Minua ei ohjannut sairaanhoitajaksi niinkään auttamisen halu, vaan hyödyksi olemisen tarve. Halusin työn, jossa sai tehdä jotakin konkreettisesti käsillään.
Opiskelu Helsingin sairaanhoitajaopistossa oli tehokasta – ja kontrolli melkoinen. Kirurgisen sairaalan harjoittelussa kohtasin niin häijyn apulaisosastonhoitajan, että olin jättää opinnot kesken. Kerrankin hän tuli pesuhuoneeseen ja alkoi huutaa epäinhimillisesti potilaan hiusten huonosta kampaamisesta. Onneksi hän oli poikkeus.
Valmistuttuani sairaanhoitajaksi 1960 ajattelin, että nyt alkaa todellinen elämä. Ensimmäinen työpaikkani oli Joensuussa leikkausosastolla. Palattuani Helsinkiin kesäsijaistin Työterveyslaitoksella ja aloitin Laakson sairaalassa.
Isälläni oli todettu sodasta kotiutumisen jälkeen keuhkotuberkuloosi, mikä osaltaan johdatti minut erikoistumaan sisätauteihin ja keuhkosairauksiin. Erikoistuttuani palasin Laakson sairaalaan osastonhoitajaksi. Pian lähdin kuitenkin opiskelemaan Turkuun sairaanhoidon opettajaksi. Se tuntui tarpeeksi kunniakkaalta lähdöltä hienosta työpaikasta.
Opiskelin Turun yliopistossa kasvatustieteitä, opetin sairaanhoitajaksi opiskelevia ja myöhemmin sairaanhoidon opettajaksi tähtääviä.
Turusta siirryin Hämeenlinnaan sairaanhoito-oppilaitoksen rehtoriksi. Ja sieltä neljä vuotta myöhemmin taas rehtoriksi Keski-Suomen sairaanhoito-oppilaitokseen Jyväskylään.
Olin tavannut Hämeenlinnassa keuruulaisen miehen ja esikoiseni syntyi ollessani neljäkymmentävuotias.
Jäin leskeksi 45-vuotiaana. Sisätautien sairaanhoitajana olin hyvin tietoinen mieheni elintapojen riskeistä, mutta eihän itsepäinen upseeri ottanut varoituksistani opiksi. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa. Lapsetkin olivat pieniä. Jäin pois rehtorin virasta ja ryhdyin osa-aikaiseksi opettajaksi.
Aloin väsyä työssäni oudon kohtuuttomasti ja saada kovia päänsärkykohtauksia. Työterveyshuolto totesi, ettei väsymyksen takia eläkkeelle pääse. Yksityisellä puolella magneettikuvauksissa aivojen vasemmasta takakuopasta löytyi hyvälaatuinen aivokasvain. Kasvain leikattiin, mutta se uusiutui vuosia myöhemmin. Sairastin myös rintasyövän. Ajattelin, että kaikki hoidetaan. Jos ei, niin olen saanut hyvän elämän, ja jos se päättyy, niin so what.
Eläkkeelle jäätyäni olen löytänyt sisältöä elämääni nukkien tekemisestä. Tavoitteena oli sairaanhoitajapukuinen nukke. Se syntyikin kolmen vuoden opiskelun tuloksena. Kaikkiaan olen tehnyt yli 240 nukkea. Olen pitänyt myös nukkekursseja. Nukenkorjaajana olen päässyt tekemään ”hoitotyötä”.
Tällä hetkellä voin hyvin. Vietän aikaani lapsenlapseni kanssa, kävelen päivittäin ja elän päivän kerrallaan.
Teksti Minna Ruotsalainen