Nokialta hoitajaksi vanhustyöhön: "Ratkon myös teknisiä pulmia"

Kenen suomalaisen piirrokset ovat laajimmin ulkomaille levinneitä? Kärkisijoista kamppailee lähihoitaja Soile Mäkipää, joka teki 27 vuotta havainnekuvia Nokian puhelinten käyttöohjeisiin.

Kuvateksti
Soile Mäkipää saa todistaa työpaikallaan, miten nukke herättää tunteita ja muistoja vanhuksissa. Kuva: Pasi Leino

”Vartuin maalaistalossa Salon Halikossa, jonne isovanhempani olivat Karjalan evakkoina asettuneet. Elin isän, äidin sekä kahden isoveljeni kanssa turvallisen lapsuuden. Omaksuin työnteon merkityksen jo silloin.

Koska taajamaan oli matkaa parisenkymmentä kilometriä, harrastukseni olivat kotosalla. Tykkäsin piirtää ja puuhastella 4H-palstallani, vaikka myöhemmin kyllä päätin – hevospaarmojen puremapommituksessa – että viljelyni jäävät siihen.

Pyrin Taideteolliseen korkeakouluun ja sairaanhoitajaksi, mutta ovi avautui ammattikoulusta. Suoritin teknisen piirtäjän tutkinnon pikavauhtia, sillä lukio luettiin hyväksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vuonna 1986 pääsin matkapuhelinyhtiö Nokialle tekniseksi piirtäjäksi. Yrityksellä meni lujaa. Siellä ei aistinut 1990-luvun lamaa.

Tein toisinaan 13-tuntisia työpäiviä: ensin sen normaalin tehtaalla ja kotona toisen mokoman, vapaaehtoisesti ja flow-tilassa, kun olin ensin ruokkinut lapseni. Työpaikka oli antanut aviopuolisonkin, Nokia Connecting People!

Pidin työstäni todella paljon. Kun uusi puhelinmalli oli kehitetty, tein helposti ymmärrettävät piirrokset käyttöohjeiksi. Tein joustavaa työaikaa ja otin vapaata kiihkeiden rupeamien päätteeksi. Bonukset olivat anteliaita, eikä palkkauksessa muutoinkaan ollut valittamista.

Tällä vuosituhannella yt-neuvotteluista tuli Nokialla arkea. Tiesin varautua muutoksiin.

Vuonna 2011 tiedotettiin, että työpaikkani siirtyisi seuraavana vuonna Salosta Tampereelle. Perhesyistä en tahtonut vaihtaa paikkakuntaa. Otin irtisanoutumispaketin eli 15 kuukauden palkan.

Koska työ on minulle tärkeä, tahdoin alalle, jossa sitä olisi varmasti. Ryhdyin opiskelemaan hoiva-avustajaksi. Ystäväni vinkkasi työpaikasta, joka oli avoinna lietolaisessa Ikipihlaja Setälänpihassa. Se on Pihlajalinnan talo, joka on erikoistunut vaativaan, tehostettuun palveluasumiseen ja sotainvalidien laitoshoitoon.

Haastattelussa ilmoitin pyrkimykseni kouluttautua lähihoitajaksi. Kävi niin onnellisesti, että tulin valituksi tehtävään oppisopimuksella. Työskentelen nyt seitsemättä vuotta samassa työpaikassa.

Kolmivuorotyö on fyysisesti raskasta, mikä tuntuu erityisesti hartioissa ja selässä. Siksi käyn kolmen viikon välein hierojalla ja venyttelen kotona televisiota katsellessa.

Kuntosalille tai jumppaan en jaksa lähteä, sillä työvuorossa askeleita kertyy lähemmäs 8   000. Työpäiväni ovat 10-tuntisia, sillä matkaa on 60 kilometriä. En valita, sillä hoidan mieluummin vähän vieraampia ihmisiä kuin kotiseudun tuttuja.

Työyhteisöömme kuuluu viitisentoista henkeä. Lämminhenkisessä joukossa jokainen tekee voitavansa auttaakseen seuraavaa työvuoroa. Jämäkkä esimies tekee päätöksiä työntekijöitä kuunnellen ja heihin luottaen. Ilmapiiri on luontevan vuorovaikutuksen sävyttämää, eikä työntekijöillä juuri ole ollut halua vaihtaa muualle.

Vastaan myös talotekniikasta, paloturvallisuudesta sekä it:stä. Jos en osaa ratkaista pulmaa, pyydän apua osaavammalta henkilöltä yrityksen sisällä. Olen saanut kiitosta, että osaan kuvata ongelman selkeästi ja täsmällisesti.

Vaikka palkka on kolmanneksen pienempi kuin Nokialla 10 vuotta sitten, olen tyytyväinen. Raha ei ole ykkösasia, kun saa tehdä tärkeää työtä hyvässä porukassa.”

 

Soile Mäkipää

56-vuotias lähihoitaja ja tekninen piirtäjä Salosta.

Jos en olisi hoitoalalla, kirjoittaisin kritiikkejä elokuvista ja brittisarjoista.

Teksti Erja Taura-Jokinen

Lue lisää:

Pitkän uran tehnyt hoitaja: "Minua on ajanut sisäinen pakko suorittaa"

Muistihoitaja on myös SM-mitalisti: "Kun olen uimahallilla, siellä ei löysäillä!"

Salla opiskelee ensihoitajaksi: "Lento-onnettomuus osoitti, että pystyn toimimaan hätätilanteessa"