Katja Karjalainen omistautui hevosille, kun haaveet urasta ja lapsista tyssäsivät.
Kilparatsastaja Katja Karjalainen kaartaa pihaan taksilla. Olemme hevostallilla Hyvinkään Kirvunkylässä.
Pian ryhdikäs nainen jo ravistelee nappuloita kippoon ja kyydittää ne reippain askelin hevosensa Toopen karsinaan.
– Jos en kävele nopeasti, kaadun, hän huikkaa.
Katja ja Woikoski High Flow eli tuttavallisesti Toope valmistautuvat syyskuisiin Rio de Janeiron paralympialaisiin.
Edellisenä päivänä Katja ja hänen avustajansa Noora Nyberg ovat listanneet, punninneet, hinnoitelleet ja pakanneet jokaisen kaviokoukun ja muun välineen, joka on lähdössä kisamatkalle. Sellaiset ovat tullin säädökset. Hevosen mukana kulkee kaikkiaan 150 kiloa tavaraa, kun mukaan lasketaan kaikki rehuja myöten.
– Jouhikampa painoi 12 grammaa, Katja nauraa.
Katja oli 25-vuotias, kun hänen elämänsä muuttui. Sairastuessaan hän työskenteli sairaanhoitajana Kuopiossa. Oireet tulivat yhdessä yössä.
Eräänä aamuna vain vasen käsi toimi, muut raajat olivat jäykkiä. Ruoka tuli nenästä ulos. Näkö reistasi. Oudoille oireille etsittiin syytä pari vuotta.
Katja yritti sinnitellä töissä ja muutti Helsinkiin erikoistumaan anestesiahoitajaksi. Siellä selvisi, että hän sairastaa Behçetin tautia. Se on reumasairauksiin luokiteltava harvinainen vaskuliitti.
Hämään ihmisiä sillä, että minulla on niin hyvä kunto. Olen sen vuoksi askeleen edellä sairauttani.
Kun Katjalle viimein löytyi oikea diagnoosi, hänen sanottiin olevan kuin oppikirjasta. Kun hän kysyi neuro-Behçetiä sairastavista kohtalotovereista, hänelle vastattiin heidän olevan ”nurmen alla”. Meni hetki ennen kuin hän tajusi, mitä se tarkoitti.
Alkoi rajut hoidot. Katja sai kortisonia ja sytostaatteja suoraan suoneen. Oikea silmä oli poistettu. Vasemmassa silmässä näkö säilyi osittain. Tasapainossa on häiriöitä, jotka tuovat haastetta myös ratsastamiseen. Nykyään hänellä on liikkumisen apuna jalkatuet ja kyynärsauva tai pyörätuoli.
– Jalkani ovat ataktiset, mutta harrastin nuorena aitajuoksua. Ehkä siksi kävelyni on hyvin ratautunutta. Hämään ihmisiä sillä, että minulla on niin hyvä kunto. Olen sen vuoksi askeleen edellä sairauttani.
Sairaanhoitajan ammatin piti olla Katjalle välivaihe, ja hän haaveili anestesialääkärin työstä. Hän oli jo vähän aloitellut luku-urakkaa lääketieteellisen pääsykokeisiin.
Sairastumisen vuoksi hän joutui luopumaan muustakin. Vahvat lääkkeet veivät mahdollisuuden tulla äidiksi. Hänellä olisi ollut valmiiksi keksityt nimet neljälle lapselle.
– Ajattelin, että olen mieluummin lapseton kuin kerron lapselle, että hän on saanut alkunsa pakkasesta. Nykyään tilanne on toinen, kun lahjasolusta alkunsa saanut lapsi saa täysi-ikäisenä tietää luovuttajan.
Kun Katjasta ei tullut uranaista eikä perheenäitiä, jotakin oli keksittävä. Se oli lapsuudesta tuttu harrastus. Urheilullinen tyttö oli ratsastanut 9-vuotiaasta, mutta harrastus oli aikuisena jäänyt. Hän päätti panostaa siihen tosissaan.
Helppoa se ei ollut. Ensimmäisellä ratsastuskerralla hän mätkähti satulasta laskeutuessaan hevosen mahan alle. Kaikki piti opetella uudelleen.
– Tykkään haastaa itseäni. Mahdottoman tekee mahdolliseksi vain päättäväisyys. Se on mottoni. En ole sitä itse keksinyt, mutta se on hyvin sanottu.
Katja on Suomen menestynein pararatsastaja. Hänen suurin onnistumisensa on ollut Lontoon paralympialaisten hopea vuonna 2012. Hänellä on myös MM- ja EM-pronssia ja lukuisia PM-mitaleja. Rion olympialaiset ovat hänen kolmannet olympialaisensa. Pekingissä hän sijoittui sijoille 4 ja 7.
Katjan absoluuttisesta rytmikorvasta on hyötyä ratsastamisessa.
Kilparatsastajan arki on kurinalaista. Aamulla puoli kuudelta on jumppa. Kuudelta lenkki koiran kanssa. Kahdeksalta allasjumppa. Kymmeneltä laitepilates. Puolen päivän jälkeen ratsastustunti tallilla. Kotona Katja vie taas koiran lenkille. Seitsemältä alkaa niin sanottu oma aika.
– Tätä teen maanantaista keskiviikkoon. Viikonloppuisin on usein kisoja. Torstain ja perjantain lepään töissä.
Mäntsäläläinen Katja työskentelee osa-aikaisesti Järvenpäässä Woikoski Oy:n kotihappihoitoyksikössä. Hän ottaa vastaan lääkehappitilauksia ja opastaa laitteiden käytössä. Usein asiakkaat kaipaavat apua myös Kela-korvausten ja laskujen kanssa.
Pitkäaikaista happihoitoa voi toteuttaa lääkärin määräyksellä myös kotona. Asiakkaiden diagnoosit eivät kuulu laitetoimittajalle, mutta Katja tietää, että lisähappea tarvitaan usein keuhkoahtauman tai sydänsairauksien vuoksi. Osa tarvitsee lisähappea levossa, osa vain liikkumisessa.
Laitteita lähtee eri puolille Suomea aina Hangosta Utsjoelle asti. Katjalla on yksikössä kaksi työkaveria, jotka ovat koulutukseltaan farmaseutteja.
Aiemmin Katja työskenteli seitsemän vuotta Espoossa Rinnekodissa. Ensin työterveyshuollossa ja sitten hallinnon assistenttina.
Katjan nykyinen työnantaja Woikoski on myös hänen merkittävin sponsorinsa.
Toopen ja Katjan tuttavuus on kestänyt reilun vuoden. Katja nimittää 13-vuotiasta kisakonkariaan järkiostokseksi.
– Se ei ollut sydämen valittu, mutta nykyään tykkään siitä kuin hullu puurosta.
Katja risti hevosen Toopeksi, koska se oli niin hassun näköinen: harva otsatukka sojotti minne sattui. Hän kuvailee Toopea huumorintajuiseksi ja uteliaaksi persoonaksi.
– Kisahoitaja oli kävelyttämässä sitä kerran kilpailualueella. Hän ihmetteli, miksi liina kiristyy. Toope oli painellut jonkun muun hevosautoon.
Toope ei ole ihan tavanomainen hevonen, sillä se rakastaa matkustamista. Kun hevosauto ajaa pihaan, se jo ryntää portille.
Se sydämen valittu oli Callan eli Pörde, jolla Katja ratsasti muun muassa Pekingin paralympialaisissa. Pörri on jo hevosten taivaassa.
Epäonni on vainonnut tänä vuonna Katjaa. Tie paralympialaisiin ei ole ollut helppo.
Tammikuussa Toopea puri tarhassa toinen hevonen kieleen. Tapaturman takia Toope sai rauhoittavaa ja antibiootteja. Oli siinä ja siinä, pääsisikö kaksikko dopingsäännösten takia Hollantiin tärkeisiin kisoihin, joissa jaettiin viimeiset tärkeät pisteet paralympialaisia varten.
Samaan syssyyn Katja joutui taksin kyydissä hirvikolariin, jossa hänen olkapäänsä meni sijoiltaan. Hollannin kisoihin oli siinä vaiheessa enää viikko. Toope tuotiin Helsinkiin Ruskeasuon tallille ja Katja päätti yrittää hevosen selkään. Häneltä kysyttiin, montako ihmistä pitää olla ympärillä varmistamassa alas ratsautumista. Hän vastasi, että ainakin kymmenen.
Vaikka vain kynsi katkeaa, se on helppo panna harvinaisen sairauden piikkiin.
Lopulta kaikki meni hyvin: olkapää napsahti ratsaille noustessa paikoilleen ja olan kivut loppuivat siihen. Hollannissa Katja ratsasti hyvät pisteet ja sai paikan Rioon.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Helmikuussa Katja oli kuntoutuksessa Maskussa ja sai silmän nystagmukseen lääkettä. Siitä seurasi vakavia sivuoireita kuten lihaskouristuksia ja turvotusta aivoihin. Hän joutui kuudeksi viikoksi sairaalaan. Pitkästä aikaa, sillä sairaaloita hän on vältellyt parhaansa mukaan parikymmentä vuotta.
Sairaalaelämästä Katja sai kylliksi 1990-luvun alussa. Hän vietti kuukausia sairaalassa, koska hänen luuytimensä tulehtui.
Katjalle tehtiin useita verensiirtoja. Heikon vastustuskyvyn vuoksi hän sai monia infektioita. Hemoglobiini oli heikoimmillaan 68.
– Minulle tuli sairaalakammo. Minua ei sen vuoden jälkeen saanut hevin lääkäriin.
Monella tapaa hän on vieläkin lääkäreille mysteeri.
– Vaikka vain kynsi katkeaa, se on helppo panna harvinaisen sairauden piikkiin. Mutta saan hyvin hoitoa ja minut otetaan tosissaan.
Arvaa mikä kappale, Katja kysyy. Hän epäilee, että sen tunnistaa jokainen suomalainen. Mankasta kuuluu japanilaisen Muumi-animaation musiikki.
Aiemmin hän on käyttänyt esimerkiksi elokuvasäveltäjä Vangeliksen musiikkia. Se on tuttua muun muassa Aleksanteri Suuri -elokuvasta. Mutta Katja epäilee, että tuomarit arvostavat enemmän iloista, mukaansatempaavaa musiikkia.
Katjalla on absoluuttinen rytmikorva. Siitä on hyötyä ratsastuksessa, kun vapaaohjelmassa pitää pysyä tahdissa. Hän aloitti sairaanhoitajan työstä luovuttuaan musiikkiterapian opinnot Sibelius-Akatemiassa, mutta ne jäivät kesken luuydintulehduksen vuoksi.
Hevonen on kuin peili. Se peilaa ratsastajan virheitä.
Moni kuvittelee pararatsastuksen olevan lähellä talutusratsastusta.
– Kun menen radalle, avustaja toki taluttaa meitä ensimmäisen kierroksen, jotta hahmotan uuden tilan, Katja tarkentaa.
Muuten touhu on kaukana talutusratsastuksesta. Avustaja huutaa kirjaimia, jotka kertovat, missä kohtaa kenttää ratsukko on. Samalla Katja laskee askelia, jotta osaa tehdä käännökset.
Katja kilpailee luokassa 1a, ja se ottaa häntä vieläkin päähän. 1a tarkoittaa käyntiluokkaa eli kaikki liikkeet tehdään käynnissä. Kansainvälinen ratsastajainliitto pudotti Katjan viime vuonna siihen, koska arvioi hänen tasapainonsa heikentyneen. Ennen hän kilpaili käynti-raviohjelmassa, ja Katjasta se oli itse asiassa helpompaa. Toopekin pääsi siinä paremmin oikeuksiinsa.
Video, jonka Tehy-lehti (@tehylehti) julkaisi 12. 09ta 2016 klo 23.57 PDT
Valmentaja Riitta Holopainen on tullut paikalle. Hän valmentaa myös menestynyttä kouluratsastaja Emma Kanervaa. Katja nousee hevosen selkään kuin ei mitään. Musiikit taas soimaan ja kür-ohjelmaa harjoittelemaan.
– Parani loppua kohden, kehuu valmentaja maneesin laidalta pohkeenväistöä.
Katja kutsuu ratsastusta kolmen teen lajiksi: taito, tekniikka ja tunne.
– Ratsastus näyttää helpolta, mutta hevonen ei ole tennismaila. Hevosella on oma tahto ja jokainen hevonen on oma persoonansa. Ratsastajan on oltava itselleen armollinen, koska ihan kaikki ei ole aina hänestä kiinni.
Ratsastaminen on kuin keskustelua hevosen kanssa. Ratsastajan on mukauduttava hevoseen, sillä hevonen pystyy mukautumaan ratsastajaan vain vähän. Hevonen on kuin peili. Se peilaa ratsastajan virheitä.
– Enemmän tässä tulee frustraatioita kuin onnistumisia. Yhdellä onnistumisella elääkin sitten viisi vuotta.
Blogissaan 54-vuotias kilparatsastaja kirjoittaa viimeisestä yhteisestä tanssista. Hän aikoo lopettaa uransa Rioon, tanssia siellä Toopen kanssa viimeisen kerran.
Hevoselle paralympialaiset ovat neljän viikon reissu. Toope matkusti ensin laivalla Saksaan. Sieltä autolla Belgiaan, mistä oli lento Brasiliaan. Katja lensi perässä syyskuun alussa.
– Rion jälkeen myyn hevosen, hevosauton ja kaiken pois, hän vannoo.
Katja on elänyt ratsastuksen ehdoilla kaksikymmentä vuotta. Siihen ovat huvenneet kaikki aika ja rahat, nyt on aika muulle. Ihan selvää ei vielä ole, mitä se voisi olla. Mieheltään Katja voisi omaksua kiinnostuksen toisenlaisiin hevosvoimiin. Hän on haastatteluaamunakin lähtenyt moottoripyöräreissuun.
Myöhemmin Katja pehmentää ja miettii, pitäisikö kypärä ja ratsastuskengät sittenkin säästää. Varmuuden vuoksi.
