Luottamus syntyy nopeammin, kun romanille puhuu toinen romani. Tämän on huomannut projektikoordinaattori Pia Kara.
Lähihoitaja Pia Kara työskentelee Eväitä arkeen -projektissa, joka auttaa romaniperheitä. Hänen työpaikkansa on Romano Missio ry:n toimistossa Helsingin Malmilla.
Pian tiimiin kuuluu kolme romanitaustaista palveluohjaajaa, jotka tekevät jalkautuvaa perhetyötä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Pia lähtee tarvittaessa tueksi käynnille.
– Työni ainoa huono puoli on se, että asiakastyötä on vähän. Käytännön lastensuojelutyö on minulle sitä rakkainta työtä.
Pia Kara on romani, mutta hän on elänyt yhteisön ulkopuolella eikä esimerkiksi vapaa-ajalla pukeudu romanitapaan. Hän kuvailee elävänsä kulttuurien välissä. Täällä Romano Mission toimistolla hänellä on yllään musta pitkä hame ja villatakki, joka peittää käsivarret.
Perheen ongelmat näkyvät usein lasten koulunkäynnissä. Ne ovat romaneilla samankaltaisia kuin pääväestöllä: Vanhemmilla on vaikeuksia asettaa lapsille rajoja. Eskarilainen voi olla perheen pomo ja yläkoululainen lintsata koulusta. Taustalla saattaa olla vanhempien mielenterveysongelmia, päihteiden käyttöä tai väsynyt yksinhuoltajaäiti. Joissain tapauksissa vaikeudet johtuvat siitä, että lapsella on oppimisen ongelmia, joita ei ole diagnosoitu.
Joskus isovanhemmat ovat lasten huoltajia ja murrosikä aiheuttaa tavallista enemmän huolta ja vaikeuksia. Vanhempi saattaa olla kuollut tai vankilassa.
Valtaosa projektin asiakkaista tulee sosiaalitoimen kautta, mutta perheet voivat pyytää apua myös suoraan järjestöstä. Tällä hetkellä asiakkaita on jonoksi asti. Palveluohjaajat tukevat vanhemmuutta monin keinoin. He käyvät perheiden kotona, tulevat tueksi koululle tai virastoon.
Projekti on ohittanut puolivälin. Se alkoi 2017 ja päättyy 2020. Päätavoite on kehittää kulttuurisensitiivinen romaniperhetyön malli. Pia Kara työstää siitä käsikirjaa kentältä saatujen kokemusten pohjalta.
Perhetyöntekijän romanitaustasta on tullut hyvää palautetta. Pia miettii, voitaisiinko perhetyöhön räätälöidä romaneille vaikkapa vuoden kestävä koulutus, jonka jälkeen he voisivat toimia työparina yhdessä ammattilaisen kanssa.
– Lähihoitajan tutkinto on liian vaativa, jos peruskoulu on läpäisty juuri ja juuri.
Romanitaustaisia perhetyöntekijöitä on vähän, mutta asioiden selvittelyä perheen kanssa voi auttaa, jos kysyy tukihenkilöä paikallisesta romaniyhdistyksestä. Romanijärjestöjä on Suomessa useita.
Vielä reilu kymmenen vuotta sitten Pia Karalla oli työpaikka kahvilassa. Hänen lapsensa alkoivat olla jo isoja. Pia kaipasi haastetta ja lähti opiskelemaan lähihoitajaksi.
Vanhemmiten juuret olivat alkaneet kiinnostaa ja hän halusi harjoitteluun lastensuojeluyksikköön Sipooseen, jossa asui romanilapsia.
Yksikköä pyörittänyt Romano Missio oli hänelle vielä tuntematon järjestö. Pia sai yksiköstä harjoittelupaikan ja myöhemmin työpaikan.
Pienryhmäkoti jouduttiin lakkauttamaan, mutta Pialle tarjottiin poikkeuksellista työtehtävää. Sipoon Kotimäessä oli varasto, jossa oli yhdistyksen arkisto. Se kaipasi järjestämistä.
– Kiva, mutta tuskallinen tehtävä. En voinut pysähtyä lukemaan papereita, vaan ne piti järjestää.
Varastoa peratessa Pia löysi asiakirjan, joka liittyi vuonna 1637 säädettyyn hirttolakiin. Hirttolain mukaan kaikki romanit tuli karkottaa ja maahan jääneet voitiin hirttää ilman oikeudenkäyntiä. Asiakirjan kieli oli niin vanhaa, että sitä lukemaan piti kutsua Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran asiantuntija.
Hirttolaki on karu esimerkki siitä, millaista historian painolastia romanit kantavat.
– Asiakkaille on raskasta, jos joka tilanteeseen pitää tulla altavastaajana ja olla vähän varpaisillaan. Vasta liikkuessani yhdessä työntekijöideni kanssa olen huomannut, miten katseet kääntyvät kaupungilla. He käyttävät perinteisiä romaniasuja, Pia kertoo.
– Asiakkaamme kokevat usein suurta ulkopuolisuutta ja että viranomaiset salaavat asioita. Tilanteet ovat usein niin vaikeita ja vanhemmat niin pelästyneitä, että puhe voi mennä ohi.
Romano Missiolla on pitkät perinteet. Yhdistys on perustettu 1906. Aluksi se toimi nimellä Mustalaislähetys. Sen tavoitteena oli vastata romanien hengelliseen ja aineelliseen hätään. Yhdistys toimii kristilliseltä pohjalta, ja se on pitkään saanut avustusta Kirkkohallitukselta.
Nykyään Romano Missiolla on Päiväkummun lastenkoti Hämeenkoskella. Helsingin Malmilla toimii Naisten kulma, joka on tukipiste rikostaustaisille romaninaisille. Nuoria auttavaa katutyötä tehdään yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Kaikkiaan Romano Missiolla on noin 45 työntekijää.
Romanien keskuudessa on säilynyt vanha tapakulttuuri. Millaisia ohjeita Pia antaa ammattilaisille romanien kohtaamiseen?
– Neuvon aina, että ole rehellinen ja avoin. Kohtaa ihminen yksilönä, sillä meitä romanejakin on moneksi. Parasta on kysyä asiakkaalta, miten hän haluaisi, että kulttuuri huomioidaan vai tarvitseeko sitä erityisesti huomioida.
Tietoa romanien historiasta, tapakulttuurista ja nykypäivästä: romanit.fi.
Minun tiimini
Pia Karan Eväitä arkeen -projektin tiimiin kuuluvat palveluohjaajat Miriam Hagert, Jasmin Nyman ja Jussi Ärling.
– Miriam ja Jussi toimivat työparina ja ovat hyvä roolimalli perheille. Jasmin tekee paljon käyntejä yhdessä harjoittelijamme Aneten kanssa. Nuoriin asiakkaisiin vaikuttaa, kun he huomaavat, että nuorilla naisilla on työ ja oma auto, Pia sanoo.
Jasmin on lähihoitaja. Miriam ja Jussi opiskelevat lähihoitajiksi oppisopimuksella.
– Opiskelu on sujunut kivasti. Toinen heistä opiskelee vanhalla opetussuunnitelmalla, toinen uudella. Kumpikin pystyy suorittamaan harjoittelut Romano Missiossa lukuun ottamatta hoiva- ja huolenpito -jaksoa.
Yleensä perhe on perhetyön piirissä 3–6 kuukautta. Projektissa perhetyön kesto on käytännössä pidempi, keskimäärin 8 kuukautta. Monet soittavat ja juttelevat kuulumisia senkin jälkeen. Projekti järjestää myös joka vuosi nelisen kertaa perhetoimintapäivät. Äitiryhmä ja isäryhmä kokoontuvat kuukausittain. Heinäkuun alussa pidettiin perheleiri.
Suku ja perhe ovat romaneille tärkeitä.
– Romaneilla ihmisen arvostus ei lähde työstä tai koulutuksesta, vaan siitä, miten hän toimii perheensä, sukunsa ja yhteisönsä keskellä. Tästä näkökulmasta on välillä vaikeaa motivoida nuorta kouluttautumaan.
"Parasta on, kun saan jotakin valmiiksi. Hyviä hetkiä ovat myös ne, kun käyn kertomassa perhetyöstämme ja romanien tapakulttuurista ja syntyy hyviä keskusteluja. Pystyn antamaan ihmisille jotakin uutta."
