”Potilaiden elämän pelko on joskus suurta”

Sairaanhoitaja Leena Ranta­torikka, 44, pyöräilee töihin hollantilaiseen tapaan säällä kuin säällä ja vetää tarvit­taessa kurahousut jalkaan. Hän asuu viihtyisässä Harenin maalaiskylässä, josta hänellä on kuuden kilometrin pyöräilymatka psykiatrian suljetulle osastolle Groningenin kaupunkiin.

Suomalaissyntyinen Leena tapasi hollantilaisen miehensä Huibrecht Brinkmanin lomalla Portugalissa 12 vuotta sitten. Vuonna 2014 Leena vietti vuorotteluvapaata Hollannissa, opiskeli kieltä ja teki vapaaehtoistyötä kehitysvammaisten asumisyksikössä. Elokuussa 2015 hän muutti maahan kokonaan.

Leenan ensimmäinen työpaikka Hollannissa oli kehitysvammaohjaajan pesti oppisopimuksella. Sen jälkeen hän työskenteli aivovamman saaneiden hoitokodissa, kotisairaanhoidossa ja dementiakodissa ennen siirtymistään psykiatriselle puolelle.

”Minulla oli kova motivaatio päästä tuttuun psykiatrisen sairaanhoitajan työhöni, mutta ensin minun oli kasvatettava kielitaitoa. Siksi työskentelin aluksi lähihoitajana ja vanhuspuolella sairaanhoitajana. Kävin yliopistossa kolme intensiivikielikurssia. Askel hollannin puhumiseen oli minulle suuri, vaikka kirjoitin ja luin sitä hyvin.”

Nykyisen työnsä suljetulla osastolla Leena aloitti maaliskuussa 2019. Yhdeksänpaikkainen osasto on tarkoitettu hyvin vaikeasti masentuneille.

Sanat puuttuvat

Leenan osastolla potilaat ovat täysi-ikäisiä ja naisia on enemmän kuin miehiä. ­Potilaat ovat tavallisesti sulkeutuneita, ­hiljaisia ja ahdistuneita. Hoitajia osastolla on päivisin aina vähintään kaksi, ja jokaisella on yksi tai kaksi omaa potilasta. ­Hoitajat käsittelevät potilaiden kanssa ­näiden ajatuksia ja tunteita.

”Mietimme, mitkä tilanteet ovat vaikeita ja miten niistä pääsisi yli. Päivittäin keskusteluiden aiheena ovat myös itsemurha-­ajatukset, sillä potilaat kokevat elämänsä tosi mustaksi ja toivottomaksi. Usein heidän on vaikea löytää sanoja ololleen.”

Potilaille järjestetään sairaalassa päivittäin työtoimintaa ja muuta toimintaa, esimerkiksi lautapelejä, maalaamista, puutöitä ja liikuntaa. Maanantaisin työtoiminnan jälkeen potilaat määrittelevät sairaanhoitajan kanssa viikon tavoitteensa. Myöhemmin psykologin ohjaamassa ryhmässä potilaiden kanssa keskustellaan, miten tavoite saavutetaan.

”Pitkään tavoite voi olla vain osaston arkeen sopeutuminen ja päivärytmistä kiinnipitäminen. Oman potilaani kanssa käyn kahden kesken läpi liikennevalomaisen suunnitelman. Siinä arvioidaan potilaan vointia ja hälytysmerkkejä voinnin huonontuessa. Vihreä on hyvä vaihe. Jos jännitys kasvaa, potilas huomaa valuvansa oranssille. Silloin mietimme yhdessä keinoja päästä takaisin vihreälle.”

Parhaimmillaan potilaan kanssa keskustellaan avo-osastolle siirtymisestä. Siellä voidaan käydä myös tutustumassa.

Selkeät sopimukset auttavat

Leena kertoo, että suljetun osaston potilailla on usein kaksisuuntaista mielialahäiriötä, päihdetaustaa, psykoottista masennusta ja persoonallisuushäiriöitä. Toisinaan persoonallisuushäiriöiset potilaat yrittävät saada eri hoitajilta eri vastauksia kysymyksiinsä, jotta he saisivat ohjattua tilannetta haluamaansa suuntaan. Joskus he myös arvostelevat hoitajia toisille potilaille.

”Pyrimme estämään tämän tekemällä selkeitä sopimuksia potilaan ja tiimin kanssa. Olemme myös paljon läsnä yhteisissä tiloissa.”

Vakavan masennuksen hoitokeinoja ovat osasto- ja lääkehoidon lisäksi muun muassa ECT-hoito eli psykiatrinen sähköhoito, ketamiinihoito ja kaamosmasennuksen valohoito. Lisäksi käytetään sarjamagneettistimulaatiota (rTMS). Se on vaikean masennuksen hoitomenetelmä, jossa aivojen toimintaa aktivoidaan vaihtuvan magneettikentän avulla pään ulkopuolelta.

”Teen myös ECT-vuoroja, jolloin menen potilaiden kanssa päiväkirurgiselle osastolle. Valmistelen potilaat toimenpiteeseen, haen heidät heräämöstä ja tarkkailen vointia. Hoito on yleensä kahdesti viikossa. Osa ECT-potilaista tulee hoidettavaksi polikliinisesti kotoa. Potilaan kuntoutumisesta riippuu, kuinka pitkään hoitoa jatketaan. ECT-hoidon ikävä puoli on, että potilaille tulee paljon lyhytaikaisia muistiongelmia.”

Osastolle tulee myös eutanasiaprosessissa olevia potilaita viimeisiin hoitoihin, jotka on käytävä ennen eutanasiaa. Näitä hoitoja ovat esimerkiksi juuri ECT-hoito ja ketamiinihoito.

Eutanasia eli kuolinapu on Hollannissa ollut laillinen jo yli kaksikymmentä vuotta. Siellä myös mielenterveyspotilas voi saada eutanasian, jos kaikki hoidot on käyty läpi eikä potilas edelleenkään halua elää.

”Toisinaan potilaiden pelko elämää kohtaan on suurta. Me täällä osastolla menemme kuitenkin aina hoito ja terapia edellä. Potilaalle painotamme, ­ettemme ole eutanasiaa vastaan, mutta meidän ideologiamme on hoitaa ihmisiä. Potilaat eivät ole meillä eutanasiaa vaan hoitoa varten, ja hoidon ansiosta he voivat voida myös entistä paremmin”, Leena kertoo.

Osastolla potilaiden kanssa keskustellaan elämästä ja eutanasiaan liittyvistä päätöksistä ja tunteista.

”Puhumme siitä, miltä päätös tuntuu itsestä, perheestä ja ystävistä. Joskus tehtävämme on kulkea potilaan rinnalla viimeinen vaihe ennen lopullista päätöstä.”

Eutanasian haluava potilas tarvitsee sitä varten puoltavan lausunnon eutanasiaan perehtyneestä asiantuntijakeskuksesta. Puoltamisen vaaditaan, että potilaan arvellaan kokevan sietämätöntä kärsimystä, jonka loppumisesta ei ole toivetta. Eutanasian toteuttaa lääkäri tavallisesti potilaan kotona.

Eutanasiaprosessissa olevien potilaiden hoitamisesta ei ole olemassa Hollannissa erillistä koulutusta.

”Osastollani me hoitajat voimme kuitenkin aina keskustella psykiatrien ja tiimin kanssa kysymyksistä, jotka askarruttavat mieltämme.”

Hoitajien mielipidettä arvostetaan

Suljetulla osastolla jokaisella potilaalla on oma huone, mutta suihkut ja vessat ovat yhteiset. Potilas saa päättää, onko huoneen ovi lukossa. Henkilökunnalla on kuitenkin oikeus koputtamisen jälkeen mennä huoneeseen avaimilla sisään. 

Terävät esineet, kuten sakset ja parran­ajovälineet, ovat toimistossa, josta potilas saa ne pyytämällä. Ruokailussa on normaalit ruokailuvälineet ja turvalasiset juomalasit. Hoitajille ruokailu on ohjaus­tilanne eli työaikaa.

Hoitojaksot Groeningenin suljetulla osastolla voivat kestää yli vuodenkin. ­Leenan mukaan siinä on hyviä ja huonoja puolia. Joskus potilaat hänen mukaansa laitostuvat ja kotiinpaluu vaikeutuu.

Suljetun osaston aamuraportilla ovat paikalla lääkärit, psykologit, sosiaalityöntekijä, osastonhoitajat sekä osaston sairaanhoitaja. Siellä käydään läpi, miten edellinen päivä on mennyt ja miten edetään.

Neljän viikon välein pidetään hoito­suunnitelmapalaverit, ja hoitajilla on omien potilaidensa kanssa viikoittain omahoitajakeskustelu. Potilaat tapaavat viikoittain myös hoitavaa lääkäriä, ja sairaanhoitaja on näillä vastaanotoilla läsnä.

”Yhteisöllisyys ja inhimillisyys näkyvät vahvasti. Hierarkia on matala, ja olemme yhtä tiimiä psykiatrien ja erikoistuvien lääkäreiden kanssa. Hoitajien mielipidettä arvostetaan ja kysytään.”

Leena työskentelee 32 tuntia viikossa, kuten lähes kaikki hoitajat. Peruspalkka on parempi kuin Suomessa, mutta lisät ovat huonommat.

Leena halusi jo valmistuttuaan töihin nimenomaan psykiatriselle puolelle, sillä ihmisen mieli, sen järkkyminen ja toisaalta eheytyminen kiinnostavat häntä.

”Antoisaa työssäni ovat potilaskoh­taamiset, mutta ovat ne välillä raskaitakin. Osastolla tapahtuvat itsemurha­yritykset kuuluvat työn nurjaan puoleen. Toisaalta potilaan toipumisen näkeminen on hienoa.”

Lähtiessään töistä Leena nollaa päänsä pyöräilemällä kotiin. Siellä jackrussellinterrieri Papu odottaa onnellisena ulkoiluttajaa. Siinä unohtuu työ.

”Siskoni on Suomessa mielenterveyspuolella töissä, ja puhun usein hänenkin kanssaan työssä jaksamisesta. Tuntuu ­tärkeältä saada puhua näistä asioista suomeksi.”

Leenan työpaikan arkea voi seurata Instagramissa tilillä dehoofdzusters_umcg.