sorminäppäryyden heikkeneminen on merkittävä vaikeus, sillä se vaikuttaa kommunikointikykyyn. Läheiset kertoivat, kuinka muistisairaan viittominen alkoi vähetä, viittomia unohtui tai tuli vääriä viittomia.
”Kuuroille muistisairaille täytyisi saada viittomakielinen ympäristö. Hoitajat ja läheiset tarvitsevat koulutusta niin viittomakielisestä kulttuurista kuin yksilöllisistä kommunikaatiotavoista ja tukistrategioista. Suomessa on kuuroille ympärivuorokautista palveluasumista Helsingissä, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Oulussa ja Turussa”, Minna kertoo.
Ensimmäisen kerran Minna meni töihin Pajalaan vuonna 2002. Kolarissa oli silloin tarjolla vain pätkätöitä. Kolmen vuoden kuluttua hän palasi Kolariin, kun sai vakituisen työpaikan.
”Muutaman vuoden kuluttua menin takaisin Pajalaan, koska en saanut Suomessa enää opintovapaata ja kaipasin ruotsin puhumista ja rentoa työilmapiiriä.”
Ruotsin lisäksi Minna käyttää töissä joka päivä suomea tai Tornionlaaksossa puhuttavaa meänkieltä, jota osa potilaista on käyttänyt lapsesta lähtien. Monet puhuvat ruotsia, suomea ja meänkieltä sekaisin.
”Joskus minut haetaan apuun vastaanoton puolelle tulkkaamaan, kun tanskalainen tai kreikkalainen lääkäri ei ymmärrä potilaan meänkieltä. Nämä potilaat ovat yleensä vanhoja ihmisiä.”
Työporukka on Pajalassa monikulttuurinen: hoitohenkilökuntaa on Ruotsin lisäksi Syyriasta, Venäjältä ja Libanonista. Suomalaisia vakituisia sairaanhoitajia on kolme, sijaisia kolme ja kesällä vielä enemmän.
Nyt Minna on kolmatta kertaa Pajalassa töissä. Hän kehuu ruotsalaista työelämää joustavaksi. Kun hän halusi tehdä vain 80 prosenttista työaikaa, se luvattiin heti, vaikka on työntekijäpula.
”Palkka on parempi kuin Suomessa, vaikka teen 80 prosenttista. Mutta ruotsalainen byrokratia on ihan oma lukunsa. Minulla ei ole ruotsalaista henkilötunnusta, joka on avain moneen nettiasiointiin. Minun pitää aina soittaa tai käydä verovirastossa Haaparannalla.”
Minnalla on vielä kymmenen vuotta eläkeikään. Vaikka hän viihtyy töissä Ruotsissa, välillä pitkä työmatka väsyttää.
”Ei ole poissuljettua, ettenkö voisi joku päivä työskennellä Suomessakin, jos vastaan tulee houkutteleva työpaikka.”
❶ Meänkieli on kuin hauska sekoitus suomea ja ruotsia. Tornionlaaksossa puhuttava kieli yhdistää luovasti molempia kieliä. Ruotsissa meänkieltä puhuu noin 30 000 ja Suomessa noin 30 000 ihmistä.
❷ Meänkieli on muodostunut Lapin, Peräpohjolan ja Tornionlaakson murteista, ja siinä on runsaasti lainasanoja ruotsin kielestä. Meänkieli alkoi eriytyä suomesta 1800-luvun alussa, kun Suomi siirtyi Ruotsin vallan alta osaksi Venäjää. Kun raja vedettiin Tornionjokeen, jäi Ruotsin puolelle paljon suomen puhujia.
❸ Ruotsissa meänkieli on saanut virallisen vähemmistökielen aseman. Haaparannalla, Kiirunassa, Jällivaarassa, Pajalassa ja Ylitorniolla voi käyttää sekä suomea että meänkieltä viranomaisten kanssa asioimiseen.
❹ Suomessa meänkieltä kutsutaan myös Tornionlaakson murteeksi.
❺ Meänkieltä voi kuunnella Meänraatiosta, sverigesradio.se/meanraatio
