Nykyinen hyvinvointipuhe on kuin syömishäiriön oppikirjasta, sanoo Syömishäiriöliiton asiantuntija Katri Mikkilä. Hän kehottaa omaksumaan puhetavan, joka edistää jokaisen terveyttä.
Syömishäiriösensitiivisyys on vastaisku vallalla olevalle hyvinvointipuheelle. Se on kaikenlaista ruokaa, kaikenlaisia kehoja ja mielenterveyttä kunnioittavaa hyvinvointipuhetta.
Kannustamme usein itseämme ja toisiamme hyvinvoinnin nimissä syömishäiriölle ominaisiin asioihin, kuten kurinalaiseen syömiseen, ankaraan liikkumiseen ja omaan kehoon liittyvään tyytymättömyyteen.
Syömishäiriösensitiivisyys on vastuullista, painoneutraalia puhetta. Sen omaksunut ihminen ymmärtää, että sanoilla voi saada aikaan paljon pahaa, vaikka niillä alun perin tavoiteltaisiin hyvää. Suhde ruokaan, liikkumiseen ja omaan kehoon voi muuttua haastavaksi missä elämänvaiheessa ja iässä tahansa.
Syömishäiriösensitiivisyys edistää lähtökohtaisesti jokaisen terveyttä. Kehohäpeä ja kurinalainen suhtautuminen ruokaan ja liikkumiseen eivät tee hyvää kenenkään hyvinvoinnille. Syömiseen tai liikkumiseen liittyvä oireilu on vahingollista, samalla lailla kuin esimerkiksi päihteiden ongelmakäyttö tai viiltely.
Jokaisella on lähipiirissään joku, jolla on syömisen kanssa haasteita. Joka kymmenes suomalainen on sairastanut jotain syömishäiriötä. Lihavuuden ja painon vaihtelujen taustalla voi olla syömishäiriö, joka jää usein tunnistamatta – myös ihmiseltä itseltään.
Vain joka kolmas syömishäiriöön sairastunut tunnistetaan terveydenhuollossa, ja vain joka neljäs saa siihen asianmukaista hoitoa. Syömishäiriösensitiivinen ote auttaa löytämään ja hoitamaan vaikeasti tunnistettavat syömishäiriöt, ennen kuin haitalliset käyttäytymismallit ehtivät juurtua.
Ensimmäiseksi tulee tunnistaa ne puheet ja toimintatavat, jotka voivat ruokkia syömishäiriöitä: ”Pullaa kahvihuoneessa: en kyllä saisi syödä tätä.” ”Vapaapäivät menivät laiskotellessa, tänään kyllä vedän kympin lenkin.”
Vaikka omasta suusta lipsahtaisi sammakoita, häpeäkuoppaan ei tarvitse kaivautua. Olemme kaikki kulttuurimme kasvatteja, ja laihdutuskeskeisestä ja lihavuuspelkoisesta ajattelusta eroon pääseminen vie aikaa.
Mitä enemmän painoneutraalia puhetta viljelee, sitä nopeammin siitä tulee tapa. ”Ihanaa, että joku on tuonut pullaa! Se maistuu tosi hyvälle.” ”Olipas kiva ottaa rennosti. Vapaapäivät kuluivat siihen, mihin ne on tarkoitettu.”
Kannattaa herätellä ja hoksauttaa ihmistä, joka jatkuvasti kommentoi omaa tai muiden ulkonäköä tai syömisiä. ”Olen huomannut, että puhut usein tuolla tavalla. Oletko ajatellut, onko se tarpeellista?”
Kaikille ei ole itsestään selvää, että kahvihuoneen pullan ravintosisältö ja dieettikokeilut eivät ole neutraaleja puheenaiheita. Saati se, että ikuisten laihduttajien keskellä kenen tahansa on vaikea viihtyä omassa kehossa.
Työpaikalla voidaan sopia, että syömisestä ei puhuta lainkaan, ellei siitä ole hyvää sanottavaa. On parempi olla hiljaa, ellei itsestä tai toisesta ihmisestä löydy muuta sanottavaa kuin ulkonäkö.
Syömishäiriösensitiivinen elintapaohjaus kannustaa täysipainoiseen ja riittävään syömiseen, joka ravitsee kehoa ja mieltä. Se ohjaa intuitiiviseen syömiseen eli syömään tavalla, joka tuntuu siinä hetkessä tarpeelliselta tai kivalta ja maistuu hyvältä.
Painoneutraali elintapaohjaus ei arvota ruokia ja lokeroi niitä terveellisiin ja epäterveellisiin. Mikään yksittäinen ruoka-aine ei tee ruokavaliosta huonoa tai hyvää. Pelkällä jäätelöllä ei pärjää, mutta ei pelkällä porkkanallakaan.
Ruoka-aineiden arvottaminen ravintoainesisällön mukaan vain lisää syömiseen liittyviä tunnontuskia ja syyllisyyttä. Syömisen ulkoistaminen numeroiksi ja ulkoa tuleviksi ohjeiksi vie meitä kauemmaksi intuitiivisesta syömisestä. Emme enää uskalla luottaa siihen, että oma keho kertoo, mitä ruokaa ja kuinka paljon se tarvitsee.
Ruokapyramidit ja finelit selkeyttävät ammattilaiselle ravitsemuksellisesti riittävän syömisen periaatteet, mutta ohjattava ei tällaisia työkaluja tarvitse. Ammattilainen osaa kertoa, mistä ravitsemuksellisesti hyvä ateria koostuu eli väreistä, hyvistä hiilihydraateista ja rasvoista sekä proteiinista.
Erityisruokavaliot rajoittavat syömistä ja altistavat syömishäiriölle. Niiden äärellä hoitajan tulee pitää tuntosarvet herkkinä ja kiinnittää erityistä huomiota omaan puhetapaansa. Syömiseen liittyvä joustavuus ei saisi hukkua diagnoosin alle.
Hoitotyössä on tilanteita, joissa tulee keskustella painosta. Niissä voidaan lähteä liikkeelle syömishäiriösensitiivisellä otteella ja tarvittaessa palata myöhemmin painoon. Tällöin terveyttä tukevia, syömiseen ja liikkumiseen kuuluvia valintoja ei tehdä paino vaan hyvinvointi edellä. Näin ennaltaehkäistään ylilyöntejä ja nopeaan painonpudotukseen liittyvä pikavoittoja, jotka ovat pitkällä aikavälillä huonoja.
Potilaalta kannattaa kysyä painolukeman sijaan, minkälaisia ajatuksia ja tunteita oma keho ja paino hänessä herättävät ja miten hän suhtautuu esimerkiksi punnitsemiseen. Kysymyksellä hoitaja kertoo, että on kiinnostunut kehon koostumuksen sijaan potilaan hyvinvoinnista. Kysymys antaa potilaalle mahdollisuuden jakaa huoliaan ja painoon liittyviä ajatuksiaan.
Terveystieteiden maisteri, laillistettu ravitsemusterapeutti Katri Mikkilä toimii asiantuntijana Syömishäiriöliitossa.
