Oululaisesta kätilöstä on kuoriutunut vajaassa vuodessa kansainvälinen opiskelija.
– Työskentelin lähes 20 vuotta kätilönä Oulussa. Koin aina, että kykyni auttaa ihmisiä oli liian rajallinen. Minua kiinnosti ihminen kokonaisuutena, ei vain perinteisestä kätilön näkökulmasta.
Se oli syy, miksi Pirkko lähti opiskelemaan ihmisyyttä.
Kului kauan ennen kuin elämänmuutoksen tarve valkeni Pirkolle. Piti käydä läpi perustavanlaatuisia kysymyksiä, kuten miksi työ ei tunnu hyvältä.
– Olin suurimman osan työurastani sisäisenä sijaisena. Pääsin töihin heti koulusta ja halusin oppia koko ajan lisää. Aina kun tuntui, että osaan tämän, halusin muualle. Ehkä siksi ajauduin sisäisen sijaisen työhön.
Pirkko työskenteli synnytyssalissa, leikkaussaleissa, osastoilla ja perinnöllisyyspoliklinikalla. Uuden oppiminen piti mielenkiintoa yllä. Kunnes tuli hetki, ettei työ tuntunut enää oikealta.
– Aloin katselemaan itseäni jotenkin kriittisesti. Tuntui, että mikään, mitä tein, ei riittänyt.
Pirkosta tuntui, ettei hän osannut tehdä työtään oikealla tavalla. Ettei hän ollut riittävän taitava kohtaamaan ihmisiä.
– Teknisesti osasin työni hyvin, mutta en tiennyt, olivatko asiakkaat tyytyväisiä. Miltä heistä tuntui ja mitä he oikein ajattelivat.
– Koulusta valmistuttuaan on noviisi, mutta työkokemuksen myötä tulee ammattilaiseksi ja alkaa ymmärtää, miten vajavainen on.
Pirkko ryhtyi tutkimaan yliopistojen tarjontaa. Hän tulosti netistä eri tutkintojen opintosisältöjä ja kirjalistoja.
– Tutkin kirjoja kirjastossa. Useista tiesin, että ei, tätä en jaksaisi lukea, tämä ei kiinnosta tai tämä on liian vaikeaa. Sitten löysin kulttuuriantropologian kirjat. Ne kolahtivat. Istuin lattialle ja ahmin niitä jo kirjastossa.
Noina aikoina Pirkko kävi myös työpaikkapsykologin luona. Keskustelut saivat Pirkon tajuamaan, että ahdistus ja riittämättömyyden tunteet johtuivat omista ajattelutavoista.
– Tajusin, että minun pitää etsiä vastauksia itsestäni, ei esimerkiksi ulkoisista olosuhteista.
Koulusta valmistuttuaan on noviisi, mutta työkokemuksen myötä tulee ammattilaiseksi ja alkaa ymmärtää, miten vajavainen on.
Opinnot vahvistivat tunnetta. Pirkko ymmärsi vastaavansa hyvin työnantajan vaatimuksiin, mutta hän ei riittänyt itselleen.
Opiskelu auttoi Pirkkoa myös ymmärtämään, ettei hoitotyössäkään ole mustavalkoisesti oikeaa ja väärää. Potilaat eivät ole täydellisiä, hoitajakaan ei ole, ja se on vain inhimillistä.
Vähitellen Pirkko koki olevansa valmiimpi kohtaamaan potilaita.
– Jokaiselle riittää, että yrittää parhaansa. Mihinkään asiaan ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa.
Opiskelujen jälkeen Pirkko keskittyi tuttuun työhönsä, mutta pikkuhiljaa riittämättömyyden tunteet palasivat.
– Työn rutiinit supistivat ajatteluni nopeasti. Tein työni tunnollisesti, mutta ajatukseni pyörivät toistuvasti samojen aiheiden ympärillä. Jotenkin sitä unohtaa, että oman konttorimme ja työpäivämme ulkopuolella on koko maailma.
Pirkko huomasi viihtyvänsä potilaiden kanssa, joilla oli henkisesti raskasta tai psyykkisiä vaikeuksia.
– Olin tottunut siihen, että sairaalassa pyydetään apua psykiatriselta yksiköltä, mutta se alkoi tuntua kummalliselta lokeroinnilta. Miksi yksi hoitaa fysiikkaa ja toinen psyykettä? Miksi ihminen jakautuu kahteen, vaikka on yksi?
– Siitä sain jälleen inspiraation, että hei, minähän voin opiskella lisää!
Pirkko löysi itsensä toistamiseen opinpolulta. Se polku johti Espanjaan saakka.
– Meillä on ollut lomakoti Espanjassa jo useamman vuoden ajan. Mies oli puhunut pitkään, että mennään talveksi Espanjaan. Siihen saakka olin torpannut idean, sillä se oli tuntunut mahdottomalta. Olinhan työelämässä, miten voisin lähteä.
Miksi yksi hoitaa fysiikkaa ja toinen psyykettä?
Uusia opintoja netistä etsiessään Pirkko törmäsi Aurinkorannikon Sofia-opistoon, joka on Jyväskylän yliopiston kumppanuusoppilaitos.
– Tajusin, että vihdoin voimme toteuttaa elämän Espanjassa. Voin ottaa töistä virkavapaata ja opiskella psykologiaa täällä.
Psykologian opinnot ovat sujuneet mallikkaasti. Pirkko otti Suomesta mukaansa kirjoja, ja jonkin verran opinnoissa voi käyttää e-kirjoja. Luentoja voi seurata netistä. Suomessa ei tarvitse käydä opintojen takia välttämättä lainkaan. Pirkko on käynyt Suomessa vain yhdessä tentissä.
– Sofia-opistolta saa apua opiskeluun. Tapaamme siellä joka toinen viikko opettajan, mikä rytmittää opiskelua hyvin.
Pirkon tavoite on saada kasaan 35 opintopistettä. Sillä pääsisi mukaan psykoterapeuttikoulutukseen.
– En tiedä, lähdenkö siihen vai jatkanko aineopintoihin.
Varmaa kuitenkin on, että opiskelu jatkuu.
– Tämä on ollut hurjan mielenkiintoista. Kätilöopinnot ovat fysiologiaa, jonka taustalla on lääketiede. Kulttuuriantropologia tarkastelee ihmistä osana kulttuuria. Nyt saan paikalleen kolmannen palan, ihmisen psykologisen olemuksen.
Pirkko on iloinen, että opiskelee juuri Espanjassa. Vieras kulttuuri antaa näkökulmaa erilaisuuteen.
– Ajattelemme helposti, että meidän tapamme ovat normaaleja ja muiden epänormaaleja. Mutta normaalius on jokaisen henkilökohtainen normaali, sellainen miksi sen käsitämme.
Pirkko on oppinut, että espanjalaisessa kulttuurissa kysymykseen vastataan ensin myöntävästi, esimerkiksi että totta kai sopii. Espanjalainen kuitenkin olettaa, että keskustelu jatkuu ja hetken päästä voi selvitä, että ei sovi sittenkään.
– Me voimme ihmetellä, miksi espanjalainen lupaa vaikka mitä, mutta ei tee kuten lupaa. Mutta hän ei halua tyrmätä toista, vaan olla ystävällinen.
Täällä tervehditään kaikkia. Täällä jutellaan. Suomessa olemme kovin aikataulurajoittuneita.
Espanjassa kaikkeen kuluu aikaa, sillä ventovieraatkin pysähtyvät juttelemaan toistensa kanssa – missä tahansa, vaikka liikenneympyrässä.
– Ja se ei haittaa ketään, se mielletään normaaliksi. Minusta se tuntuu inhimilliseltä. Täällä halutaan pitää yllä hyvää ilmapiiriä. Tarvitaan aikaa, että kohtaamisessa saa kuulla huonoja uutisia.
Pirkko ymmärtää, että kulttuurista toiseen ei voi viedä asioita noin vain, mutta jos voisi, hän haluaisi tuoda Suomeen lähimmäisenrakkautta.
– Suomessa valtio on sosiaaliturva, Espanjassa se on perhe. Täällä tervehditään kaikkia. Täällä jutellaan. Suomessa olemme kovin aikataulurajoittuneita emmekä ehdi juttelemaan.
Tietysti olosuhteetkin vaikuttavat. Espanjassa vietetään paljon aikaa ulkona, mutta Suomessa jäätyy pystyyn, jos jää juttelemaan 20 asteen pakkaseen. Suomalaiset käpertyvät mieluummin lämpimiin koteihinsa, ja niin Pirkkokin teki vielä hetki sitten.
– Olin asunut koko elämäni Oulussa, enkä kuvitellut muuttavani sieltä ikinä pois. Olin 21-vuotias saadessani lapsen, mikä sekin sitoi minua kotikaupunkiini.
– Ja äitini oli perushoitaja, joten ajatus sairaalassa työskentelystä tuntui tutulta.
Oulussa oli koti, perhe, ystävät ja työ. Kaikki oli turvallisen tuttua.
Kunnes Pirkko löysi polkunsa pään, mikä ravisteli elämän uuteen järjestykseen.
– Toivon, että jokainen etsisi sisäistä motivaatiotaan ja suuntautuisi sen mukaan. Motivaatio ei tipahda syliin vahingossa. Itse olen kokeillut monenlaista, etsinyt ja löytänyt.
Teksti Mervi Sensio
