Työ alkoi tökkiä, kun elokuva-alalle tuli buumi teinikauhuelokuvista. Se ei tuntunut Kaijasta enää merkitykselliseltä.
Kaija opiskeli töiden ohella itsensä taidehistorian kandiksi, mikä avasi ovet kuvataidekentälle. Hän siirtyi tyytyväisenä pätkätöihin ja teki viestintää muun muassa Kiasmalle ja Taidehallille.
Jossain vaiheessa lyhyetkin työrupeamat kuitenkin loppuivat.
– Aluksi työttömyys tuntui kivalta, koska minulla oli enemmän aikaa itselleni. Mutta kun vastaan tuli tarpeeksi monta epäonnistumista, mieleni muuttui. Työnhaku alkoi tuntua pään hakkaamiselta seinään.
Työttömyyden lisäksi Kaija kohtasi terveydellisiä vastoinkäymisiä. Hän sairastui nelikymppisenä kahteen syöpään: ensin melanoomaan, sitten rintasyöpään.
Vaikka sairastuminen oli pysäyttävää, Kaija vaikuttui siitä, miten hyvin häntä hoidettiin. Potilaana hän tunsi olevansa koko ajan kartalla hoitojensa etenemisestä. Epätoivo ja pelko pysyivät aisoissa, koska Kaijalla oli hoitajien käsissä niin turvallinen olo.
– En ole ikinä saanut niin hyvää huolenpitoa kuin syöpähoitojen aikana. Se oli suurin syy, miksi suuntasin hoitoalalle. Tuli tunne, että olen velkaa hyvästä hoidostani – minähän voisin tehdä samaa muille.
Työ alkoi tökkiä, kun tuli teinikauhuelokuvien buumi.
Päätöksen sinetöivät eräät juhlat, joissa oli paikalla tuttu Stadin ammattiopiston opettaja. Hän rohkaisi Kaijaa hakemaan lähihoitajaopintoihin. Ja Kaija haki.
Nyt Kaija, 55, on työskennellyt kolme vuotta Huslabilla. Hän käy ottamassa verinäytteitä potilailta, jotka eivät pysty tulemaan laboratoriolle itse näytteenottoa varten. Kaija vierailee niin hoitokodeissa, yksityisasunnoissa kuin psykiatrian laitoksellakin.
Yksikään työpäivä ei ole samanlainen. Kaijan työt alkavat aamulla kello 7, sillä paastonäytteet pitää saada otettua ennen aamukymmentä. Työt loppuvat klo 15.
Päivät ovat sisällöltään vauhdikkaita, sillä Kaijan pitää ehtiä ottaa verinäytteet enimmillään 25 ihmiseltä. Silti Kaija haluaa kohdata jokaisen asiakkaan erikseen ja antaa tälle pienen palan omaa läsnäoloaan.
Valtaosa Kaijan asiakkaista on vanhuksia, jotka eivät pääse kodeistaan mihinkään. Kaija on huomannut, kuinka lyhytkin keskustelu esimerkiksi vastapäisen talon remontista tai pöydällä olevasta vanhasta valokuvasta ilahduttaa. Se vie asiakkaan ajatukset hetkeksi pois lääkkeistä, kivuista, yksinäisyydestäkin.
– Ihmiset ovat kanssani paljaimmillaan. En ole lääkäri, jota katsottaisiin ylöspäin, mutten myöskään ole törmännyt siihen, että minua katsottaisiin alaspäin. Saan onnistumisen tunteita päivittäin näistä vartin tapaamisistani eri-ikäisten ja -taustaisten ihmisten kanssa.
Kohtaamiset ovat opettaneet Kaijalle uusia puolia myös hänestä itsestään. Hän on tajunnut olevansa enemmän asiakaspalvelija kuin projektipäällikkö, joka keskittyy hoitamaan omaa työtonttiaan.
– Olen empaattinen ja tulen erittäin hyvin ihmisten kanssa toimeen. Hyödynnän työssäni paljon myös huumorintajuani ja pyrin ilahduttamaan toista. On mieletön tunne, kun joku sanoo sydämestään: kiitos kun kävit.
Kaijan mielestä alanvaihto viisikymppisenä oli hyvä idea, koska kypsemmällä iällä kaikenlaisten ihmisten kohtaaminen sujuu luontevasti. Tässä iässä hän ei myöskään stressaa enää turhista.
Nykyisessä työssä on mukavaa sekin, että kun työpäivä on ohi, se on ohi. Elokuva-alalla työt kulkeutuivat kotiin tai saattoivat herättää keskellä yötä.
Potilaiden kohtaamiset ovat vähän kuin lyhytelokuvia.
Vaikka Kaija näkee välillä hurjiakin elämänkohtaloita, hetket ovat sen verran lyhyitä, ettei niihin jää liikaa kiinni.
– Tapaamisen hetki on kaikkein tärkein. Silloin annan sen, minkä voin. Tilanteet ovat vähän kuin lyhytelokuvia, joissa olen paikan päällä seuraamassa, miten kohtaus etenee. Minulla on niissä oma roolini.
Jos jostain Kaija haluaa nykyisellä alalla purnata, niin palkkauksesta. Kaija tienaa lähihoitajana saman verran kuin aiemmin ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella. Mutta kaikkea ei voi hänen mielestään mitata rahassa. Parhaillaan hän myös kouluttautuu sairaanhoitajaksi.
Enää Kaijaa ei saisi takaisin kulttuurialalle. Hänestä tuntuisi teennäiseltä palata kokkareille edustamaan kuohuviinilasi kädessä.
– Ennen kuvittelin saavani arvostusta, mutta mitä silloin lopulta arvostettiin? Nyt koen, että minulla on arvo itsenäni. Itseluottamukseni on kasvanut, sillä tiedän olevani oikealla alalla.
Teksti Rosanna Marila
Lue lisää:
Elämä sai äkkikäännöksen: Jalkapalloilija Jaakko Rantasesta tulee röntgenhoitaja
Tehyn opiskelijoiden puheenjohtaja vaihtoi ydinfyysikosta hoitajaksi
