Camilla hoitaa koronapotilaita Yhdysvaltain koillisrannikolla

Kun Camilla Nagalingam hoitaa koronapotilaita Yhdysvalloissa, taukoihin ei jää juuri aikaa.

Kuvateksti
Sairaanhoitaja Camilla Nagalingam on kotiutunut New Yorkin kupeeseen. Kuvat: Camilla Nagalingamin kotialbumi

Kaksitoistatuntisen työvuoron aikana koronapotilaita hoitava sairaanhoitaja voi pitää yhden puolen tunnin tauon.

 – Silloin käyn vessassa ja syön kasvislounaan, kertoo sairaanhoitaja Camilla Nagalingam.

Kysymys on poikkeusjärjestelystä tartuntavaaran vähentämiseksi. Tavallisesti työvuorossa yksi tunnin ja yksi vartin tauko.

Raumalta lähtöisin oleva Camilla on hoitanut tämän kevään koronapotilaita New Jerseyssä, Yhdysvaltojen koillisrannikolla. Hän työskentelee New Yorkin kupeeseen Meadowlandsin messukeskukseen rakennetussa kenttäsairaalassa, jossa on 250 vuodepaikkaa. Huhtikuun alusta lähtien siellä on hoidettu toipuvia ja keskivaikeista oireista kärsiviä covid-19-potilaita.

Camilla arvostaa työtään.

– Tämä on minulle kutsumusammatti. Sanoin jo 5-vuotiaana, että minusta tulee maailmanparantaja ja hoitaja.

Camillan kokemusten perusteella Yhdysvalloissa on helppo päästä sairaanhoitajan töihin, sillä osaajista on kasvava pula. Muutettuaan maahan vuonna 2006 Camilla teki aluksi keikkahommia muun muassa myyjänä, lapsenvahtina ja mallina. Ennen hoitotyöhön hakeutumista piti läpäistä ulkomaisilta sairaanhoitajilta vaadittava testi.

Ensimmäiset kahdeksan kuukautta olivat tiukkaa opiskelua.

– Testi oli tosi vaikea. Välillä itkinkin, mutta sain kuin sainkin testin läpi.

Ensimmäiset viisi vuotta Camilla sanoo toimineensa kuin ujo suomalainen, joka tyytyy siihen, mitä toinen tarjoaa. Kokemuksen myötä hän oppi, miten Yhdysvalloissa toimitaan.

– Täällä kannattaa itse neuvotella omista työvuoroista, työajan pituudesta ja palkasta. Kun työkokemusta kertyy, pystyt nousemaan manageriksi.

Managerin eli suomalaisittain osastonhoitajan tehtäviin kuuluu huolehtia monenlaisista teknisistä asioista, kuten siitä, että henkilöstön käyttämät suojaimet ovat kunnossa.

– Hän kantaa vastuun potilasturvallisuudesta ja huolehtii, että henkilöstön luvat ovat kunnossa. Olen tehnyt töitä managerina, mutta se ei ole minun juttuni.

Camilla kertoo, että esimiehet voivat joutua tekemään isomman palkkansa eteen todella pitkiä työpäiviä. Yhdys­valloissa ei ole mitenkään tavatonta, että töihin lähdetään aamuviideltä ja kotiin palataan vasta iltakymmeneksi.

– On totta, että monet amerikkalaiset ovat työhulluja, workaholics.

Camillalta meni samaiset viisi vuotta sen oppimiseen, mistä työpaikalla saa – ja varsinkin mistä ei saa – puhua. Ehdoton ykkönen on politiikka.

– Yllättävän monet täällä tykkäävät Donald Trumpista, vaikka hänellä ei minusta ole mitään osaamista virkansa hoitamiseen. Hänen esiintymisensä hävettää. Uutiset ovat koko ajan niin täynnä Trumpia, että olen lopettanut kokonaan niiden seuraamisen. Somen kautta saan väistämättä tietää jotain hänen tekemisistään.

Camilla tunnistaa jo itsessään amerikkalaisuutta. Se sopii yhteen hänen itsenäisen ja tarkan luonteensa kanssa. Hän haluaa, että asiat tulevat tehtyä oikein.

– Jos aiheutat töissä ongelmia, se on kolme varoitusta ja ulos.

Toisaalta vääryyteen ei pidä alistua. Jos työelämässä joutuu vääryyden kohteeksi, avuksi kannattaa ottaa oma lakimies.

– Jos olet oikeassa, lakimiehen avulla pystyt pitämään puolesi. Suurissa sairaaloissa on myös ammattiliittojen edustajia, jotka tulevat puolustamaan tarvittaessa.

Camillan mielestä työpaikoilla pitäisi puuttua rohkeammin työpaikkakiusaamiseen. Hän on huomannut, että etenkin vanhemmat, johtavassa asemassa olevat sairaanhoitajat purkavat väsymystään ja pahaa oloaan pompottamalla nuorempia.

– Ja osastonhoitajat ovat yleensä nuoria eivätkä uskalla puuttua. Vähän aikaa sitten eräs hoitaja valitti, etten ole noudattanut lääkärin antamaa ohjetta. Soitin managerille illalla työvuoron jälkeen. Hän osasi lohduttaa, että näin käy helposti, kun hoitotyötä tehdään 24/7. Siitä tuli hyvä mieli.

Muuten Camilla kehuu nykyisiä työkavereitaan. Töitä tehdään tiiminä hyvässä yhteishengessä.

– Perustamme varmasti Facebook-ryhmän ja vaihdamme kuulumisia tämän korona-ajan jälkeenkin.

Camilla ei osaa sanoa, milloin kenttäsairaala puretaan. Huhtikuun alussa potilaita oli 80, toukokuun puolivälissä enää 20.

– Todennäköisesti tulee uusi aalto, sillä eihän koronavirus mihinkään yhtäkkiä häviä.

Amerikassa voi päästä parempaan ­elintasoon kuin Suomessa, Camilla sanoo. Pari vuotta sitten hän osti omakotitalon. Kotona on kaksi koiraa ja työmatkat Camilla kulkee omalla autolla.

Camilla laskeskelee, että hänen keskipalkkansa on lähes tuplaantunut 15 vuodessa. Myös koronapotilaiden hoitaminen nostaa palkkaa.

Toisaalta Camilla on sitä mieltä, että Amerikkaa ja Suomea ei pitäisi verrata keskenään. Yhdysvallat on iso maa, johon mahtuu kaikenlaista laidasta laitaan. Esimerkiksi hän ottaa terveysvakuutuksen, jonka piiriin kaikki eivät pääse. Camilla maksaa vakuutuksestaan 20 dollaria eli noin 18 euroa kuukaudessa.

 – Pääsen sillä hammaslääkäriinkin. Mutta on niitä huonojakin vakuutuksia.

Camilla suunnittelee, että voisi tehdä nykyisen työnsä lisäksi toista työtä yksityisen sairaalan heräämössä, jossa hän on työskennellyt aiemminkin. Hän miettii myös jatkokoulutusta. Neljän vuoden lisäoppi antaisi mahdollisuuden perustaa vaikka oman vastaanoton lääkärin alaisuudessa.

Onko jotain, mitä Camilla kaipaa suomalaisesta työelämästä? Vastaus tulee heti.

– Pitkiä lomia. Niiden aikana pystyin käymään täällä Amerikassa, kun olin vielä töissä Tyksin sisätautiosastolla. Amerikassa lomaa on vain kolme viikkoa vuodessa.

Ensimmäisillä matkoillaan Camilla vieraili Yhdysvaltoihin muuttaneen siskonsa luona. Tämä oli muuttanut maahan löydettyään amerikkalaisen muusikkopuolison Pori Jazzista.

Camillan hurmasi New York.

– Tuntui, että se on maailman ihanin paikka. Se moninaisuus: Pikku-Italia, Chinatown ja Harlem. Paljon ihmisiä ja ihania museoita.

Nykyään Camillaa viehättää Woodstockin luonto, joka muistuttaa Suomea.

Suomen ja sukulaisten ikävää Camilla lievittää pitämällä säännöllistä yhteyttä Facetimen avulla. Viime jouluna hän yllätti vanhempansa.

– Ilmestyin oven taakse ilmoittamatta mitään etukäteen. Voi sitä riemua!

Edellisestä käynnistä oli ehtinyt kulua jo viisi vuotta. Suomen-tuomisina hän toi salmiakkia ja Pätkiksiä, mutta nyt ne ovat loppu. Varastoja oli tarkoitus täydentää tänä kesänä, mutta korona tuli väliin.

– Olisin ottanut töistä kuukauden vapaata.

Suunnitelmissa on ollut myös hyväntekeväisyystyömatka omalla kustannuksella Guatemalaan ja joogamatka Brasi­liaan, mutta nyt nekin saavat odottaa.

Ihmisten ja salmiakin lisäksi Camilla kaipaa Suomesta yhtä asiaa. Se on – yllätys, yllätys – sauna.

Kuntosalilla olisi sauna, mutta sali on ollut koronan takia kiinni.

– Kanadasta voisi ostaa saunan 4 000 dollarilla, Camilla naurahtaa.

 

Yhdysvaltojen kirjava terveydenhuolto

  • Kaikki kansalaiset eivät pääse Yhdys­valloissa julkiseen terveydenhuoltoon. Suurin osa väestöstä on jonkin terveys­vakuutuksen piirissä, mutta osa on ­kokonaan vakuutusten ulkopuolella.
  • Presidentti Barack Obaman mukaan nimetty Obamacare-uudistus puolitti ilman sairausvakuutusta olevien määrän vuonna 2010.
  • Sairausvakuutuksen hintaan ja laatuun vaikuttavat muun muassa ikä, osavaltio, tulot ja elintavat, kuten tupakointi.
  • Sairaaloilla on velvollisuus hoitaa kaikki ­potilaat hätätapauksissa, mutta hoito­velvoite lakkaa hengenvaaran väistyttyä.
  • Terveydenhuoltoa sääntelee osittain liittovaltio ja osittain osavaltiot. Erot eri puolilla maata ovat suuria.
  • Yhdysvaltain terveydenhoitojärjestelmä on ylivoimaisesti maailman kallein.
  • Yhdysvallat on koronatapausten määrässä ykkössijalla maailmassa. Presidentti Donald Trump on syyttänyt Kiinaa ja WHO:ta koronaviruksen leviämisestä. Hän on myös ehdottanut virusta vastaan jopa hengenvaarallisia toimia, kuten desinfiointiaineen piikittämistä kehoon.

Lue lisää:

Keniaan asettuneen Violan ensimmäinen projekti oli puuro