Juho Heikka, 27, on tatuoinut käsivarteensa ”taistele oikeudenmukaisuuden puolesta”. Se on hänen johtotähtensä.
Juho vuonna 2006. Kuva: Juho Heikan kotialbumi
"Kasvoin maaseudun rauhassa Taipalsaarella. Idyllistä lapsuuttani varjosti se, että minua kiusattiin alaluokilla. Kiusaajina olivat opettajat, jotka ottivat minut silmätikukseen. Tilanne laukesi, kun vaihdoin pienestä kyläkoulusta kirkonkylän kouluun.
Yläasteella sairastuin keskivaikeaan masennukseen. Se oli osittain sellaista nuoruuden kipuilua. Elämä tuntui tyhjältä ja synkältä. En jaksanut aina edes nousta sängystä ja lähteä kouluun.
Onneksi vanhempani olivat valveutuneita ja hakivat minulle ammattiapua. Hoitokontaktit eivät vain onnistuneet – tuntui, ettei terapeuteilla ollut minkäänlaista käsitystä nuoren ihmisen elämästä.
Lopulta löytyi yksityinen terapeutti, jonka kanssa synkkasi. Muistan, kun istuin hänen vastaanotollaan ja vannoin nuoruuden ehdottomuudella, että tulen aina näyttämään tältä. Olin gootti mustassa pitkässä tukassa ja mustissa vaatteissa. Mitä synkemmissä vesissä uin, sitä parempi minun oli olla.
Pahinta masennusvaihetta kesti puolisen vuotta. Lopulta kyllästyin ja ilmoitin, että nyt lopetan lääkkeet. Siitä lähti toipuminen.
Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset jättivät minuun positiivisen jäljen monessa mielessä. Minulla on korostunut halu oikeudenmukaisuuteen ja reiluun peliin. Kokemuksista kumpusi myös kipinä auttaa nuoria ja hakeutua hoitoalalle.
Lähihoitajaopinnot olivat kiinnostavia, ja opimme vaikka mitä hienoa. Opinnot ja työkokemukset vanhustenhoidosta kasvattivat minua. Joutuu tekemään aikamoista itsetutkiskelua, kun kohtaa kuoleman jo alaikäisenä.
Päätös hakea jatko-opintoihin kypsyi armeijassa. Hain myös ensihoitajaksi, sosionomiksi ja terveydenhoitajaksi. Lopulta päädyin sairaanhoitajan opintoihin, ja se oli oikea valinta ammatin laajuuden ja mahdollisuuksien vuoksi.
Opiskeluvuodet Saimaan ammattikorkeakoulussa olivat elämäni parasta aikaa. Valmistuin sairaanhoitajaksi – ihme kyllä – tavoiteajassa jouluna 2014. Minulle kertyi 40 ylimääräistä opintopistettä.
Minusta kuoriutui vaikuttaja jo ammattikoulussa, kun tempauduin mukaan opiskelijayhdistystoimintaan.
Tänä vuonna lähdin myös kunnallispolitiikkaan. Se kävi luontevasti, sillä vanhempani ovat aina toimineet paikallispolitiikassa jollakin tasolla. Nyt on minun vuoroni kantaa korteni kekoon.
Olin kunnallisvaaleissa ensimmäistä kertaa ehdokkaana ja pääsin heti läpi keskustan listoilta. Menestys yllätti.
Ammattiyhdistystoiminta kiinnostaa kovasti ja siihen panostan tulevaisuudessakin. Nyt olen ammattiosastoni hallituksessa varajäsenenä ja kierrän kenttää Tehyn tutorina.
Työskentelin Laptuote-säätiöllä yksilö- ja ryhmävalmentajana sekä Eksotella ohjaajana nuorten parissa ennen kuin siirryin nykyiseen työpaikkaani Saimaan Kriisikeskukseen.
Teen toistaiseksi 50-prosenttista työaikaa, mutta työ muuttuu myöhemmin täysipäiväiseksi. Kriisityö on haastavaa ja mielenkiintoista. Kohtaan työssäni kaikenikäisiä ihmisiä, jotka kärsivät muun muassa uupumuksesta, parisuhdeongelmista ja traumoista. Vastaan meillä myös verkkokriisityöstä.
Olen tatuoinut toiseen käsivarteeni tekstin Working class hero ja toiseen Fight for justice. Niissä kiteytyy se, mikä haluan olla ja mitä haluan tehdä. Ihmisten auttaminen ja mielenterveysasiat ovat minulle tärkeimpiä kaikista.
Etsimme juuri avopuolisoni kanssa taloa Taipalsaarelta. Haaveilen arkielämästä, johon kuuluu omakotitalo, muksut ja koira.
Onnellisimmillani olen Harley Davidsonini selässä sekä silloin, kun asiat loksahtavat oikeille radoilleen."
