Katin elämäntehtävä

Lehmä nimeltä Tuuli seisoo toukokuisessa räntäsateessa karstulalaisella maatilalla ja vastaa ilmeenkään värähtämättä ihmisen katseeseen. Leuat käyvät, eikä Tuuli taida tietää, että se on elossa vain siksi, että sen emäntä ei antanut periksi. Emäntä toi sen ja sen lajikumppanit Norjasta silkalla sisullaan.

Räntäsateessa maatilansa pihalla seisoo myös Kati Laine, joka odottaa, että raskas talvi vaihtuisi vihdoin kevääksi ja kesäksi.

”Kesällä pääsen makuullaan märehtivän lehmän kyljen lämpöön.”

Kati asuu maatilalla seitsemän lehmän, yhden sonnin ja Pihka-koiran kanssa. Hän vuokrasi tilan viime syksynä. Maatila koostuu olo- ja makuuhuoneen sekä keittiön käsittävästä pienestä vaaleasta talosta, navetasta sekä vanhasta piharakennuksesta, jonka toisessa päässä on pieni eläinsuoja. Olohuoneen ikkunasta laidunten takaa siintää järvi. Sen rannassa on pieni sauna.

Taloa ympäröivät laitumet, joilla käyskentelevät Tuulin lisäksi Twisteri, Lempi, Marmori, Silke ja Lehmis. Kaamos-sonni asuu toistaiseksi navetassa. Se on saanut nimensä tummanpuhuvasta väristä ja kaamosaikaan sattuneesta syntymäpäivästä. Panda-lehmä puolestaan elää pihapiirissä Katin erityissuojeluksessa, koska muut lehmät kiusaavat sitä.

”Panda on omaksunut kiusatun roolin eikä osaa pitää puoliaan.”

Ensiaskel navettaan

Koska Kati on kotoisin Espoosta, isojen eläinten hoito ja maatilan työt on pitänyt opetella. Hänellä on kuitenkin mielestään luontaisia taipumuksia karjapaimeneksi ja lehmäkuiskaajaksi. Rohkeutta ei myöskään puutu, sillä hänellä on kokemusta erilaisista extremelajeista.

”Rakastan hoitaa lehmiä. Tiesin sen heti, kun astuin Norjassa navettaan ensimmäisen kerran. Olen aina halunnut asua maalla, mutta aiemmin minulla ei ole ollut siihen mahdollisuutta.”

Kati valmistui sairaanhoitajaksi 1990-luvun lopulla ja työskenteli Espoossa terveyskeskuksessa kymmenen vuotta. Mielessä kajasti ajatus omasta perheestä, miehestä ja lapsista. Sopivaa miestä ei kuitenkaan löytynyt, joten Kati päätti lähteä pohjoiseen. Hän sanoi itsensä irti ja muutti Kuusamoon 2014.

Kati työskenteli Rukalla ja Levillä. Laskettelurinteissä tapahtuu paljon tapaturmia, ja Kati huomasi, että sairaanhoitajan perustaidot eivät riitä. Hän kouluttautui kipsimestariksi ja oli tyytyväinen elämäänsä ja työhönsä.

Lomilla Kati vaelsi pohjoisen luonnossa. Eräällä reissulla kesällä 2018 hän kohtasi norjalaisen miehen. Kati rakastui ja muutti pian Norjaan miehen luo. Hän sai työpaikan vanhusten hoidosta, vaikka kielitaitoa ei ollut kouluruotsia enempää.

Mies asui maatilalla, jolla oli kymmeniä nautoja. 

Kati eli aluksi rakkauden huumassa, mutta varsin nopeasti hän huomasi, ettei maatilalla ollut kaikki kunnossa. Maatilan pito oli Katin mielestä monin tavoin rempallaan eikä eläimiä hoidettu asianmukaisesti. 

”Aluksi ajattelin toiveikkaana, että kaikesta selvitään, kun vain ratkomme ongelmat yhdessä.”

Ongelmia ei kuitenkaan päästy ratkomaan, sillä Kati ei saanut vastakaikua tuodessaan niitä esille. Tilanne paheni. Kati yritti puhua vaikeuksista eläinlääkärille ja muille ihmisille, mutta nämä eivät ottaneet vakavasti hänen huoltaan eläinten tilanteesta.

Lehmien maahanmuutto

Onni ja rakkaus eivät kestäneet. Kati oli Norjassa neljä vuotta, joista viimeisen aikana parisuhteesta ei ollut jäljellä enää mitään.

”Olin siellä lopulta vain siksi, etten voinut jättää eläimiä.”

Lopulta tila lopetettiin. Kati oli viimeisissä käänteissä ottanut nautoja omiin nimiinsä, sillä hän halusi pelastaa rakkaat eläimet teurastamolta. Hän alkoi selvittää, miten hän saisi kahdeksan nautaa Suomeen. Valmista mallia ei ollut olemassa, ja vaikea oli saada myös tietoa, miten pitäisi toimia. Kukaan ei tuntunut tietävän oikeita vastauksia.

”Kukaan ei siirrä täysikasvuisia nautoja lemmikkeinä maasta toiseen. Normaalisti eläimet kulkevat siemennesteenä.”

Eläinkuljetuksille on järjestelmä, mutta se ei taipunut Katin tapaukseen. Suomen ja Norjan viranomaiset eivät kyenneet keskinäiseen vuoropuheluun vaan Katin piti toimia välittäjänä.

”Ymmärrän sairaanhoitajana epidemiologian ja eläintautien riskit, mutta yksittäiselle ihmiselle kaikki oli hankalaa.”

Järjestelmä edellytti, että naudoille on olemassa ”vastaanottava tila”, ja sen Kati vuokrasi Karstulasta. Hän muutti sinne pienen muuttokuorman kanssa elokuussa. Hänellä ei ole Karstulaan mitään kytköksiä, eikä hän tuntenut sieltä ketään ennestään. Sairaanhoitajana hän pystyi onneksi valitsemaan asuinpaikan sen mukaan, mistä löytyi sopiva tila, koska työpaikkoja on tarjolla eri puolella Suomea.

”Olen aina pitänyt Jyväskylän seudun maisemista. Täällä on myös pidempi kasvukausi kuin pohjoisessa mutta toisaalta myös kunnon talvi.”

Monien mutkien jälkeen naudat saapuivat vihdoin pyhäinpäivänä marraskuussa. Kati uskoi niiden tuloon vasta, kun kuljetusauto ajoi pihaan. Siitä hetkestä alkoi ensimmäinen talvi maatilalla. Sen Kati sanoo yllättäneen hänet housut kintuissa.

”En ole ikinä asunut yksin omakotitalossa ja kohdannut siihen liittyviä kaikkia mahdollisia teknisiä ongelmia.”

Uutta on ollut myös eläinten hoito talvella vaikeissa olosuhteissa. Hän muistelee, miten pihassa oli talvella lunta puolireiteen. Talvi ja työ kuluttivat Katin painosta 15 kiloa. Talvi oli muutenkin raskas. Katin äiti kuoli ja Pihka-koira sairastui vakavasti, mutta se on nyt onneksi toipumassa.

Naudoille piti tilata heinää ja rehua. Kati tilasi rehut vasta syksyllä, jolloin piti ostaa sitä, mitä oli jäljellä. Hän tilasi myös säilörehua, koska se on halvempaa kuin kuivattu heinä. Osa säilörehupaaleista jäätyi pakkasilla, ja hän joutui repimään niitä lehmille sormet verillä.

”Jatkuva väliaikaisuus rasittaa, joten olen joutunut opettelemaan ottamaan päivän ja asian kerrallaan. Nyt kaikki on vihdoin järjestymässä.”

Tytöt saavat valita

Kati pyrkii tarjoamaan naudoilleen mahdollisimman lajityypillistä elämää. Ne saavat olla laumassa, ja niillä on näkö- ja kosketusyhteys toisiinsa. Tytöt, kuten Kati lehmiään kutsuu, ovat koko talven saaneet valita, ovatko ne ulkona vai sisällä. Niille on kasvanut paksu talvi­karva. Kati on huomannut, että ne hakeutuvat sisälle vasta, kun pakkasta on yli viisitoista astetta.

Kaamos-sonni ei pääse laitumelle lehmien seuraan ennen kuin se on kastroitu, sillä Katin ei ole tarkoitus päästää eläimiään lisääntymään. Kaamos jäi vasikkana kastroimatta, eikä aikuista sonnia pysty noin vain kastroimaan. Kati yrittää löytää nyt eläinlääkärin, joka kastroisi täysikasvuisen sonnin.

Aikuinen sonni ei ole helppo hoidettava ja käsiteltävä, mutta Kati kokee olevansa siitä vastuussa.

”Kaamos on Twisterin poika, enkä voinut jättää sitä Norjaan.”

Etätyö on pelastus

Kati työskentelee sairaanhoitajana ­Keski-Suomen hyvinvointialueen digipalveluissa. Neljänä päivänä viikossa hän tekee etätyötä hoidon tarpeen ar­vioinnissa, ja yhtenä päivänä hän on lähityössä Karstulan terveyskeskuksessa. Kati kiittää esihenkilöä ja työnantajaa joustavuudesta, koska se mahdollistaa hänen elämäntapansa.

Etätyö onnistuu keittiön pöydän äärestä, josta hän voi samalla pitää silmällä lehmiään.

”Kaipaan suoraa potilastyötä ja erityisesti kipsaamista. Etätyö on tässä elämäntilanteessa kuitenkin pelastus, koska näin pystyn olemaan kotona eläinten kanssa suurimman osan ajasta. Teen kahdeksan tuntia sairaan­hoitajan työtä ja neljä tuntia lapioin lantaa.”

Kati tietää, että monet pitävät hänen elämäänsä maatilalla järjettömänä. Hän on samaa mieltä.

”Päätökselleni ei ole järkiperäisiä perusteita. Minulla on lemmikkeinä kahdeksan nautaa, jotka elävät kanssani loppuelämänsä. He ovat elämäntehtäväni ja perheeni.”

”Otin riskin ja luovuin lähes kaikesta omaisuudestani. Luovuin hiljakkoin myös autosta. Kaupassa käyn asiointitaksilla ja naapureiden avulla.”

Kati ei miellä olevansa eläinsuojelija eikä hän ole perustanut eläinten turvakotia, vaikka niiden toimintaa arvostaakin.

”En pystyisi vastaanottamaan kaltoinkohdeltuja eläimiä sen jälkeen, mitä koin ja näin Norjassa.”

Vaikka Katin valinnoissa ei ole järkeä, hän on päättänyt tehdä niistä hyvän jutun. Hän laittoi elämänsä ja eläimensä likoon heti Suomeen tul­tuaan ja pyysi sosiaalisessa mediassa apua saadakseen eläimille ja itselleen katon pään päälle. Avunpyyntö poiki lehtijuttuja, ja lehtijutut puolestaan herättivät tuntemattomissa ihmisissä halun auttaa. Esimerkiksi palvelumuotoilun opiskelijat Savonia-ammattikorkeakoulusta tekivät Katin maatilalle verkkosivut opintonäytetyönään.

Posti toi myös kuoria, joissa oli käteistä rahaa.

”Osoitteena oli ’Kati ja lehmät jossain päin Karstulaa’. En voinut vastaanottaa rahaa näin, joten oli perustettava yhdistys.”

Kati on rakentamassa maatilastaan Kati’s Pet Farm -nimistä konseptia. Se rakentuu erityisesti Kaamos-sonnin ja Panda-lehmän persoonien ympärille.

”Haluan tarjota vastineeksi jotain ihmisille, jotka auttavat ja tukevat minua.”

Yhdistyksen kautta Kati voi järjestää poliisin luvalla pienkeräyksiä. Viimeisin keräys tuotti 3 700 euroa, ja hän osti koko rahalla eläimille ruokaa. Keräyksen tuoton käytöstä pitää esittää poliisille tilitys.

”Norjassa olisin pystynyt elättämään itseni ja eläimeni sairaanhoitajan palkalla, mutta Suomessa se ei riitä.”

Uusia muistoja

Kati kokee, että hän on löytänyt paikkansa Karstulassa ja pystyy nyt puhdistautumaan Norjan kokemuksistaan. Hän rakentaa menneisyyden kokemusten ja muistojen tilalle uusia. Hän pursuaa ideoita siitä, miten nivoa maatilansa ja nautansa osaksi kyläyhteisöä niin, että elämäntapa olisi oikeasti mahdollinen.

Isojen eläinten hoito maadoittaa hetkeen. Niiden kanssa on pakko ­keskittyä siihen, mitä tekee ja missä eläin on.

”Ihminen kaipaa hetkessä elämistä ja lannanhajua.”

Sairaanhoitajana Kati pohtii myös sitä, miten hänen kokemuksensa voisivat auttaa muita. Yksi vaihtoehto on tehdä podcast. Kati tunnistaa tarvitsevansa apua myös itse, jotta toipuisi Norjan-kokemuksistaan. Hän on saanut työterveyshuollosta maksusitoumuksen psykoterapiaan.

”Tähän asti olen edennyt selviytymisvaihteella, mutta jossain vaiheessa minun pitää uskaltaa mennä sinne, missä vielä on pimeää.”