Ei ainakaan hoitoalalle. Näin Ulrika Huurinainen nuorena ajatteli. Hänen suvussaan oli paljon hoitajia ja siksi hän halusi jotain muuta. Tuo jokin muu oli musiikki.
Musa- ja lauluhommat veivät hänet mennessään jo lukioiässä. Ulrika oli solistina tanssiorkesterissa, joka kantoi hänen nimeään. Hänen silloinen aviomiehensä soitti bändissä haitaria. Yhtyeen lisäksi pariskunnalla oli musiikkialan yritys, joka muun muassa pyöritti tanssilavatoimintaa.
”Huomasin kuitenkin, että laulajan työ ja taloudellinen epävarmuus sopivat huonosti yhteen sen kanssa, että oli pienet lapset kasvatettavana.”
Niinpä musahommat saivat jäädä sivutoimiseksi, ja Ulrika hakeutui autonpesijäksi joensuulaiseen linja-autoyhtiöön.
Kaasu pohjassa perille
Kun linja-autojen siivous ulkoistettiin, Ulrika päätti hakea linja-autokuljettajan koulutukseen Savonlinnaan.
”Muistan, kun kerroin asiasta työkaverille. Hän sanoi, että miten sinä voit sinne muka mennä, kun ei sinua ole vielä valittukaan. Minä menen sinne, vastasin. Ja niin minä menin.”
Kiire oli koko ajan. Kaasupolkimessa oli tasan kaksi asentoa.
Valmistuttuaan Ulrika ajoi paikallisliikenteen linjaa Joensuussa. Linja oli vaativa: pitkä reitti, tiukka aikataulu ja paljon matkustajia.
”Kiire oli koko ajan. Kaasupolkimessa oli tasan kaksi asentoa – se oli joko ihan pohjassa tai sitten ihan ylhäällä. Koin tyydytystä, kun pysyin aikataulussa ja sain kuskattua vaikkapa Tikkamäelle, Pohjois-Karjalan keskussairaalaan, töihin menevät hoitajat ajoissa työpaikalle.”
Pahimpia olivat talviliukkaat. Huonosti hiekoitetuissa mäissä iso ja painava linja-auto meni, miten halusi. Peltikolareitakin sattui. Vaikka mikään niistä ei ollut Ulrikan vika, naiskuljettaja sai kuulla kuittailuja miespuolisilta kollegoilta.
”Pojat kiusasivat, että sieltä se meidän Ruttu-Liisa tulee. Se oli semmoista hurttia huumoria.”
Ulrika tykkäsi ihmisläheisestä työstään. Hän oppi tuntemaan matkustajia nimeltä. Moni jäi istumaan etupenkkiin ja kertoi läpi huolensa ja terveysasiansa.
”Siinä sai laajan katsauksen erilaisista ihmiskohtaloista.”
Ummikkona vuodeosastolle
Ura jatkui koululaisliikenteen kuljettajana. Siitäkin Ulrika tykkäsi.
Hänen niskassaan oleva välilevyn pullistuma oli kuitenkin toista mieltä. Staattinen asento, ratin pyöritys ja tiellä olevat töyssyt tekivät kipeää. Ulrika joutui jäämään sairauslomalle, joka venyi lopulta vuoden mittaiseksi.
Piti alkaa miettiä uutta alaa, ja silloin Ulrika päätti, että se olisi hoitoala. Eläkevakuutusyhtiö ei ollut valmis maksamaan niin pitkää uudelleenkoulutusta kuin sairaanhoitajaopinnot olisivat vaatineet, mutta rahoitus järjestyi toista kautta.
”Ansiosidonnaisellahan voi opiskella, kunhan sopii asian te-keskuksen kanssa.”
Jotta Ulrika pystyi hakemaan ammattikorkeakouluun, piti vielä suorittaa lukio loppuun. Häneltä ei onneksi puuttunut kuin yksi äidinkielen kurssi.
Pääsykokeet olivat keväällä 2019, ja opinnot Ulrika aloitti seuraavana syksynä.
Kun hän meni ensimmäiseen harjoitteluunsa terveyskeskuksen vuodeosastolle, elettiin koronakevättä. Siun sotessa tehtiin päätös, että opiskelija voi halutessaan suorittaa harjoittelun työsuhteessa. Näin harjoittelut voitiin turvata.
”Menin täysin ummikkona töihin ilman mitään kokemusta hoitotyöstä. Voin vain kuvitella, miten kauhuissaan osaston työntekijät olivat. Mutta se lähtikin sujumaan. Huomasin heti, että tämä on minun juttuni. Tuntui luontevalta olla lähellä potilaita ja koskettaa heitä.”
Vaativa vatsaelinkirurgia
Ulrika valmistui kolmessa vuodessa, kesäkuussa 2022. Siitä lähtien hän on työskennellyt Pohjois-Karjalan keskussairaalan vatsaelinkirurgian osastolla.
”Menin osastolle syventävään harjoitteluun. Lupauduin saman tien jäämään sinne myös kesätöihin. Se alkoi kaduttaa, kun tajusin, miten vaativasta osastosta on kyse. Potilaat ovat usein monisairaita, leikkaukset ovat isoja ja komplikaatioita tulee paljon.”
Perehdytys oli kuitenkin hyvää ja Ulrikan motivaatio korkealla. Hän on viihtynyt työssään, jonka hän kokee merkitykselliseksi.
”Meillä on aivan huippu työyhteisö. Paljon kokeneita hoitajia, joilta voi kysyä. Lääkärit ovat helposti lähestyttäviä ja luottavat hoitajien ammattitaitoon.”
Osaston potilasta 80 prosenttia on päivystyksellisiä eli niin sanottuja akuutteja vatsoja, esimerkiksi umpisuoli-, sappikivi- ja verenvuotopotilaita. Myös erilaisista syöpäleikkauksista toipuvia on paljon.
Viime vuoden marraskuussa Ulrika palkittiin Suomen Sairaanhoitajien Nouseva tähti -tunnustuksella. Palkinnon tavoitteena on nostaa esiin uransa alussa olevia sairaanhoitajia, joilla on myönteinen asenne työhönsä. Ulrika sai kiitosta valoisuudestaan ja positiivisuudestaan.
Vaikka palkinto tuli hänelle täytenä yllätyksenä, hän miettii, että erilaiset ammatit ovat antaneet ainakin elämänkokemusta ja oppia kohtaamisesta. Ja lisäksi varmuutta siitä, että asioilla on taipumus järjestyä.
”Itse asiassa, linja-autonkuljettajan ja sairaanhoitajan työssä on paljon samaa. On ihmisten kohtaamista ja heidän kuuntelemistaan. Molemmissa ollaan myös vastuussa ihmishengistä.”
