Opiskelijavaihdossa Etelä-Afrikassa

Metropolia-ammattikorkeakoulun kolmannen vuoden sairaanhoitajaopiskelija Vilma-Lotta Alapiha, 43, oli keväällä 2023 opiskelijavaihdossa Etelä-Afrikassa. Vaikka kahden kuukauden mittainen vaihto voi tuntua lyhyeltä ajallisesti, harjoittelu oli hänelle merkittävä.

”Kokemus oli silmiä avaava ja jalosti luonnetta. Olen matkustanut ulkomailla melko paljon, joten harjoittelu muualla kiinnosti.”

Vilma-Lotta työskenteli kaikkiaan kolmessa eri sairaalassa usealla eri osastolla: lasten poliklinikalla, lasten sisätautien osastolla ja aikuisten sisätautien osastolla. Työtehtäviin kuului lääkehoitoa, potilaan voinnin tarkkailua ja kirjaamista sekä toimenpiteiden seuraamista.

”Koska resurssit olivat tiukilla, minun piti oma-aloitteisesti pyytää ohjausta, hakeutua hoitotilanteisiin, ottaa selvää, kommunikoida potilaiden kanssa sekä yrittää ymmärtää nopeaa dialogia englanniksi ja zuluksi.”

Vaihto Etelä-Afrikkaan järjestyi oman oppilaitoksen kautta, ja harjoittelupaikat Pietermarizburg-nimisessä 550 000 asukkaan kaupungissa hoiti sikäläinen koulu.

Vilma-Lotta työskenteli julkisessa terveydenhuollossa. Etelä-Afrikassa se palvelee suurinta osaa väestöstä, mutta on alirahoitettu. Yksityisen puolen kalliiseen hoitoon on varaa vain varakkailla.

Vilma-Lotan mukaan pula resursseista näkyi kaikissa paikoissa, joissa hän työskenteli. Henkilökuntaa oli liian vähän, sairaalan toimitilat huonokun­toisia ja maan sähkökriisistä johtuvat sähkökatkot päivittäisiä. Puutetta oli lääkkeistä, ruiskuista, neuloista ja suojakäsineistä. Vaippoja, pyyhkeitä ja vuode­vaatteita ei riittänyt kaikille potilaille.

”Oli siis tultava pienimmällä mahdollisella toimeen.”

Vilma-Lotta kertoo, että sairaaloissa henkilökunnan ammattitaito, stressinsietokyky ja mielikuvitus olivat korkealla tasolla.

”Aluksi oli vaikea ymmärtää, miten sellaisissa olosuhteissa voitiin tarjota niin hyvää hoitoa. Lääkärit tekivät tau­koamatta töitä ja kandit omaksuivat ­nopeasti suuria kokonaisuuksia, koska vaihtoehtoja ei ollut.”

Hylätyt lapset

Yksi eniten Vilma-Lotan mieleen painunut asia liittyi lapsiin. Etelä-Afrikassa ei ole tavatonta, että köyhät äidit tai heidän sukulaisensa tuovat sairaalaan lapsen, josta eivät pysty huolehtimaan.

”Sairaalassa on sosiaalityöntekijä, joka yrittää järjestää hylätyille lapsille uutta kotia, mutta näitä lapsia on todella paljon.”

Lasten sisätautien osastolla Vilma-Lotta näki kaksosvauvat, jotka oli jätetty sairaalaan. Heille annettiin 3–4 tunnin välein maitopullo, joka tuettiin lakanan avulla, mutta muuten kiireisellä henkilökunnalla ei ollut mahdollisuutta hoitaa vauvoja. Osastolla omia lapsiaan hoitavat äidit hoitivat myös hylättyjä vauvoja, kun omilta lapsiltaan ehtivät.

”Kaksosten kasvot oli käännetty seinään päin, jotta he eivät näkisi hoitajia eivätkä kiintyisi heihin. Emme siksi saaneet ottaa vauvoja syliin.”

Vilma-Lotan mukaan kaksoset olivat ikäisiään paljon pienempiä.

”Vauva tarvitsee läheisyyttä. Vauvan ottaminen ihokontaktiin laskee vauvan verenpainetta ja sykettä, rauhoittaa sekä nopeuttaa kasvua.”

Toivoa kuitenkin oli. Vilma-Lotalle kerrottiin, että kaksoset olivat pääsemässä adoptioon.

”Tiedosta onnessani nappasin vauvat syliini.”

Vilma-Lotan mukaan joillakin lapsilla oli vain vähän toivoa tulla adoptoiduiksi. Heidän joukkoonsa kuuluivat viisi alle kymmenvuotiasta sisarusta.

”He juoksentelivat pitkin käytäviä ja yrittivät pitää huolta toisistaan. Annoin heille kyniä ja paperia, että heillä olisi edes jotain tekemistä.”

Kuolema läsnä

Lasten terveyttä uhkaavat Etelä-Afrikassa esimerkiksi vakava aliravitsemus, aids, tuberkuloosi ja puutteellisesta hygieniasta johtuvat ripulitaudit.

”Lapsia menehtyi sairaalassa paljon.”

Myös aikuisten osastolla kuolleisuus oli huomattavaa. Viimeisen harjoittelujaksonsa Etelä-Afrikassa Vilma-Lotta teki hengityselinsairauksista kärsivien potilaiden osastolla. Kaikille hoidettaville ei riittänyt peittoja, vaikka ulkolämpötila saattoi laskea lähelle nollaa. Osalla potilaista oli vakavia infektioita. Kun Vilma-Lotta tuli aamulla töihin, joku potilaista oli yleensä kuollut.

Maan perustuslain mukaan jokaisella on oikeus terveydenhuollon palveluihin. Käytännössä kaikilla ei ole yhtäläistä mahdollisuutta päästä hoitoon, mutta Vilma-Lotan mukaan oikeudesta pyrittiin pitämään kiinni.

 ”Pitkien matkojen takaa potilaille järjestyi ilmainen kuljetus lääkäriin.”

Rajattua liikkumista

Vilma-Lotan harjoittelukaupunki Pietermarizburg sijaitsee noin 500 kilometrin päässä pääkaupunki Johannesburgista kaakkoon. Vilma-Lotta asui perhemajoituksessa. Vaihdon järjestänyt koulu huolehti harjoittelijoiden kuljetuksista asuinpaikan ja sairaaloiden välillä.

”Koulu panosti todella paljon turvallisuutemme, ettei meille vain sattuisi mitään. Suuren rikollisuuden vuoksi meille ei suositeltu yksin liikkumista missään.”

Etelä-Afrikan rikollisuustilastot ovat korkeimpia maailmassa. Taustalla on muun muassa apartheidin eli rotuerottelun luoma eriarvoisuus, jonka vaikutukset tuntuvat maassa yhä.

Vilma-Lotta pystyi käymään pienessä lähikaupassa yksin, mutta jos hän halusi mennä isompaan kauppaan tai kuntosalille, hänen piti ottaa taksi.

”Kun tilasin taksin, käytin applikaatiota, jolla varmistin, että kuski on turvallinen.”

Moni Vilma-Lotan työkaveri kertoi haaveekseen lähteä länsimaihin töihin. Vilma-Lottaa ei tahdottu uskoa, kun hän kertoi, että elämä saattaa olla vaikeaa Euroopassakin.

”Monen lohtuna olivat laulu, ilo ja Jeesus. Pietermarizburgin kaupungissa ei ollut kovin paljoa aktiviteetteja. Niinpä nuoret kokoontuivat sunnuntaisin kirkkoon; usko antoi toivoa.”