Omanin tammikuinen matka oli yksi opintojen vapaavalintaisista kursseista, jonka aikana opittiin toimimaan hiekkaerämaassa ja hoitamaan erilaisia oireita ja sairauksia kuumissa ääriolosuhteissa.
Viikon ajan Dimitri ja muut opiskelijat – ensihoitajat, sairaanhoitajat ja lääkärit ympäri maailman – vaelsivat aavikolla. He navigoivat, rakensivat ja purkivat leirejä, he kuuntelivat luentoja ja simuloivat muun muassa hypertermian ja käärmeenpureman hoitamista.
Reilun kuukauden kuluttua Dimitri oli jo Norjan vuoristossa kulmakarvat huurussa. Kylmien olosuhteiden kurssilla vaellettiin hiihtäen ja varusteet vedettiin perässä ahkioissa. Tällä kertaa ryhmä oppi muun muassa paleltumien hoitamista ja hätämajoituksen tekemistä lumihankeen.
Ääriolosuhteet ovat aina kiinnostaneet Dimitriä. Siksi hän innostui myös extremelääketieteen opinnoista, kun niitä esiteltiin eräässä konferenssissa Edinburghissa.
– Äärioloissa on ratkaistava pulmia ja improvisoitava. Ajattelin, että opinnoissa voisin yhdistää kaksi intohimoani, reissaamisen ja lääkinnän.
Kolmen vuoden opintoihin kuuluu sekä verkko-opintoja, lähiopetusjaksoja että huikeita vapaavalintaisia kursseja, jotka käsittelevät vaikkapa vuoristo-olosuhteita tai avaruuslääketiedettä. Dimitri suorittaa opintojaan työn ohessa. Hän työskentelee ensihoitajana Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin pohjoisissa kunnissa.
Hän laskeskelee, että ensimmäisenä opiskeluvuotena hänellä on mennyt opintoihin kurssimaksuineen ja lentoineen kaikkiaan 12 000 euroa.
– Onneksi olen tajunnut säästämisen idean jo aikoja sitten. Olen tehnyt pienestä pitäen töitä, jotta pääsen toteuttamaan toiveitani.
Dimitri ei tiedä, osoittautuvatko opinnot niihin menevän rahamäärän arvoisiksi. Toki ääriolosuhteita on Suomessakin, esimerkiksi Lapissa. Myös Dimitrin työskentelyalueella Parikkalassa painiskellaan pitkien välimatkojen kanssa.
Mutta kymmenientuhansien eurojen arvoiset opinnot ovat silti, niin, aika extremeä.
– En mieti tätä kuitenkaan taloudellisen hyödyn kautta. Kurssi tarjoaa huikeita kokemuksia ja loistavat mahdollisuudet verkostoitumiseen. Loppujen lopuksi kyse on itsensä kehittämisestä. Se on suurin motivaattorini.
Kurssit voivat käsitellä vuoristo-olosuhteita tai avaruuslääketiedettä.
Dimitri on inkerinsuomalaisen äidin ja venäjänkarjalaisen isän esikoispoika. Hän syntyi Joensuussa ja kun hän tuli kouluikään, perhe muutti Etelä-Karjalaan, Lappeenrantaan.
– Kasvoimme pikkusiskoni kanssa kahden kulttuurin välissä. Isän kanssa puhuin venäjää, äidin kanssa venäjää ja suomea sekaisin. Ruokapöydässämme oli borssikeittoa, pelmenejä ja blinejä – mutta myös karjalanpiirakoita.
Dimitri vietti aikaa venäläis–inkeriläis–suomalaistaustaisten serkkujensa ja kantasuomalaisten kavereidensa kanssa. Yläasteen hän kävi englannin kielen kielisuihkuluokalla.
Dimitrin vanhemmat olivat hyvin tarkkoja koulumenestyksen suhteen.
– Kun alaluokilla suullisessa todistuksessa luki ”osaa melkein lukea” tai ”osaa melkein laskea”, niin varmaa oli, että kesä meni lukemista ja laskemista harjoitellessa. Tavoitteellisuus iskostui omaankin päähän, opin laittamaan riman korkealle ja kasvoin työkeskeiseksi.
Vanhemmat vihjailivat, että Dimitri voisi lukion jälkeen lähteä opiskelemaan kaupallista alaa ja ryhtyä heidän liiketoimintansa jatkajaksi. Bisnes ei Dimitriä kuitenkaan tuolloin kiinnostanut.
– Tiesin heidän odotuksensa, mutta loppujen lopuksi olen jääräpää.
Armeijassa Dimitri toimi lääkintäaliupseerina, ja kiinnostus hoitoalaa kohtaan virisi. Hän haki sekä kemiaa opiskelemaan että ensihoitajaopintoihin ja pääsi molempiin. Kolikonheitto sai ratkaista alanvalinnan.
– En ole katunut hetkeäkään. Hoitaminen ja lääkinnälliset asiat ovat kuin palapeli, joka pitää ratkaista. Se on aivojumppaa: Löytyy tällaista, tällaista ja tällaista. Mitä se voi olla? Miten sitä kannattaa hoitaa?
Dimitriä kiehtoo myös ensihoitajan työhön kuuluvat sosiaaliset haasteet. Plussaa on sekin, että töitä riittää aina.
Venäjä, Iso-Britannia, Saksa, Viro. Ensihoitajaopintojen aikana Dimitri oli neljä kertaa vaihdossa. Matkustelu on hänellä verissä. Dimitri arvelee sen johtuvan siitä, että hän on lomaillut pienestä pitäen vanhempiensa kanssa ympäri maailmaa. Myös Dimitrin breakdance-harrastus on vienyt häntä muihin kulttuureihin.
– Yksin matkustin ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana. Reissu suuntautui Etelä-Koreaan, jossa eräs breikkiystäväni oli vaihdossa. Breikki yhdistää: menet minne päin maailmaa tahansa, aina löytyy harrastajia, joiden kanssa voi treenata.
Jotain Dimitrin tehokkuudestaan kertoo se, että ulkomaanvaihdoista huolimatta hän valmistui ensihoitajaksi 4 vuoden sijaan 3,5 vuodessa. Valmistuttuaan hän karisti taas Suomen pölyt jaloistaan. Tällä kertaa yhdeksäksi kuukaudeksi.
– Olin jo armeijassa päättänyt, että ennen kuin täytän 50 vuotta, teen kymmenen isompaa reissua.
Niinpä tammikuussa 2018 Dimitri istui ystävänsä kanssa lentokoneessa määränpäänä Hanoi. Parin kuukauden kuluttua ystävä palasi suunnitellusti Suomeen, ja Dimitri jatkoi yksin.
Reppureissaaminen sai uuden twistin.
– En ole se tyyppi, joka makaa rannalla kuukausitolkulla. Minun on päästävä välillä tekemään töitä. Päätin, että alan matkallani tutustua eri maiden ensihoitoon ja akuuttilääketieteeseen. Samalla valokuvasin ja kirjoitin kokemuksistani blogia.
”Hei, olen suomalainen ensihoitaja. Kirjoitan blogia eri maiden ensihoitojärjestelmistä ja akuuttilääketieteestä. Haluaisin tulla tutustumaan teidän toimintaanne.” Tällaisella sähköpostilla Dimitri lähestyi kohteitaan. Kaikki vastaukset olivat myönteisiä. Vain Marokossa kukaan ei vastannut hänen viestiinsä.
Vietnam, Kambodža, Thaimaa, Malesia, Singapore, Indonesia, Itä-Timor, Intia, Etelä-Afrikka, Mosambik, Namibia, Marokko. Perillä Dimitri liikkui liftaten, kävellen, autolla, bussilla, skootterilla ja laivalla. Hän yöpyi hostelleissa tai paikallisten luona couchsurfing- eli sohvasurffaus-periaatteella.
– Riippui maasta, kuinka paljon pääsin tutustumaan ensihoidon kalustoon ja haastattelemaan työntekijöitä. Joskus kohteessa meni vain muutama tunti, joskus pari päivää. Intian Keralassa vietin peräti kaksi viikkoa.
Indonesiassa Dimitri kulki vesiambulanssin mukana. Itä-Timorissa hän tutustui ensihoitoon, joka pyöri lahjoitetun kaluston varassa. Singaporessa hänen tekstinsä ja kuvansa joutuivat tiukkaan syyniin, sillä maan ensihoito toimii puolustusvoimien alaisuudessa. Intiassa hän puristi rystyset valkoisina turvakahvasta, sillä ambulanssin kyydissä istuttiin sivupenkillä kylki menosuuntaan päin.
– Ensihoidon taso vaihteli paljon maasta toiseen. Esimerkiksi Intiassa ei ole valtakunnallisia standardeja ensihoidon vaatimuksille, ja hälytyskeskusjärjestelmä oli vasta rakenteilla. Malesiassa ensihoitajien ergonomiasta huolehdittiin erilaisin apuvälinein, kuten nostotyynyin ja siirtolevyin. Etelä-Afrikassa traumahoito oli todella hyvin hiottua.
Dimitri miettii, että opittavaa olisi puolin ja toisin.
– Ergonomia oli monessa maassa paljon parempaa kuin Suomessa. Suomen vahvuuksia ovat puolestaan hygienia, turvallisuus, korkea koulutustaso ja itsenäinen työskentely.
Kohtaamiset. Ne olivat reissussa parhaita. Dimitri haastatteli ainakin tusinaa opiskelijaa, hoitajaa ja lääkäriä.
– Kaikilla oli palo omaan työhönsä. Keskustelu oli luontevaa, sillä monet olivat kiinnostuneet siitä, miten ensihoitoa toteutetaan Suomessa ja muualla maailmassa. Samalla he jakoivat innolla tietoa omasta työstään.
Toki hän myös lomaili, nautti eksotiikasta, kiersi nähtävyyksiä ja opetteli sukeltamaan. Erityisesti Dimitrille on jäänyt mieleen Itä-Timor. Siellä hän majoittui paikallisen arkkitehtiopiskelijan luona. Opiskelija asui betoniseinäisessä huoneessa, jonka lattialle hän levitti öisin makuualustoiksi patjan ja lasten leikkiautomaton.
– Isäntäni olisi halunnut, että minä nukun patjalla mutta vaadin, että vuorottelemme.
Reissaaminen avaa silmiä, Dimitri sanoo. Samalla huomaa myös, miten moni asia kotimaassa on hyvin – mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö asioita pitäisi edelleen kehittää.
– Matkustaminen on minulle tapa palkita itseäni. Reissatessa oppii aina jotain uutta kulttuureista ja parhaimmillaan myös itsestään, sillä reissussa päätyy tilanteisiin, joihin ei muuten päätyisi.
Kun Dimitri palasi matkaltaan syyskuussa 2018, hän aloitti heti työt Parikkalassa. Jatko-opinnot ulkomailla kuitenkin kutkuttivat. Ja sitten hän löysi ääriolojen lääketieteen.
Alkavalle lukuvuodelle Dimitri on ilmoittautunut trooppisten sairauksien kurssille Costa Ricaan, sukelluslääketieteen kurssille Yhdysvaltoihin sekä johtamisen, inhimillisten tekijöiden ja tilannetajun kurssille, joka on Isossa-Britanniassa. Koronatilanteesta riippuu, toteutuvatko kurssit suunnitellusti.
Voisi kuvitella, että ensihoito Etelä-Karjalassa on maailmankansalaiselle tylsää. Dimitri vakuuttaa, että näin ei ole, vaan työ on hyvää vastapainoa kaikelle muulle.
Tulevaisuutta varten hänellä on tavoitteita, mutta hän suhtautuu niihin rennolla otteella.
– Haluan valmistua extremelääketieteen maisteriksi ja tehdä uusia isoja reissuja maailmalla. Haluan myös ehdottomasti työskennellä ensihoidossa Etelä-Karjalassa. Itseni kehittämisen lisäksi minua kiinnostaa myös ensihoidon kehittäminen.
Dimitri jatkaa eri maiden ensihoidosta kertovaa People of EMS -blogiaan edelleen. Esimerkiksi toissa kesänä hän tutustui Islannin ensihoitoon. Blogia voi lukea osoitteesta www.asema.eu.
Teksti Tiina Suomalainen
Lue lisää:
Ensihoitoalan suosio kasvanut huimasti – "Televisiossa pyörii Pelastajaa ja Sykettä, mutta ei ala pelkkää glamouria ole"
Salla opiskelee ensihoitoa: "Lento-onnettomuus osoitti, että pystyn toimimaan hätätilanteessa"
