”Älä luo itsellesi pakkoja”, sanoo kätilö Marjo Lyyra.
Sofia, Wilma, Nadja, Noel, Anton, Eliel, Werner ja Minea.
Kätilö Marjo Lyyran perheessä on kahdeksan lasta. Isommat tytöt asuvat jo omillaan ja viisi nuorinta on kotona.
– En ole kotona koskaan yksin, enkä kaipaa sitä. Minulle tämä on se normaali. Olen tottunut hulinaan, vaikka lapset eivät olekaan villeimmästä päästä.
Marjo arvioi, että hiljaisuus on hänen korvilleen enemmänkin melua. Kun suurperheessä on hiljaista, herää epäilys, että kaikki ei ole hyvin.
Marjo työskentelee Naistenklinikalla synnytyssalin apulaisosastonhoitajana Helsingissä. Pääasiassa hän tekee päivävuoroa.
Perusaamuna Marjon kello soi 5.30. Nukkumaan hän pyrkii menemään iltayhdeksältä.
Bussissa työmatkoilla hän kuuntelee äänikirjoja – se nollaa päätä. Muutenkin hän lukee paljon ja monenlaista. Nyt menossa on romaani Naiset joita ajattelen öisin.
Marjo on töissä isolla osastolla, jossa työvuoroihin pystyy vaikuttamaan: Joku tahtoo tehdä yötä, toinen välttää niitä. Marjon työn peruskauraa on päivittäisjohtaminen ja sen varmistaminen, että väkeä on riittävästi.
Arjen palapelissä auttaa se, että pystyn vaikuttamaan työvuoroihini.
Marjon puoliso Toni työskentelee leipomossa ja tekee vuorotyötä. Arjen sujumista sumplitaan listat käsissä.
– Palapelissä auttaa, että pystyn vaikuttamaan työvuoroihini. Parisuhde on pysynyt koronakeväänä tuoreena, koska emme ole paljoa nähneet. Kun toinen on kotona, toinen on töissä. Olemme saaneet apua myös isoilta lapsilta.
Pitkän ja vakaan parisuhteen merkitys arjessa on suuri.
– Rahaa ei ole liikaa, mutta se on vähäpätöisempi asia. En ole niin kiintynyt materiaan.
Parina viime kesänä Marjo on tehnyt keikkaa kätilönä, jotta tuntuma säilyy. Yövuorot tuntuivat vanhemmiten raskailta.
– Perhekin vetosi, että älä tee niitä enää. Olin kuulemma niin vihainen herätessäni. Muista vuoroista tykkään. Arkivapaat ovat luksusta. Puutuisin, jos työtä olisi aina kahdeksasta neljään.
Muuten Marjo on hyväuninen. Kun pää painuu tyynyyn, hän nukkuu sikeästi ja havahtuu vasta herätyskelloon. Myös lapset ovat olleet hyviä nukkumaan.
– Panen tennarit jalkaan ja reippailen Lammassaareen tai Viikkiin. Kuuntelen lintujen laulua enkä ajattele mitään. Se tyhjentää pään.Parhaiten Marjo palautuu kävelylenkillä.
Samaa tekee sauna. Normaalisti Marjo saunoo viidesti viikossa. Yksin tai porukassa, sama se, saunominen laskee verenpainetta.
Vaikka perhe on suuri, Marjo saa omaa aikaa tarvittaessa. Tukiverkostot ovat hyvät. Anoppi asuu vieressä ja omillaan asuvat isot lapset auttavat tarvittaessa.
On ihana katsoa, kun 18-vuotias korsto leikkii 3-vuotiaan kanssa prinsessaa.
Miehensä kanssa Marjo ottaa yhteistä aikaa käymällä elokuvissa. Pariskunta harrastaa myös staycationeita eli yöpymistä hotellissa kotikaupungissa. Minilomalla ollaan vaan: saunotaan, päästään valmiiseen pöytään, mennään ehkä leffaan.
Iloa arjessa tuovat hetket, joina ”mukelot” keksivät jotakin hauskaa.
– On ihana katsoa, kun 18-vuotias korsto leikkii 3-vuotiaan kanssa prinsessaa. Parasta elämässä on töröttää sohvan nurkassa ja katsoa, kun lapset touhuavat yhdessä.
Isossa perheessä käydään päivittäin kaupassa – jääkaappiin ei mahdu ruokaa moneksi päiväksi.
– Mies onneksi tykkää tehdä ruokaa, itse en niinkään. Ainoa, missä olen suunnitelmallinen, on ruoka. Mietin edellisenä päivänä, mitä lämmintä ruokaa seuraavana päivänä laitetaan ja ostan ruokatarpeet valmiiksi. Mitään kuuden viikon ruokalistoja meillä ei ole. Ja jos tekee mieli pitsaa, se haetaan. Helpoimmalla pääsee, kun ei luo itselleen pakkoja.
Isossa sakissa lapset tottuvat siihen, että jokainen tekee osansa kotitöistä. Usein tarvitaan käskytystä, joskus lahjontaakin. Välillä toimii ryhmäpaine: jos yksi siivoaa huoneensa, paine muilla kasvaa.
– Siivousnatsina olo ei kannata. Ei voi nipottaa siitä, jos leikit leviävät. Meillä ei ole sotilaallista kuria, enemmänkin salliva meininki. Minä olen meistä lepsumpi, mies jämptimpi. Mutta jos lapsi lupaa viedä roskat tai siskon ulos, pidän huolen, että lupaus pidetään.
Neljän lapsen jälkeen on sama, onko lapsia neljä vai kahdeksan.
Marjo sanoo omaavansa lehmän hermot eikä hän hermostu turhista. Väsyneenä hän saattaa olla räjähdysherkkä ja perhe tietää tämän: nukkuvaa karhuemoa ei auta ärsyttää.
Harrastuksiinsa lapset kulkevat itse pyörällä: painiin, nyrkkeilyyn, pianotunnille. Autoa ei perheessä ole.
Joskus Marjo hämmästelee, miten samoista aineksista on syntynyt niin erilaisia persoonia. Haasteena on, miten osaa huomioida lapsia tasaveroisesti ja olla tarpeeksi saatavilla kaikille.
Rankimpana ajanjaksona Marjo pitää aikaa, kun perheessä oli kolme lasta. Molemmat vanhemmat opiskelivat ja perheessä oli vauvan lisäksi 1,5-vuotias ja 5-vuotias lapsi.
– Silloin lapset olivat todella huollettavassa iässä. Tuntui, ettei aika riitä. Mutta se oli lyhyt ajanjakso elämässä.
Marjo sanoo, että neljän lapsen jälkeen on sama, onko lapsia neljä vai kahdeksan – ne menevät siinä samalla. Vanhimmat alkavat olla niin isoja.
Kätilöksi Marjo alkoi haluta, kun hän oli synnyttämässä esikoistaan.
– Olin ahminut tietoa synnytyksestä. Synnytykseeni osui kokenut, harmaantunut kätilö, joka oli auttanut minutkin maailmaan. Ihailin häntä – vitsi, mikä velho.
Perheen ensimmäinen lapsi syntyi, kun Marjo oli nippa nappa 18 vuotta.
– Tapasimme mieheni kanssa 17-vuotiaina. Alku oli raskauden takia melkoista sokkihoitoa.
Mutta yhdessä on pysytty. Jo 26 vuotta.
– Olin viime vuonna YK:n seminaarissa puhumassa ehkäisystä. Isältäni pääsi nauru: Sinä, paraskin puhuja! Vastasin, että esiinnyin siellä ammattihenkilönä, en yksityishenkilönä.
