Urologin vinkit eturauhasvaivaan – lääkkeitä kahta tyyppiä

Eturauhasen liikakasvu heikentää miehen elämänlaatua, mutta elintapojen muuttaminen voi helpottaa oireita.

Kuvateksti
Muutokset eturauhasessa haittaavat rakon toimintaa ja vaikeuttavat virtsan eritystä.
Kuva: iStock

Yöllä pitää ravata vessassa, virtsaamisen aloitus on vaikeaa ja virtsasuihku heikko, rakko tyhjenee huonosti ja jälkikäteen tiputtelee. Hankaluudet johtuvat miehen eturauhasen liikakasvusta (prostatahyperplasia).

Liikakasvu liittyy vanhenemiseen ja perintötekijöihin. Liikakasvu on todettavissa 80 prosentilla yli 60-vuotiaista miehistä, ja noin 40 prosenttia heistä kärsii liikakasvun aiheuttamista oireista.

Eturauhanen sijaitsee virtsarakon alapuolella, ja rakosta lähtevä virtsaputki kulkee eturauhasen läpi. Eturauhasen pääasiallinen tehtävä on tuottaa rauhaseritettä, joka toimii siittiöiden liukasteena ja ravinteena.

Kasvaessaan eturauhanen ahtauttaa virtsaputkea. Lisäksi kasvu vaikuttaa virtsarakon kaulan ja rauhasen lihaksiston toimintaan.

Muutokset haittaavat rakon toimintaa ja vaikeuttavat virtsan eritystä. Kerääntymisongelmat ilmenevät tihentyneenä virtsaamistarpeena ja pahimmillaan pidätyskyvyn häiriöinä.

Anatomiapiirroskuva eturauhasen sijainnista.
Eturauhanen sijaitsee virtsarakon alapuolella. Eturauhasen pääasiallinen tehtävä on tuottaa rauhaseritettä, joka toimii siittiöiden liukasteena ja ravinteena.

Milloin lääkäriin?

Lääkäriin menoa ei pidä viivytellä, sillä pitkälle kehittyessään virtsaamisvaikeudet johtavat tarpeettomaan ponnisteluun ja pidätyskyvyn heikkenemiseen.

Pahimmillaan voi kehittyä virtsa­umpi, jolloin virtsaaminen ei onnistu ilman apuvälineitä.

 ”Krooninen virtsaumpi vaikeuttaa virtsarakon supistumiskykyä, heikentää munuaisten toimintaa sekä altistaa tulehduksille ja rakkokiville”, sanoo urologi Erik Veskimäe Mehiläisestä.

Jos virtsaamisvaikeudet kehittyvät nopeasti, potilas on alle 50-vuotias tai virtsassa on verta, lääkäriin on mentävä, jotta suljetaan pois virtsaummen, virtsarakon syövän ja eturauhassyövän mahdollisuus.

Seuranta riittää, jos oireet eivät juuri haittaa arkea.

Vastaanotolla lääkäri pyytää täyttämään oirekyselylomakkeen ja virtsauslistan. Lääkäri käy potilaan kanssa läpi tämän sairaudet sekä tunnustelee käsin alavatsan ja eturauhasen peräaukon kautta sekä määrää tarvittavat laboratoriotutkimukset. Eturauhasen koko, jäännösvirtsan määrä sekä munuaisten tilanne voidaan tutkia ultraäänellä.

Lääkäri päättää, jäädäänkö tilannetta seuraamaan, aloitetaanko lääkehoito vai lähetetäänkö potilas jatkotutkimuksiin erikoislääkärille eli urologille.

 ”Seuranta riittää, jos tutkimuksissa ei löydy hoitoa vaativaa sairautta eivätkä oireet juuri haittaa arkea.”

Mikä avuksi?

Jo elämäntapojen muuttaminen terveellisemmiksi saattaa helpottaa eturauhasvaivaa.

Lääkkeitä on kahdenlaisia. Toiset (esimerkiksi alfutsosiini ja tamsulosiini) löystyttävät virtsarakon kaulan lihaksia ja helpottavat virtsan tuloa. Toiset (esimerkiksi finasteridi ja dutasteridi) pienentävät eturauhasen kokoa.

Alfutsosiini ja tamsulosiini lievittävät oireita nopeasti: virtsa suihkuaa paremmin ja jäännösvirtsa jää vähemmän. Lääkkeen käytön haittavaikutuksina voi esiintyä huimausta, heikotusta ja erityisesti tamsulosiinia käytettäessä myös siemensyöksyn estymistä.

”Orgasmin tunne säilyy edelleen, vaikka siemensyöksy jäisi tulematta. Miehet eivät aina hahmota näiden eroa”, Erik Veskimäe sanoo.

Finasteridin ja dutasteridin täysi teho näkyy 3–6 kuukauden käytön jälkeen. Lääkitys pienentää eturauhasen kokoa keskimäärin 20 prosenttia puolen vuoden kuluessa ja laskee myös PSA-arvoa. Arvo kuvaa eturauhasen tuottaman proteiinin määrää veressä. Kasvanut eturauhanen tuottaa enemmän proteiinia. Eturauhasen kokoa pienentävien lääkkeiden tavallisimpia haittavaikutuksia ovat seksuaalisen halun vähentyminen ja erektiohäiriöt.

Myös erektiohäiriöiden hoitoon käytettävä tadalafiili lievittää merkittävästi virtsaamisoireita ja parantaa erektioita, jos potilaalla on samanaikaisesti sekä virtsaamiseen että erektioon liittyviä ongelmia.

Milloin leikataan?

Lääkäri voi suositella leikkaushoitoa, jos oireet haittaavat lääkehoidosta huolimatta runsaasti päivittäistä elämää tai potilaalla on anatomisia poikkeavuuksia tai muita lisäongelmia, esimerkiksi verivirtsaisuutta tai toistuvia virtsatieinfektioita. Leikkaushoito on ensi­sijainen, jos potilaalla on useasti virtsaumpi tai toistuvia virtsatietulehduksia, jäännösvirtsaa jää reilusti, virtsassa on verta tai lääkehoidosta ei ole ollut riittävästi apua.

Leikkaushoidoista yleisin on höyläys, joka tehdään virtsaputken kautta. Sen avulla oireet lievittyvät tehokkaasti, virtsasuihku paranee ja jäännösvirtsan määrä vähenee. Myös laserhoito on turvallista ja tehokasta.

Eturauhasen halkaisuleikkaus on höyläystä kevyempi vaihtoehto. 

”Höyläyksen jälkeen siemennestettä ei tule ejakulaation yhteydessä normaalilla tavalla, vaan se kääntyy virtsarakon suuntaan ja tulee virtsan mukana pois. Tämä on tärkeää mainita potilaalle, koska normaali siemensyöksy on olennainen lasten hankkimisessa. Se voi olla myös olennainen osa seksuaalisuutta.”

Eturauhasen halkaisuleikkaus on höyläystä kevyempi vaihtoehto. Liikakasvua voidaan hoitaa myös virtsa­putken kautta höyrystämällä. Jos eturauhanen on kooltaan erittäin suuri, ensisijainen vaihtoehto on avoin hyvänlaatuisen liikakasvun poistoleikkaus (enukleaatio). 

Lähteet: Käypä hoito ja Terveyskirjasto

Urologin vinkit eturauhasvaivaan

  • Pyri tyhjentämään rakko kunnolla. Istu tarvittaessa.
  •  ”Lypsä ” virtsaputkea tyhjäksi. Se vähentää jälkitiputtelua.
  • Tee lantionpohjan lihasharjoituksia. Fysioterapeutti voi neuvoa tarvittaessa.
  • Syö kuitua. Se vähentää ummetusriskiä ja virtsaamisvaivoja.
  • Pyri välttämään juomista ennen nukkumaanmenoa.
  • Rauhoittavat hengitysharjoitukset auttavat, jos vessaan tulee kiire.
  • Vältä tupakkaa ja limsaa. Vähennä kahvia ja alkoholia.
  • Liiku. Se vaikuttaa suosiollisesti virtsaamiseen.
  • Kylmä ja kostea saattavat pahentaa oireita.

Vinkit antoi urologi Erik Veskimäe.