Treenikämpän sijainti avitti laulaja-kitaristi Pasi Peltokankaan hoitoalalle.
Rockradio avasi Pasi Peltokankaalle, 48, musiikin maailman. Pasi kuunteli kotona Kokkolassa radiota sormi record-nappulalla ja äänitteli biisejä c-kasetille.
Rock soi radiossa hyvin säästeliäästi ennen Rockradion alkua vuonna 1980. Sieltä hän bongasi Eppu Normaalin, jota fanittaa vieläkin. Brittiläinen Status Quo on hänelle kaikki kaikessa.
– Kun näitä suodattelee, syntyy James Puhto-Reniä.
Kokkolan poikien oma yhtye James Puhto-Ren syntyi kaveripohjalta vuonna 1988. Samanlaisena se on pysynyt.
Nimensä bändi sai toisen kokkolalaisen punkbändin, Ilkeän teuraan, kappaleesta.
– Nimi on hirveä, mutta onhan Tyrävyökin.
Laulaja-kitaristi Pasi on vakiojäsen, muuten kokoonpano on vuosien kuluessa elänyt. Muutama jäsen on jo edesmennyt. Kappaleet ovat pääosin Pasin tekemiä. Hän on itseoppinut muusikko.
– Studiomuusikot ovat erikseen. Meillä tämä on sellaista maalaisrocktouhua. Junnu Vainiohan oli hieno ihminen. Hän teki musiikkia makkaramainoksista pornolauluihin. Meillä on vähän sama, on monenlaista tuotantoa.
Yhtye on muun muassa julkaissut maukkaan piimäkakun leipomisohjeet ja Meiju Suvas -covereita rähinärock-tyyliin.
Kun James Puhto-Ren perustettiin, elettiin ramopunkin nousukautta. Nimensä punkin suuntaus sai esikuvastaan Ramonesista. Sen kulta-aikaa Suomessa oli 1980-luvun loppu ja 1990-luvun alkupuoli. Uranuurtaja-bändejä olivat Ne Luumäet, Luonteri Surf ja Pojat.
James Puhto-Ren kiersi vaasalaisen, räävittömistäkin sanoituksista tunnetun Klamydian lämmittelijänä. Yhtyeet olivat kymmenkunta vuotta samalla levy-yhtiöllä Kråklund Recordsilla. Klamydia oli valtavan suosittu ja listojen kärjessä. Meno keikoilla oli ”reipasta”.
– Pääsimme ensimmäisille niin sanotuille ison maailman keikoille esimerkiksi Helsingin Lepakkoon, missä väkeä oli silmänkantamattomiin. Kantapään kautta olen oppinut monia asioita. Kiertue-elämä oli huomattavasti epäterveellisempää kuin nykyään. Ajan henki on muuttunut. Nykyään nakit silmillä soittamista ei katsota hyvällä.
Radiomafia soitti paljon vaihtoehtomusiikkia, muun muassa punkkia. Elävän musiikin yhdistykset olivat voimissaan. Siihen aikaan Pasilla oli keikkoja rapiat sata vuodessa.
– 1990-luvun lopussa loppui kaasu. 2000-luvun alkupuoli oli hiljaiseloa.
Pasin veroilmoituksessa oli lukenut ammatin kohdalla aina muusikko.
Hoitoalalle hän päätyi oikeastaan treenikämpän sijainnin myötä. James Puhto-Renin treenikämppä sijaitsi samassa pihapiirissä päihdekuntoutujien palvelukodin kanssa. Palvelutalon asukkaat poikkesivat kuuntelemaan musiikkia ja tulivat tutuiksi, samoin hoitajat.
Pasi oli palvelukodissa työharjoittelussa ja joku ehdotti: mikset hankkisi alan koulutusta. Töitä riittäisi.
– Aika suosittu saisi olla, jotta rokin rämpyttäminen löisi leiville. Niinpä oikeat työt kutsuivat. Olen tykännyt.
Kymmenisen vuotta sitten hän valmistui lähihoitajaksi.
– Koulu ei ollut paha rasti. Asia oli kiinnostavaa. Kävin muinoin ammattikoulun hitsauspuolen. Osaan hitsata Land Roverini kuntoon, mutta muuten se ala ei kiinnostanut pätkääkään. Niitä töitä en ole tehnyt päivääkään.
Pasin yhtye James Puhto-Ren viettää 30-vuotisjuhlavuotta. Musiikki on hyvä juttuaihe töissäkin asiakkaiden kanssa.
Pasi on ylpeä työpaikastaan Maria-Katariinan talosta, jonne päätyi työharjoittelun kautta. Hän työskentelee ohjaajana.
– Se on monipuolinen ja osaava talo. Olen tehnyt lähes koko niin sanotun urani samassa paikassa, vaikeasti kehitysvammaisten parissa. Työ ja rokki kulkevat käsikkäin. Välillä olen töissäkin soitellut kitaraa. Musiikki on hyvä juttuaihe, joku asiakas tykkää räpistä, toinen hevistä. Pärjäisin musavisassa hyvin vuoteen 2000 asti. Silloin putosin kelkasta, hän väittää.
Yksi Pasin musiikkiuran hienoimpia hetkiä oli levyttäminen vuonna 2012 Mika Sundqvistin MSL-studiolla Kihniössä. Sundqvistin studiolla on levyttänyt Eppu Normaali ja moni muu Suomi-rockin kuuluisuus. James Puhto-Renin levy sai nimekseen Kihniö.
Työ on vuorotyötä. Keikat on saatu soviteltua hyvin työn sekaan. Osalle asiakkaista Maria-Katariinan talo on koti, osa on siellä lyhyempiä jaksoja.
– Viime vuosina ovat muutosten tuulet puhaltaneet. Asiakkaat ovat entistä useammin vain vähän aikaa meillä.
Välillä asiakkaiden kanssa päästään katsomaan keikkaa. Kesällä reissattiin Kehitysvammaisten valtakunnallisille kulttuuripäiville, jotka olivat tänä vuonna Seinäjoella.
– Joskus joku harjoittelija kysyi parin päivän jälkeen, että eikö teiltä koskaan mene pokka. Sanoin, että ei mene. Toki meillä on asiakkaana kaikenlaista sankaria. Mutta jos menet tuosta ramppia alas ja kompastut, edessä voi olla sama tilanne, saatat itsekin vähän mölistä ja kuolata. Se voi käydä äkkiä. Ei sitä koskaan tiedä, mikä riipivä sairaus puseron sisässä asuu. Me ollaan oman talon, omien asukkaiden puolella. Tyyppejä kunnioittaen mennään, niin töissä kuin musiikissakin.
Pasi on tehnyt laitoskeikkoja päiväkoteihin, palvelutaloihin, vankilaan. Joskus hän on esiintynyt soolona, joskus yhtyeen kanssa.
– Voisin sanoa, että James Puhto-Renin keikka Provinssirockissa 1993 oli mahtava. Teltta oli täysi. Mutta kun soitat vanhainkodin porukalle Yölinjaa ja kaikki hiljentyvät tosissaan kuuntelemaan, se on jännä fiilis. Ei sitä pysty kuvailemaan, miltä tuntuu, kun ihmiset kuuntelevat ja vahtaavat. On niin hiljaista, että kuulisi neulan putoamisen. Joku tulee vielä juttelemaan, että minun mieheni oli rekkamies.
Toisaalta vastaanotto vaihtelee.
– Välillä on joku mummo huutanut, että tästä en maksa. Kun on soittanut paljon ja monenlaista keikkaa, tulee silmää mitä kenellekin ja tietää, että palaute voi olla karuakin. Joka keikka on tärkeä. Se on vähän klisee, mutta viimeisimmästä keikasta sinut muistetaan.
Vankilakeikoilla pari ensimmäistä kappaletta on ollut tunnustelua, mutta ihminen ihmiselle.
Toinen Pasin bändi on Rytmirotat, jossa yhdistyy yhtyeen luonnehdinnan mukaan härmänkielinen rock ’n’ roll ja kaihoisa baarikantri.
Pasi sanoo musiikkia henkireiäkseen – tehokkaammaksi kuin työpaikan satunnainen tyhy-päivä. James Puhto-Ren tekee nykyisellään muutaman keikan kuukaudessa. Tänä vuonna bändi viettää 30-vuotisjuhlavuottaan.
– Ainahan siinä on pellenä, kun on yleisön edessä. Vielä meillä riittää vanhoja faneja ja nuoriakin keesipäitä.
